Turkulaisen HyTestin voittokulku jatkuu – yritys hyötyy Kiinan talous kasvusta ja väestön...
Turkulainen04.05.2018
Turkulainen diagnostiikka alan yritys HyTest jatkaa kasvu uralla. Konsernin liikevaihto kasvoi viime vuonna 1,3 prosenttia 24,1 miljoonaan euroon. Liikevoitto oli peräti 11,4 miljoonaa euroa ja liikevoittoprosentti 47,3 prosenttia. HyTestin myyntijohtaja Jukka LehikoinenNeuropaattiseen kipuun uusi hoitomuoto
Aamuset04.05.2018
syöpälääkkeet. Turun biotekniikan keskuksen ja amerikkalaisen Indiana University Bloomingtonin tutkimusryhmien yhteistyön tuloksena on kehitetty uudenlainen hoitomuoto, joka vaikuttaisi katkaisevan useisiin neuropaattisen kivun muotoihin liittyviä kehon viestinvälitysketjuja.
Turkulaistutkijat juoksevat rahaa syöpätutkimukselle
Turun yliopisto03.05.2018
Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteisessä biotekniikan keskuksessa työskentelevän Ivaskan ryhmän tutkimusprojektit pyrkivät selvittämään, kuinka syöpäsolut tulkitsevat ympäristöstään saamiaan signaaleja ja kuinka tämä vaikuttaa esimerkiksi solujen kasvuun ja etäpesäkkeiden
Turkulaistutkijat juoksevat rahaa syöpätutkimukselle
Auran Aallot03.05.2018
syöpätutkijoita Turun yliopistosta, akatemiaprofessori Johanna Ivaskan tutkimusryhmästä, yhdistää kaksi intohimoaan hyvän asian puolesta: tieteen ja liikunnan. Tutkijat osallistuvat Helsinki City Run -tapahtumaan 19.5. kerätäkseen varoja Syöpäsäätiön toiminnan tukemiseen. Turun
Turkulaistutkijat juoksevat rahaa syöpätutkimukselle
Aamuset03.05.2018
Joukko syöpätutkijoita Turun yliopistosta, akatemiaprofessori Johanna Ivaskan tutkimusryhmästä osallistuu Helsinki City Run -tapahtumaan 19. toukokuuta kerätäkseen varoja Syöpäsäätiön toiminnan tukemiseen. Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteisessä biotekniikan keskuksessa
Tapa pallo
Apu03.05.2018
Wallace oli lupaava tenniksenpelaaja ja touhotti aiheesta niin esseissään kuin tärkeimmässä romaanissaan Infinite Jest. Onkohan John Irving kirjoittanut yhtäkään romaania, jossa ei mainita painia? Ja sitten on tietysti genren grand old man; nyrkkeilyä harrastanut, härkätaisteluaHeikki Mikola ja Kullannuppu harrastavat myös pitkiä matkaratsastuksia. Kaksikko kulkee yhtä mielell
Kemia-lehti02.05.2018
turkulaisille hyvin tuttu ja saa jokaisen vastaantulijan kasvot hymyyn. Suomen vanhassa pääkaupungissa on tuskin katua, jota pitkin monen sattuman yhdistämät kumppanukset eivät olisi joskus taivaltaneet. ”Taidamme olla hevosen kanssa samalla tavalla hassuja. Onhan se melko
Monikäyttäjätalo Medisiina D nivoo yhteen lääketieteen toimintoja Turussa - ePressi
EPressi.com02.05.2018
Turun yliopistollisen keskussairaalan kantasairaalan kupeessa on valmistunut. Rakenneteknisin ratkaisuin toteutetut muuntojoustavat tilat suunniteltiin yli 2000 päivittäisen käyttäjän tarpeiden mukaisiksi. Medisiinan rakennuttamisesta ja valvonnasta sekä rakenne-, elementti- ja
Minä väitän: Rautavaje väsyttää, mutta ei aina aiheuta anemiaa – Osa syö turhaan mieliala tai...
Helsingin Sanomat02.05.2018
Turun Sanomat kirjoitti aiheesta helmikuussa otsikolla Kannattaako ferritiiniarvoja mitata? Lääkärit erimielisiä piilevästä raudanpuutteesta http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3841749/Kannattaako+ferritiiniarvoja+mitata+Laakarit+erimielisia+piilevasta+raudanpuutteesta . Minun
Pitkittyneen epilepsiakohtausten hoidossa on liikaa viiveitä
Lääkärilehti02.05.2018
diagnostiikkaan ja hoitopaikan valintaan liittyvillä viiveillä oli merkittävä vaikutus SE potilaiden kuolleisuuteen ja toipumisennusteeseen. Mitä nopeammin potilas hoidettiin, sitä parempi hänen ennusteensa oli siinä vaiheessa, kun sairaalahoito päättyi. – Hoitoketjussa oli
Ala-Nissilä: Keskustalta vahva tuki DI-koulutukselle Turussa
Aamuset01.05.2018
Turussa tiistaina. Varsinais Suomen kasvun veturit vain parantavat koko ajan juoksuaan. Työasuntovähennyksen reipas nosto 450 euroon kuukaudessa on tärkeä parannus työntekijöiden liikkuvuuden mahdollistamiseksi ja edistämiseksi. Sitä pitää laajentaa myös yksineläjien
Lukijalta: Sairaanhoitopiirin tutkimusmäärärahoja tulee korottaa
Turun Sanomat -Mielipidesivut01.05.2018
Turun yliopistollisessa keskussairaalassa tehdään korkeatasoista tutkimusta. Tyks on maan – ellei maailman – huippua muun muassa syöpäosaamisessa, PET tutkimuksissa, lasten, nuorten ja aikuisten tuki ja liikuntasairauksien hoidossa, aivovammojen hoidossa sekä vastasyntyneiden
Turun yliopistossa kehitetty uusi menetelmä pään ja kaulan alueen syövän tutkimiseen –
Turun Sanomat30.04.2018
Turun yliopistossa on kehitetty lupaava menetelmä pään ja kaulan alueen syövän diagnosoimiseen. Uusi kuvantamismenetelmä tunnistaa syöpäkasvaimen matalan happipitoisuuden eli hypoksian. Hypoksia muuttaa syöpäkasvaimen käyttäytymistä aggressiivisemmaksi ja tekee siitä
Punkki voi iskeä jo nyt – punkkitutkija: ”Suurin aktiivisuus on yleensä loppukeväästä ja...
Ilta-Sanomat27.04.2018
Turun yliopiston puutiaistutkimuksen punkkitutkija Jani Sormunen https://www.is.fi/haku/?query=jani+sormunen kertoo, että puutiaiset, eli punkit ovat jo aktivoituneet ja lähteneet liikkeelle Suomessa lumettomilla alueilla. Sormusen mukaan puutiaisista tehdään havaintoja Suomessa
Vastuullisuusuutiset
Vastuullisuusuutiset27.04.2018
Turussa 26. huhtikuuta. Ennen kokouksen alkua järjestettiin seminaari, jossa kuultiin ratkaisuja osaajapulaan ja menestystarinoita Varsinais Suomesta. Hyvien uutisten virta Turun suunnalta ei ota laantuakseen. Kasvua on vauhdittanut alueen monipuolinen elinkeinorakenne
Kiina kasvattaa turkulaista Hytestiä – yrityksen kannattavuus on huippuluokkaa
Turun Sanomat26.04.2018
Turkulainen diagnostiikkateollisuuden raaka ainevalmistaja Hytest ylsi viime vuonna 11,4 miljoonan euron liikevoittoon, ja sen liikevoittoprosentti oli 47,3 prosenttia. Liikevaihto kasvoi 1,3 prosenttia reiluun 24 miljoonaan euroon. Kiina nousee yhä tärkeämmäksi Hytestille
HyTestin bisnes kasvaa Kiinassa kohisten
Varsinais-Suomen Yrittäjä26.04.2018
Turkulainen HyTest on yksi maailman johtavista diagnostiikkateollisuuden raaka ainetoimittajista. HyTest myy tuotteitaan globaalisti yli 50 maahan. Joulukuun lopussa päättyneellä tilikaudella yhtiön konserniliikevaihto oli 24,1 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi 1,3% edelliseen
Yksilöllistetyn terveyden ohjelma käyntiin - ePressi
EPressi.com26.04.2018
ohjelmalta toivotaan. Käynnistyvää ohjelmaa esitellään mm. 8.5.2018 Health Tuesday tapahtumassa (myös webcast) ja 5. 6.9.2018 HealthBio konferenssissa Turussa. Minna Hendolin minna.hendolin@businessfinland.fi +358 (0)2950 55665 Harriet Gullstén +358 (0)2950 55776
Nuorena kuolleen salaperäisen sankarittaren hauta kunnostettiin – ”Hän oli valmis riskeeraamaan...
Päivän Lehti26.04.2018
Päiväkirjoista selviää, kuinka Verna Erikson oli valittanut rintakipuja ja joutunut sairaalaan. Diagnoosi oli laajalle levinnyt syöpä, sarkooma. Turussa vuonna 1893 syntyneen Vernan elämää selvittänyt Helsingin Sanomien toimittaja Anu Nousiainen löysi kirurgisen sairaalan
Biopankki pakastaa -80 asteeseen
Insinööri24.04.2018
Turun yliopistollisen keskussairaalan Tyksin yhteydessä toimivan Auria biopankin infrastruktuurista. Hän kehittää näytteiden logistiikkaa ja niihin liittyvän tiedon käsittelyä. Biopankki kerää suostumuksen antaneiden potilaiden veri ja kudosnäytteitä tutkijoiden käyttöön
Työpaikat haluavat satsata turvallisuuteen – ennätysmäärä tasoluokituksen hakijoita
Cision24.04.2018
Turussa kuullaan tasoluokituksen saaneilta työpaikoilta, millä keinoin he ovat onnistuneet parantamaan työturvallisuuttaan. Seminaariohjelmassa on myös muita mielenkiintoisia esityksiä työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin kehittämisestä. Median edustajat ovat tervetulleita
Syöpää sairastaneet lapset esittelivät Tyksin uusia sairaalavaatteita
Turun Sanomat23.04.2018
mennä lavalle uudestaan. Rohkeat mannekiinit esittelivät uusia sairaalavaatteita, jotka on suunniteltu pilottina Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) lasten ja nuorten syöpä ja veritautien osastolle. Toiveena on, että hanke laajenisi muihinkin sairaaloihin
Niilo Ylenius ja muut syöpää sairastaneet lapset esittelivät uusia sairaalavaatteita – ”Haluan...
Satakunnan Kansa23.04.2018
lavalle uudestaan. Rohkeat mannekiinit esittelivät uusia sairaalavaatteita, jotka on suunniteltu pilottina Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) lasten ja nuorten syöpä ja veritautien osastolle. Toiveena on, että hanke laajenisi muihinkin sairaaloihin.
Orion myy Orion Diagnostican pääomasijoittajalle 163 miljoonalla eurolla
Taloussanomat23.04.2018
Orion kertoi tammikuussa arvioivansa konsernin Orion Diagnostican strategisia vaihtoehtoja ja selvittävänsä yhtenä mahdollisuutena yksikön myyntiä. – Orion Diagnostica on toiminut liiketoiminnallisesti itsenäisesti eikä sillä ole merkittäviä synergioita Orionin muun toiminnan
Yksi malli paljastaa: Analyytikoiden ennusteet usein ylioptimistisia
Kauppalehti23.04.2018
2 Fortum 11,2 Kesko 10,8 Amer Sports 9,7 Lassila & Tikanoja 9,2 Outotec 9,2 Raisio 8,9 Huhtamäki 8,6 Tikkurila 8,3 Wärtsilä 8,1 Sanoma 6 Valmet 5 Telia 4,6 Orion 4,6 Olvi 4,1 Stora Enso 2,1 Cramo 1,5 Kone 1,4
Kohdunkaulan syöpä vaanii nuoria naisia – isoimmalta riskitekijältä ei välty juuri kukaan
MTV.fi23.04.2018
hoidolla vaan tulee uudelleen ja uudelleen, ovat tupakoitsijoita. Sen sijaan ruokailutottumukset, laihuus tai lihavuus eivät vaikuta kohdunkaulan syövän riskiin. – Monen muun syövän riskiin kyllä, mutta eivät juuri tähän syöpään, Nieminen sanoo. Piia Turunen
Uutisia SLL:Tupossa sittenkin LÄÄKÄRISOPIMUS SYNTYI mielestäni yllättävästi jo viime vuoden puolell
Finnanest19.04.2018
Turku). Juha Karinen jatkaa varapuheenjohtajana ja allekirjoittanut puheenjohtajana. Johtokunnan lisäksi uutta vuonna 2005 on alaosaston oma tiedotuspalsta nettiFinnanestissa. Tarkoituksena on informoida tekeillä olevista anestesiologeja koskevista edunvalvonnallisista asioista
SAY Suomen Anestesiologiyhdistys ry:n toimintakertomus vuodelta 2005 Vuosi 2005 oli yhdistyksen 53.
Finnanest19.04.2018
Turku ja sihteeri Kaike Kaisti, Turku. Koulutuksina on järjestetty 31.1.–4.2.2005 SULAT koulutuspäivät Teneriffalla FINNANEST , ( ) ja Operatiivisilla päivillä sessio yhdessä SOAT:in kanssa. Neuroanestesian alajaos Alajaoksen puheenjohtajana on dosentti Minna
Uutisia Parempaa odotellessa Virkaehtosopimus päättyy muutaman kuukauden kuluttua, mutta neuvottelut
Finnanest19.04.2018
Turun yliopistot eivät hyväksy keskussairaalapalvelua lainkaan, mikä asettaa keskussairaaloissa toimivat kollegat eriarvoiseen asemaan. Kevätkokouksessa sovittiin, että sekä alaosasto että SAY pyrkivät molemmat vaikuttamaan siihen, että tiedekuntien lisäkoulutusohjelmista
Eetteristä erikoisalaksi osa : 1 2 3 4 5 6 Anestesialaitteet ja anestesian anto Tapani Tammi
Finnanest19.04.2018
turkulaisessa von Heidekenin synnytyslaitoksessa esittelevä P. Merikallion julkaisu mainitsee laitteen. ”Nukutus aloitettu kloroformi ja eetteriseoksella ja sitä jatkettu sitten eetterillä tavalliseen tapaan.” ”Uusi ranskalainen Ombrédanne’in naamari on otettu käytäntöön vasta
SAY Suomen Anestesiologiyhdistys ry:n toimintakertomus 2007 V uosi 2007 on yhdistyksen 55. toimin
Finnanest19.04.2018
Turku, erl Jouni Kurola Kuopio ja LKT Mikko Pöyhönen Joensuu. Alajaokset Yhdistyksellä on kahdeksan (8) alajaosta ja kaksi (2) kiltaa. Alajaoksia ovat ensihoidon alajaos, kivunhoidon alajaos, lastenanestesia alajaos, neuroanestesia alajaos, obstetrisen anestesian alajaos
Uutisia toimittanut Vesa Kontinen vesa.kontinen[at]hus.fi Anestesiologisen tutkimuksen kärkimaa? Tu
Finnanest19.04.2018
Turun yliopisto ja Turun yliopistollinen keskussairaala, klaus.olkkola[at]utu.fi Kommentti: Bibliometria ei aina ole yksinkertaista Artikkelissa on pyritty bibliometrisin keinoin selvittämään anestesian alan tieteellisen julkaisemisen määrää maittain, suhteutettuna asukasmääriin
SAY Suomen Anestesiologiyhdistys ry:n toimintakertomus 2008 Vuosi 2008 on yhdistyksen 56. toimintav
Finnanest19.04.2018
Turku, LT Jouni Kurola, Kuopio ja LKT Mikko Pöyhönen, Joensuu. Internet portaalin ylläpito: Otto Pitkänen, KYS Anestesiaklinikka. Osoitteistonhoitaja: Tanja Forchini, OYS, Anestesiaklinikka. 23.4. Alajaokset 19.–20.9. Yhdistyksellä on kahdeksan (8) alajaosta ja kaksi (2)
Finnanest haastattelee Matti Vapaavuori: ”Yhteisöllisyys löydettävä uudelleen” Anestesiologian erik
Finnanest19.04.2018
Turkuun. Finnanest kävi ottamassa selvää, mikä on tehnyt tästä miehestä erikoisalamme monipuolisen uranuurtajan ja vaikuttajan, joka sytyttää edelleen ennakkoluulottomilla ja raikkailla ajatuksillaan. M atti Vapaavuori syntyi vuonna 1928 Tampereella, mutta perhe muutti
Dilatoivaa kardiomyopatiaa sairastavan potilaan sektion menestyksekäs hoito levosimendaanin avulla T
Finnanest19.04.2018
Turun yliopistollinen keskussairaala, Anestesiologian, tehohoidon, ensihoidon ja kivunhoidon klinikka ja Naistenklinikka, Turku Tutkimuksen tarkoitus Antrasykliineihin kuuluvat solunsalpaajat ovat tehokkaita monien kasvainten hoidossa. Hoidon tärkein pitkäaikainen haitta on
SAY Suomen Anestesiologiyhdistys ry:n vuosikertomus 2010 Yleistä Vuosi 2010 on yhdistyksen 58. toim
Finnanest19.04.2018
Turku, Väljaots Mart, Lahti, Lahti Juha, Espoo, Lyyra Markus, Kotka ja Huoponen Saara, Turku sekä kannatusjäsenet: Jokela Riitta, Actavis ja Hotinen Pasi, Oriola. Kevätkokouksessa 22.4.2010 (15 kpl): Alaruikka Silja, Jyväskylä, Kaartinen Sirja, Tampere, Kalli Antti, Pori
Matkakertomukset American Society Of Anesthesiologists (ASA) Annual Meeting San Diego 16.–20.10.201
Finnanest19.04.2018
Turusta Harry Scheininin tutkimusryhmän työ Returning from Oblivion: Brain activity Correlated with Consciousness Following Anesthesia. Tutkimuksessa oli selvitetty PET kuvauksella mitkä aivojen osat aktivoituvat tajunnan palautuessa propofoli tai deksmedetomidiinianestesian
Väitöskirjauutisia Μinna Ilmakunnas minna.ilmakunnas[a]fimnet.fi Haavan jyväiskudoksen muodostumine
Finnanest19.04.2018
Turun yliopisto 11.9.2010 Vastaväittäjä professori Petri Lehenkari, Oulun yliopisto E rilaiset haavat ja naarmut ovat arkipäiväisiä harmin aiheita, joita tuskin tulee kovin usein ajatelleeksi. Kuitenkin haavan paraneminen on elämälle välttämätön tapahtuma. Haavan syntyessä
SAY Suomen Anestesiologiyhdistys ry:n vuosikertomus 2011 Yleistä Vuosi 2011 on yhdistyksen 59. toim
Finnanest19.04.2018
Turku, Tiina Mikkonen, Lempäälä, Marlene Doktar, Espoo, Heidi Lehtimäki, Tampere, Karin Moilanen, Rautiosaari , Tero Martikainen, Kuopio, Ville Keränen, Kajaani ja Eino Palin, Helsinki Eläkkeelle jääneet (osoitteistonhoitajalle ilmoitetut): Riitta Asantila Jarva, Seppo Saloheimo
Jussi Rimpiläinen Viitteet 1. Baillot RG, Joanisse DR, Stevens LM, ym. Recent evolution in demogra
Finnanest19.04.2018
Turun yliopisto M agneettiresonanssikuvaustekniikka käyttää voimakasta magneettikenttää, radioaaltoja sekä radioaaltojen käsittelyyn sopivia vastaanottimia ja tietokonetta muodostamaan kuvia kehosta. Menetelmään ei liity ionisoivaa säteilyä. Kliinisessä työssä käytettävien
Dexmedetomidiinin synty – ideasta molekyyliksi S amaan aikaan kun dexmedetomidiinia kehitettiin ta
Finnanest19.04.2018
Orion Yhtymään 1990. Kuva raimo kuitunen Dexmedetomidiini molekyyli kehitettin Suomessa 1970–80 luvuilla. Humaanilääkkeenä Dexdor® sai Suomessa myyntiluvan 16.9.2011. Lisenssituotteista omien lääkemolekyylien luomiseen Suomalaisen lääketeollisuuden reseptilääkkeet olivat
Antero Kallio LT, Kliinisen lääkekehityksen johtaja Biotie Therapies Oyj Riku Aantaa Dosentti, ha
Finnanest19.04.2018
Turun yliopiston farmakologian laitoksella professori Mika Scheininin johdolla joulukuussa 1987. Jo näissä ensimmäisissä kokeissa dokumentoitiin selvä sedatiivinen ominaisuus, alfa 2 agonisteille tyypilliset kardiovaskulaariset vaikutukset ja voimakas sympatolyyttinen
väitös Timo Iirola LT, erikoislääkäri TYKS, ATEK-klinikka Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Ensih
Finnanest19.04.2018
Turun yliopisto 16.3.2012 Vastaväittäjä professori Esko Ruokonen, Kuopion yliopisto Esitarkastajat dosentti Anne Kuitunen, TAYS dosentti Minna Tallgren, HYKS `` Tehohoitopotilaat tarvitsevat rauhoitusta ja kivunlievitystä, ja useimmiten tähän tarkoitukseen käytetään
Nyt Nobel-palkinnoilla lukuisia linkkejä Suomeen! `` Robert J. Lefkowitz ja Brian K. Kobilka saivat
Finnanest19.04.2018
Turun yliopistosta on tehnyt yhteistyötä myös uusien nobelistien kanssa. Mika Scheininillä on 10 julkaisua Kobilkan ja yksi Lefkowitzin kanssa. Myös neurokirurgi, neurobiologian dosentti Aki Laaksolla on yhteinen julkaisu Robert Lefkowitzin kanssa Duke Universityn post doc
Nyt Anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkärikuulustelu 8.2.2013 1. Obeesi potilas ja anestesia
Finnanest19.04.2018
Turun yliopisto on myöntänyt p n e b o o s h o f s y p s w received to ur e el is no blis th e Applications knobe r t i n g e r eshould ould S h o u l d t h e d i t b e a n S h o u l d w o esta w come th D e n m a r k a , t h t S s s anestesiologian ja tehohoidon dosentin ! n a
väitös Anna-Maria Kuivalainen LL (väit.), erikoistuva lääkäri Hyks, ATeK anna-maria.kuivalainen[a]h
Finnanest19.04.2018
Turun yliopisto Esitarkastajat Dosentti Merja Kokki, Itä Suomen yliopisto Dosentti Taru Kuittinen, Itä Suomen yliopisto `` Luuydinaspiraatio ja biopsia on toimenpide, jota tarvitaan erilaisten hematologisten sairauksien diagnostiikassa ja seurannassa. Aikuispotilaalla näyte
Valtakunnalliset neurokirurgian opintopäivät 2015 Turku 10.–11.9.2015 Radisson Marina Blu -hotelliss
Finnanest19.04.2018
Turku 10.–11.9.2015 Radisson Marina Blu hotellissa (Linnankatu 32, 20100 Turku) TORSTAI 10.9. 10.00–10.50 Kahvi, näyttelyyn tutustuminen Aivokasvainten hoito on tiimityötä! pj dosentti Ville Vuorinen 10.50–11.00 Opintopäivien avaus 11.00–11.20 Neuropatologia tänään LT
Nyt LISÄKOULUTUSOHJELMIEN KUULUSTELUT (YLIOPISTOT) 24.4.2015 Sydänanestesiologia 1. Selkäytimen suo
Finnanest19.04.2018
diagnostiikka ja invasiivinen hoito. 4. Vertaa venovenoosista ja venoarteriaalista ECMO hoitoa: indikaatiot, laitteisto, toteutus, monitorointi. ERIKOISLÄÄKÄRIKUULUSTELU 24.4.2015 Anestesiologia ja tehohoito 1. Postoperatiivinen pahoinvointi ja oksentelu. Riskitekijät ja
koulutuskalenteri Hannele Heine hannele.heine[a]tyks.fi Kotimaassa 2015 Kotimaassa 2016 Ulkomail
Finnanest19.04.2018
syöpäkivun hoito moniammatillisena yhteistyönä. Tampere talo, Tampere. Info: www.skty.org 28.–29.1. SAY / Lastenanestesiaalajaos: SULAT vuosikokous. Turku. Ohjelma tässä lehdessä. 10.–15.1. The 6th Annual Winter Symposium in Intensive Care, Anaesthesia & Emergency Medicine
Sompio-lehti
Sompio18.04.2018
yliopistossa perjantaina 20.4.2018. Perojan tiedekunta on Oulun yliopiston tutkijakoulu, Lääketieteellinen tiedekunta, Syöpätaudit ja sädehoito. Vastaväittäjä on dosentti Sirkku Jyrkkiö Turun yliopistollisesta sairaalasta. Kustoksena on Peeter Karihtala Oulun yliopistollisessa