Funikulaarin avajaisia vietetään toukokuun lopulla
Aamuset29.03.2019
Turun funikulaarin avajaisia vietetään perjantaina 24. toukokuuta. Avajaiset pidetään osana Turun kesäkauden jokavuotista avajaistapahtumaa eli Jokisataman avajaisia. Kakolanmäelle kulkeva funikulaari eli rinnehissi on Turun uusin maamerkki ja turistinähtävyys. Funikulaari sai
Funikulaarin avajaiset siirtyvät toukokuun loppuun
Turkulainen29.03.2019
Turun funikulaarin avajaisia vietetään perjantaina 24.5. Avajaiset pidetään osana Turun kesäkauden jokavuotista avajaistapahtumaa eli Jokisataman avajaisia. Kakolanmäelle kulkeva funikulaari eli rinnehissi on Turun uusin maamerkki ja turistinähtävyys. Funikulaari sai suuren
Funikulaarin avajaiset siirtyvät toukokuun lopulle – osa työstä jouduttu teettämään uudelleen
Turun Sanomat29.03.2019
Turun funikulaarin avajaisia vietetään perjantaina 24. toukokuuta. Turun kaupunki arveli vuosi sitten, että funikulaari otettaisiin käyttöön vuoden 2018 lopulla. Sittemmin käyttöön oton aikataulu on siirtynyt helmikuun lopusta maaliskuun loppuun ja nyt aika on toukokuun
Vegaaniruokafestivaali tuo kaksi uutta tapahtumaa Turkuun
Varsinais-Suomen Yrittäjä28.03.2019
Turun sydämessä Vanhalla Suurtorilla 2.–3.8.2019. Kahdesti aiemmin järjestetty Vegånia on kerännyt vuosittain yli kymmenentuhatta kävijää. Tapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa turkulaisen kaupunkikulttuurin ytimessä. Tänä vuonna Suurtorin tapahtumakokonaisuus täydentyy uudella
Turkulainen vegaaniruokafestivaali Vegånia tuo kesällä 2019 mukanaan kaksi uutta tapahtumaa
Turkulainen28.03.2019
Turun sydämessä Vanhalla Suurtorilla 2.–3.8.2019. Kahdesti aiemmin järjestetty Vegånia on kerännyt vuosittain yli kymmenentuhatta kävijää. Tapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa turkulaisen kaupunkikulttuurin ytimessä. Tänä vuonna Suurtorin tapahtumakokonaisuus täydentyy uudella
Vegaaniruokafestivaali Vegånia tuo kesällä mukanaan kaksi uutta tapahtumaa
Aamuset28.03.2019
Turun sydämessä Vanhalla Suurtorilla 2.–3. elokuuta. Kahdesti aiemmin järjestetty Vegånia on kerännyt vuosittain yli 10 000 kävijää. Tänä vuonna Suurtorin tapahtumakokonaisuus täydentyy uudella musiikkitapahtuma VØLUMElla ja pienpanimofestivaali Ølfestilla. VØLUME tapahtuman
Hänen kuvastaan käynnistyi Turun funikulaarikohu, josta Turun kaupunki on nyt kiitollinen –
Turkulainen23.03.2019
turkulainen Dani Saarinen lueskeli kahvikuppi kädessä uutisia netistä ja näki juttuja funikulaarista. Suunnitteluinsinöörinä työskentelevää Saarista kiinnostavat sellaiset jutut ja erityisesti hänen huomionsa kiinnittyi siihen, että kahdessa perättäisessä uutisessa oli kaksi
Tiesitkö, mitä rakennushankkeita Kupittaalla on käynnissä? – kävimme läpi niistä keskeisimmät...
Turkulainen22.03.2019
Kupittaalle on rakenteilla muun muassa uusi sairaala, hotelli sekä uusia kampusrakennuksia korkeakoulujen käyttöön. Kupittaan kehittyminen on osa Turun Tiedepuisto kärkihanketta, joka on tärkeä osatekijä Turun vetovoimaisuuden ja kilpailukyvyn kehittämisessä. Hankkeen
Lähihoitajista ja sähköasentajista huutava pula – Rasekon Rekrymessut saattoi yhteen osaajat ja...
Rannikkoseutu21.03.2019
Turussa neljä asumisyksikköä, joihin tarvittaisiin kipeästi osaavaa hoitohenkilöstöä työskentelemään mahdollisimman pian. Antikainen ei osannut sanoa, johtuuko työntekijäpula viime aikojen negatiivisesta hoitoalan työpaikkojen uutisoinnista vai onko kyseessä jostain pidemmän
Funikulaari kulkee taas - katso video kohutun hytin ajelusta uudesta kuvakulmasta
Turkulainen21.03.2019
Turun Kakolanmäen funikulaarin eli rinnehissin koeajot jatkuivat torstai iltana. Funikulaarissa olivat nyt päällä myös valot. Funikulaari kulkee 110 metrin matkan noin minuutissa. Hytti kulkee 2 metriä sekunnissa. Sen huomasi torstaina: hytti kulkee erittäin rauhallisesti.
KaaosTV:n videohaastattelussa Battle Beastin Noora Louhimo: ”Halusimme tehdä isompia kappaleita”
KaaosZine21.03.2019
alkaen 36,50e (sis. kulut) Battle Beastin Suomen konsertit järjestää RH Entertainment ja Master Events. Lisäksi Turun konsertin yhteistyökumppanina toimii Sunborn Live, Oulun konsertin yhteistyökumppani on Club Teatria. www.battlebeast.fi www.facebook.com/battlebeastofficial
Lentoasema miinuksella alkuvuonna
Aamuset20.03.2019
Turun lentoasema on avannut vuoden miinusmerkkisesti. Kahden ensimmäisen kuukauden jälkeen tilastot näyttävät seitsemän prosentin pudotusta lentomatkustajien määrässä. Turun lentoaseman kautta on matkustanut alkuvuonna 55 292 matkustajaa. Kotimaan matkustajien määrä on pudonnut
Turun elämyskeskus kiinnostaa Terveystaloa – "Voisi tuoda uutta asiakasvirtaa"
Turun Sanomat19.03.2019
Turkuun. Niihin vaikuttaa suunnitelma elämyskeskuksesta. Terveystalolla on Turussa kaksi sairaalaa. Aninkaisten sairaala sijaitsee Parkin alueella, lähellä Ratapihankatua, jonka tuntumaan uutta elämyskeskusta on suunniteltu. Humalistonkadulla sijaitseva Pulssin sairaala on sekin
Funikulaarin avajaiset:
Turkulainen18.03.2019
Turun Kakolanmäen funikulaarin piti tulla käyttöön helmikuussa, mutta Turun kaupunki kertoi viime viikolla Turun Sanomissa, että ajankohta siirtyy maaliskuun loppuun. Turku suunnittelee funikulaarille avajaistapahtumaa, jota viestintäjohtaja Saara Malila kuvaa "upeaksi". –
Virkisty kaupunkilomalla Euroopassa: lähde matkaan jo tällä viikolla – matkat alkaen 164 euroa
Rantapallo.fi18.03.2019
käännekohtien näyttämö. >> Lue tästä matkavinkkejä Berliiniin! Jos haluat etsiä majoituksen kaupunkilomalle itse, edullisimmin matkaan pääsee Turun lentoasemalta. Lennot Turusta Puolan Gdanskiin saa myös lyhyellä varoitusajalla alle 100 eurolla. Helsingistä edullisimmat
Kalle Samooja jaetulle kuudennelle sijalle golfin Euroopan kiertueen kisassa – turkulaisgolfaajan...
Turun Sanomat17.03.2019
Kultaranta Resortia edustava turkulainen Kalle Samooja ylsi jaetulle kuudennelle sijalle golfin Euroopan kiertueen Kenya Open osakilpailussa Keniassa. Etuysin jälkeen tuloksessa 2 (kokonaistulos 14) ollut Samooja teki birdien väylällä 12 ja oli hetkellisesti kilpailun
Turun kaupunki funikulaari kohusta: Vastaavanlaista markkinointikampanjaa emme olisi itse pystyneet...
Turkulainen17.03.2019
Turun kaupungin viestintäjohtaja Saara Malila sanoo, että helmikuinen some kohu Kakolanmäkeen tulevan funikulaarin eli rinnehissin hytin ulkomuodosta oli Turulle hyväksi. Hänen mukaan nyt lähes kaikki suomalaiset tietävät, mikä on funikulaari ja että Suomen ensimmäinen sellainen
Kalle Samooja pelasi hurjan kierroksen – turkulainen nousi mukaan voittotaisteluun golfin Euroopan...
Turun Sanomat16.03.2019
Naantalilaista Kultaranta Resortia edustava turkulainen Kalle Samooja on hurjastellut tuloksen –7 lauantaina golfin Euroopan kiertueen Kenya Open osakilpailussa ja noussut tuloslistalla jaetulle neljännelle sijalle. Kokonaistuloksella –12 Samooja on vain kahden lyönnin päässä
Vesisankarit lauantaina Caribiassa
Turkulainen15.03.2019
Vesisankarit tapahtuma rantautuu jo toistamiseen Turun Holiday Club Caribiaan lauantaina 16. maaliskuuta kello 10–17. Tapahtumapäivänä altaat täyttyvät monipuolisista rastipisteistä. Caribian Lifesavers – hengenpelastuskerho sekä Holiday Club Caribian henkilökunta ohjaavat muun
Ilmavoimat suihkukoneaikaan siirtänyt Vampire lentää Turun lentonäytöksessä ohjaimissa Jyri...
Lentoposti14.03.2019
Turkulainen taito ja koelentäjä Jyri Mattila lentää Turun lentonäytöksessä 15. 16. kesäkuuta 2019 Ilmavoimien ensimmäisellä suihkuhävittäjällä eli De H avilland Vampire T.55:llä . Royal Norwegian Air Force Historic Squadronin (Flyvåpnets Historiske Skvadron) k onetta lentävä
Elämyksistä vauhtia liiketoimintaan
Varsinais-Suomen Yrittäjä14.03.2019
Elämysteollisuus on Turku Business Regionin yksi viidestä painopistealueesta. Kärkiala pitää sisällään av ja peliteollisuuden sekä matkailun. Nämä kolme alaa kulkevat käsi kädessä ja tukevat toisiaan monella tapaa. Turkulaisena esimerkkinä av ja pelialan saumattomasta
Voiko auton ja perävaunun pysäköidä yhdellä maksulipulla? – näin kävi Turussa
Ilta-Sanomat12.03.2019
Holiday Club Caribian pysäköintialueelle Turussa autoilija pani merkille saamansa valvontamaksukehotuksen. Autoilija maksoi vaaditun summan, mutta hän piti valvontamaksua perusteettomana. Myöhemmin hän vaati pysäköinninvalvojaa palauttamaan 60 euron suuruisen maksun korkoineen
Ihmissalakuljettajalle vuoden tuomio – järjesti siirtolaisille passit ja matkat Turkuun
Turun Sanomat11.03.2019
Turun lentoasemalla. Hän oli hieman aiemmin salakuljettanut Suomeen kaksi henkilöä Suomeen ja oli palaamassa Kreikkaan. Länsi Suomen merivartiosto oli päässyt miehen jäljille saatuaan salakuljettajan asiakkaat kiinni Turun satamassa. Oikeudessa todistettiin, että mies oli
Kuvakooste: Juha Sipilän hallituksen 1 380 päivää
Helsingin Sanomat09.03.2019
ryhmän, joka oli valmis jatkamaan hallituksessa. (KUVA: Jukka Gröndahl / HS ) Pääministeri Sipilä oli jo matkalla Turun lentoasemalta Naantalin Kultarantaan presidentin kesäasunnolle jättämään hallituksen eronpyyntöä, kun hän sai kuulla perussuomalaisten hajoamisesta. (KUVA:
Turun funikulaari tuottaa huvia jo nyt
Turun Sanomat -Mielipidesivut09.03.2019
Kakolanmäen funikulaari ei ole vielä valmis, mutta se on jo tuottanut huvia turkulaisille ja myös muille, ulkomaita myöden. Sosiaalisessa mediassa on vertailtu valokuvia Turun funikulaarista ja sitä muistuttavista rakennelmista. Erään turkulaissyntyisen miehen Savossa
Eurooppa-foorumissa haetaan Suomelle ja Euroopalle suuntaa
Turun yliopisto08.03.2019
Turussa. Turun yliopisto on vahvasti mukana järjestelmässä tapahtumaa. Toista kertaa järjestettävä Eurooppa foorumi on vakiinnuttamassa asemansa talouden ja politiikan huipputapahtumana. Foorumi tarjoaa ajankohtaista EU tietoa sekä edistää avointa, tutkittuun tietoon perustuvaa
Muuttaisitko vankilaan? Kakolassa istuivat aiemmin maan vaarallisimmat vangit, nyt siellä eletään...
Meillä kotona08.03.2019
hotelli. Joku on kirjoittanut Kakolan päärakennuksen, nykyisen Graniittilinnan, pastillinvihreään kiviseinään mustalla tussilla nimen Andrw. Nimikirjoitus on paljastunut rakennustöissä irrotetun sähkölistan alta. Seinä on maalattu myöhemmin vaaleanpunaiseksi, katto on
Eurooppa-foorumissa haetaan Suomelle ja Euroopalle suuntaa - ePressi
EPressi.com08.03.2019
Turussa, jossa Eurooppa foorumi kokoaa yhteen 29.–31.8.2019 politiikan ja talouden vaikuttajat. Vaalien voittajat ja häviäjät kohtaavat Turussa. Oikeusvaltion, sisämarkkinoiden, sananvapauden ja demokratian tulevaisuus puhuttavat kansalaisia, joille uudet päättäjät esittäytyvät
På Europaforumet sökes en riktning för Finland och Europa - ePressi
EPressi.com08.03.2019
Scandic Julia samt i besöks- och innovationscentret Joki. Finländarnas EU-diskussion kommer att pågå i Åbo – Ordet är fritt om Europas framtid! Europa Forum i Åbo rf, grundad av samfund i Åbo, är en nationell samarbetsorganisation inom vilken Åbo stad, Åbo universitet, Turun
Juri Gagarinin koneen väreihin maalattu MiG-15 nähdään Turussa
Turun Sanomat08.03.2019
Turussa järjestetään tulevana kesänä 15.–16. kesäkuuta päälentonäytös. Tapahtuman aikana Turun lentoasemalla nähdään myös Juri Gagarinin MiG koneen väreihin maalattu MiG 15 hävittäjä. – Gagarinin avaruuslento 12. huhtikuuta 1961 oli aikanaan todella uskomaton saavutus, josta
Vesisankarit-tapahtuma rantautuu Caribiaan
Aamuset07.03.2019
Turun Holiday Club Caribiaan lauantaina 16. maaliskuuta kello 10–17. Kaikki ovat tervetulleita harjoittelemaan vesitaitoja kylpylälipun hinnalla. Tapahtumapäivänä altaat täyttyvät rastipisteistä. Caribian Lifesavers hengenpelastuskerho sekä Holiday Club Caribian henkilökunta
Juri Gagarinin MiG-15 hävittäjä Turun lentonäytökseen
Turun Tienoo07.03.2019
Turkuun saapuu MiG 15UTI, joka on MiG 15 hävittäjän kaksipaikkainen versio, ja samanlainen jolla Gagarin sai surmansa. Kone on maalattu juuri Gagarinin lentämän MiG 15 koneen maalauskaavioon. Ensimmäisen avaruudessa käyneen ihmisen, Neuvostoliiton Juri Gagarinin , syntymästä
Juri Gagarinin MiG-15 -hävittäjä lentää Turun päälentonäytöksessä kesäkuussa 2019
Lentoposti07.03.2019
Turun päälentonäytös 15. 16.6.2019 juhlistaa Gagarinin syntymää ja historiallista avaruuslentoa tuomalla Turun lentoasemalle MiG 15 hävittäjän, joka on maalattu Juri Gagarinin koneen väreihin. Kosmonautin urastaan tunnettu Gagarin palveli ennen valintaansa Vostok ohjelman
Juri Gagarinin MiG-15 hävittäjä päälentonäytökseen Turkuun
Aamuset07.03.2019
Turun päälentonäytös 15. 16. kesäkuuta juhlistaa Gagarinin syntymää ja historiallista avaruuslentoa tuomalla Turun lentoasemalle MiG 15 hävittäjän, joka on maalattu Juri Gagarinin MiG koneen väreihin. Ennen valintaansa kosmonauttikoulutukseen Gagarin palveli 1957 1960
Mikä paikka? – vastaa ja voita
Turun Sanomat07.03.2019
kesken arvotaan tuotepalkinto. Kuva arvoituksen vastaus paljastetaan verkossa ja seuraavassa TS Kaupunki lehdessä. Timo Jakonen Viime viikon TS Kaupungissa arvuuteltu yksityiskohta oli osa Turun lentoasemalle johtavassa kiertoliittymässä sijaitsevaa Draken hävittäjää. Timo
Funikulaarin kyytiin vasta aprillipäivänä? Asemien rakentamisessa ollut hankaluuksia
Turun Sanomat06.03.2019
Jukka Vehmanen Turun Kakolanmäen funikulaarin ylä- ja ala-asemien rakentamisessa on ollut aikataulua venyttäneitä hankaluuksia. Turun kaupunkirakentamisjohtajan Kimmo Suonpään ja projektijohtaja Janne L...
Ilmailuliiton vuoden 2020 päälentonäytös järjestetään Kauhavalla
Lentoposti06.03.2019
Finavia poistui Kauhavalta vuoden 2014 lopussa ja lentoasema-alueen otti käyttöön LSK Business Park. Suomen Ilmailuliitto täyttää vuonna 2019 100-vuotta ja lentonäytös järjestetään juhlavuonna Turun lentoasemalla. Tapahtuman järjestää Turun Lentokerho ry (TLK). Lue myös:
Corona-baarin talon kohtalo ratkesi – tilalle kokonaan toinen toimiala
Iltamakasiini03.03.2019
Primehotelsin kasvustrategia käsittää lisäksi lähivuosina muun muassa Art Hotel Helsingin Jätkäsaaressa sekä Hotel Kakolan Turussa. Rakennusmestarien taloon valmistuva hotelli avataan vuoden 2020 loppupuolella ja sen nimi, brändi sekä tarkemmat liiketoimintakonseptit
Rajatarkastusten määrä kasvoi 70 prosenttia Länsi-Suomen merivartioston alueella
Aamuset02.03.2019
valvoi maahantuloa ja maastalähtöä myös sisärajoilla 13.-17. heinäkuuta. Sisärajavalvonnan yhtenä painopisteenä olivat Turun lentoasema ja satama. Rikostutkinnan merkittävimmät tapahtumat merialueella olivat vakavan vesiliikenneonnettomuuden tutkinta Nauvon alueella sekä
Lounaspaikka: Hotellin lounas katettu kaikille
Turun Sanomat28.02.2019
Turun hotelleista on tarjolla lounasta, ja se on tarkoitettu kaikille, ei vain hotellin asiakkaille. Näin on ollut jo pitkään, mutta Scandic Julian ja Plazan hotellipäällikön Janne Meloksen mukaan paikalliset ihmiset arastelevat yhä hotellissa lounastamista. – Moni tuntuu yhä
Turun Osuuskaupan vuosi 2018: Mittavilla investoinneilla parannetaan alueen palveluja ja...
STT Info28.02.2019
Turun Osuuskaupalle ennätyksellisten investointien vuosi. Käynnissä olevasta, reilusti yli 100 miljoonan euron investointiohjelmastamme kohdistui viime vuodelle yhteensä 51,2 miljoonaa euroa. Merkittävät investoinnit kaikilla toimialoilla parantavat asiakkaidemme palveluja ja
Turun Osuuskaupan liikevaihto kasvoi mutta tulos laski
Aamuset28.02.2019
Turun Osuuskaupan tulos oli viime vuonna 11,3 miljoonaa euroa (vuonna 2017 15,1 miljoonaa euroa). Vakavaraisuus on omavaraisuusasteen oli 47 prosenttia (50,3 %). Turun Osuuskaupan liikevaihto kasvoi 3,1 prosenttia edellisvuodesta ja oli 595,4 miljoonaa euroa vuonna 2018 (577,4)
Turun Osuuskaupalla ennätyksellisten investointien vuosi
Varsinais-Suomen Yrittäjä28.02.2019
Turun Osuuskaupalle ennätyksellisten investointien vuosi. Käynnissä olevasta, reilusti yli 100 miljoonan euron investointiohjelmastamme kohdistui viime vuodelle yhteensä 51,2 miljoonaa euroa. Merkittävät investoinnit kaikilla toimialoilla parantavat asiakkaidemme palveluja ja
Maailmanluokan rakkautta ruokaan ja leipureihin
STT Info27.02.2019
Sunborn Cateringin palveluksessa Turun Logomossa ennen muuttoani ulkomaille”, Islannista vastikään palannut Laura kertoo. Mukanaan Turkuun hän toi pohjoisen tuulahduksen. ”Huomasin, ettei täältä oikein löytynyt ravintolaa, jossa pääsisi maistelemaan pohjoisen keittiön
Original Sokos Hotel Wiklund avataan
STT Info26.02.2019
Turun Osuuskauppa Original Sokos Hotel Wiklund tuo Turun hotellimarkkinaan odotetun piristysruiskeen. Se on ensimmäinen ja ainoa hotelli Turussa, jonka kanssa saman katon alta löytyy kattava kirjo palveluita useista ravintoloista, shoppailuun, viihtymiseen ja
Lännen Media: Finavia päivitti Suomen lentoasemien evakuointisuunnitelmat
Demokraatti26.02.2019
kertoo Lännen Media. Päivityksen taustalla on vuoden 2017 joulukuussa Turun lentoasemalla tapahtunut vaaratilanne, jossa Finnairin lento Helsingistä Göteborgiin joutui laskeutumaan Turun lentoasemalle lentokoneen matkustamossa havaitun savun takia. Tämän jälkeen
Finavian riskienhallintajohtaja myöntää: Lentokenttien pelastussuunnitelmat oli hoidettu...
Helsingin Sanomat26.02.2019
Turun lentoasemalla tapahtunut vaaratilanne, jossa Finnairin lento Helsingistä Göteborgiin joutui laskeutumaan Turun lentoasemalle lentokoneen matkustamossa havaitun savun takia. Kone laskeutui lopulta turvallisesti Turkuun eikä kukaan loukkaantunut. Finnairin mukaan koneessa
Lännen Media: Kaikkien Suomen lentoasemien evakuointisuunnitelmat päivitetty – syynä vaaratilanne
Savon Sanomat - online26.02.2019
kertoo Lännen Media. Päivityksen taustalla on vuoden 2017 joulukuussa Turun lentoasemalla tapahtunut vaaratilanne, jossa Finnairin lento Helsingistä Göteborgiin joutui laskeutumaan Turun lentoasemalle lentokoneen matkustamossa havaitun savun takia. Tämän jälkeen
LM: Finavia päivitti lentokenttien evakuointiohjeet –
MTV.fi26.02.2019
kertoo Lännen Media. Päivityksen taustalla on vuoden 2017 joulukuussa Turun lentoasemalla tapahtunut vaaratilanne, jossa Finnairin lento Helsingistä Göteborgiin joutui laskeutumaan Turun lentoasemalle lentokoneen matkustamossa havaitun savun takia. Tämän jälkeen
Finavia päivitti kaikkien Suomen lentoasemien evakuointi ja pelastussuunnitelmat – Lentokoneesta...
Kaleva26.02.2019
Turun lentoasemalla tapahtunut vaaratilanne. Onnettomuustutkimuskeskus Otkes suositti muun muassa Finaviaa tekemään evakuointijärjestelyihin liittyviä turvallisuustoimenpiteitä lentoasemilla sen jälkeen, kun Finnairin lento Helsingistä Göteborgiin joutui laskeutumaan Turun