Saimaan ammattikorkeakoulun uusi hallitus valittu, Imatralta ei edustusta tänä vuonna - Uutisvuoksi
Uutisvuoksi21.12.2017
päälakimies Riikka Sund , LUT. Lisäksi hallituksessa jatkavat henkilöstöjäsen lehtori Jarmo Kemppinen ja opiskelijajäsen Eero Turkulainen . Ammattikorkeakoulun hallituksen puheenjohtajana toimii LUT:n rehtori Juha Matti Saksa . Ammattikorkeakoulun edellisessä hallituksessa
Saimaan ammattikorkeakoulun uusi hallitus valittu - Etelä-Saimaa
Etelä-Saimaa21.12.2017
päälakimies Riikka Sund , LUT. Lisäksi hallituksessa jatkavat henkilöstöjäsen lehtori Jarmo Kemppinen ja opiskelijajäsen Eero Turkulainen . Ammattikorkeakoulun hallituksen puheenjohtajana toimii LUT:n rehtori Juha Matti Saksa . Ammattikorkeakoulun edellisessä hallituksessa
Turkulainen lääkekehityksen ja diagnostiikan osaaminen kerättiin portaaliin
Aamuset21.12.2017
Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteinen tutkimuksen temaattinen kokonaisuus. Tätä tutkimuksen strategista profilointialuetta rahoittaa myös Suomen Akatemia. Nyt Turun yliopisto ja Åbo Akademi ovat keränneet lääkekehitykseen ja diagnostiikkaan liittyvän osaamisensa yhteen
Suomalaisjohtaja maailmalla: "Saksasta pyydetään lisäselvityksiä, etelästä tulee tunteenpurkauksia...
Kauppalehti20.12.2017
alle kaksi vuotta sitten.” Kuka? Markus Varsikko Syntynyt: Turussa 1971 Työ: Omnicom Media Groupin Resolution brändin EMEA alueen toimitusjohtaja Koulutus: ”viittä vaille” kauppatieteiden maisteri Turun kauppakorkeakoulusta Perhe: vaimo, tytär, poika ja labradorinnoutaja Ura
NYStartup avautuu kaikille yrittäjyyttä suunnitteleville « Uutiset - Humak
Humanistinen ammattikorkeakoulu Humak20.12.2017
Turun korkeakoulujen (Humanistisen ammattikorkeakoulu Humak, Turun AMK, Turun yliopisto ja Åbo Akademi) yhteinen NY Startup ohjelma on toiminut jo usean vuoden ajan korkeakouluopiskelijoille toiminnallisena tapana oppia yrittäjyyttä. Keväällä 2018 kuka tahansa yrittäjyydestä
Ajankohtaista: Filosofi ja robotiikka vetivät väkeä VAMKiin
Vaasan ammattikorkeakoulu, VAMK20.12.2017
robotiikassa toteutetuista ratkaisuista. Seminaari järjestettiin osana Modernin robotiikan (MoRo) hanketta, joka on Vaasan, Tampereen ja Turun ammattikorkeakoulujen yhteinen. Sen tavoitteena on ollut nostaa nykyaikaisen robotiikan osaamistasoa oppilaitoksissa ja yrityksissä
Alumni Keynote Speaker Nette Narvanmaa: Tehkää asioita, jotka voivat ensin tuntua vaikeilta
Turun Kauppakorkeakoulu20.12.2017
Voittajafiilis vaatii joka kerta sen, että tekee jotain uutta. Alumni Keynote Speakers on vuosittainen luentosarja, jolla Turun kauppakorkeakoulusta valmistuneet kertovat omasta työstään sekä ura ja opintopolustaan nykyisille opiskelijoille. Luentosarjaa on järjestetty vuodesta
Sopiiko lemmikki joululahjaksi? Kysyimme Joulupukilta
MTV.fi19.12.2017
kylläpäs olet itsepäinen. Petteri siitä hermostui, että vai itsepäinen! Päädyimme sitten siihen, että voimakastahtoinen, Joulupukki myhäilee. Syöpäkoira Kössi on kulkenut pitkän matkan hylätystä ja arasta pennusta itsevarmaksi syöpäkoiraksi. Piia Turunen
Varsinais Suomen, Satakunnan ja Vaasan sairaanhoitopiirit sekä Turun yliopisto perustavat Läntisen...
Aamuset19.12.2017
syöpäkeskuksen toimintaa vahvistetaan uudella sopimuksella, jolla Varsinais Suomen, Satakunnan ja Vaasan sairaanhoitopiirit sekä Turun yliopisto perustavat Läntisen syöpäkeskuksen. Varsinais Suomen sairaanhoitopiirin hallitus hyväksyi sopimuksen osaltaan 19. joulukuuta.
VSSHP: Syövän hoidon ja tutkimuksen edellytykset paranevat
Turun Sanomat19.12.2017
syöpäkeskuksen toimintaa vahvistetaan uudella sopimuksella, jolla Varsinais Suomen, Satakunnan ja Vaasan sairaanhoitopiirit sekä Turun yliopisto perustavat Läntisen syöpäkeskuksen. Varsinais Suomen sairaanhoitopiirin hallitus hyväksyi sopimuksen osaltaan tiistaina. Läntinen
Läntisen syöpäkeskuksen perustaminen nytkähti eteenpäin
Länsi-Suomi19.12.2017
Turun yliopistollisen keskussairaalan yhteydessä toimineen syöpäkeskuksen toimintaa vahvistetaan uudella sopimuksella, jolla Varsinais Suomen, Satakunnan ja Vaasan sairaanhoitopiirit sekä Turun yliopisto perustavat Läntisen syöpäkeskuksen. Varsinais Suomen sairaanhoitopiirin
Valtioneuvoston yleisistunto 19.12.2017
Valtioneuvoston kanslia19.12.2017
ammattikorkeakoulu), opintoasiainjohtaja Petri Sjöblom Turun yliopisto (tutkimushallinnon johtaja Mats Lindfelt Åbo Akademi), ylilääkäri Kaisa Riala (ylilääkäri Risto Heikkinen) Valvira, ylilääkäri Silja Kosola Helsingin kaupunki (opiskeluterveydenhuollon osastonhoitaja Susanna
Uusia ammattilaisia Humakista « Uutiset - Humak
Humanistinen ammattikorkeakoulu Humak19.12.2017
ja Turussa. Syksyn aikana Humanistisesta ammattikorkeakoulusta on valmistunut yhteensä 115 ammattilaista – yhteisöpedagogia, kulttuurituottajaa ja tulkkia. He sijoittuvat järjestö ja nuorisotyön, kulttuurituotannon ja tulkkausalan tehtäviin eri puolille Suomea. (Kuvassa
Fosfori saostui tehokkaasti Paattistenjoen kokeilussa - ePressi
EPressi.com18.12.2017
Turussa tutkittiin jäteveden käsittelyssä jo pitkään käytetyn kemiallisen fosforisaostuksen soveltuvuutta jokimittakaavan luonnonvesien käsittelyyn. Päättyneessä Fosforin saostaminen virtavedestä –hankkeessa pilotoitiin menetelmän käyttöä Paattistenjoella. Aurajoen sivuhaarassa
Fosfori saostui tehokkaasti Paattistenjoessa – menetelmästä apua rehevöitymiseen
Turun Sanomat18.12.2017
Turussa tutkittiin kemiallisen fosforisaostuksen soveltuvuutta luonnonvesien käsittelyssä Itämeren rehevöitymisen vähentämiseksi. Päättyneessä Fosforin saostaminen virtavedestä –hankkeessa pilotoitiin menetelmän käyttöä Paattistenjoella. Menetelmä on jo pitkään ollut käytössä
Kemiallinen fosforinvähennyskokeilu onnistui Paattistenjoessa
Aamuset18.12.2017
Turussa tutkittiin jäteveden käsittelyssä jo pitkään käytetyn kemiallisen fosforisaostuksen soveltuvuutta jokimittakaavan luonnonvesien käsittelyyn. Päättyneessä Fosforin saostaminen virtavedestä hankkeessa pilotoitiin menetelmän käyttöä Paattistenjoella. Aurajoen sivuhaarassa
Turkulaisen Delsitechin annosteluteknologiaa korealaisyhtiön syöpälääkkeisiin
Turun Sanomat18.12.2017
Turkulainen Decitech ryhtyy yhteistyöhön eteläkorealaisen biotekniikka- ja lääkeyhtiö C-Trin kanssa. Sopimuksen mukaan C-Tri käyttää turkulaisyhtiön kehittämää silikapohjaista annosteluteknologiaa syövän hoitoon kehittämässään lääkkeessä. Delsitechin toimitusjohtaja Lasse
DelSiTech ja korealainen lääkeyhtiö yhteistyöhön lääkeannostelun kehittämiseksi syöpäsairauksiin
Varsinais-Suomen Yrittäjä18.12.2017
Turkulainen lääkeannosteluteknologia- ja lääkekehitysyritys DelSiTech Oy ja Etelä-Koreassa toimiva biotekniikka- ja lääkeyhtiö C-Tri Co. Ltd ovat sopineet laajasta yhteistyöstä, jossa DelSiTech kehittä C-Tri:lle uusia pitkävaikutteisia lääkeitä käyttäen hyväksi silikapohjaista
Lukuvuosimaksut – lisätuloa vai painolasti korkeakouluille?
Turun Sanomat -Mielipidesivut18.12.2017
Turun yliopistossa ohjelmasta riippuen 8 000 ja 16 000 euron välillä. Vain noin 30 prosenttia maksuvelvollisista sai Turun yliopiston apurahan, joka vapautti kokonaan tai puoliksi maksuista. Jotta apurahan saisi myös toiselle vuodelle, on opiskelijan suoritettava vähintään 55
Tulevaisuudenuskoa kovassa kilpailussa
Varsinais-Suomen Yrittäjä18.12.2017
Turkulaiset bioteknologia-alan yritykset Hidex ja Biovian tekevät bisnestä kansainvälisillä markkinoilla, jossa kilpailijat ovat usein kansainvälisiä jättiyrityksiä. Kummassakin yrityksessä on huomattu, että huolellisella brändinrakennuksella on merkitystä. Hidexissä kehitetään
Väitös: Johtaminen laahaa digitransformaation perässä - ePressi
EPressi.com18.12.2017
, miten yrityksen pitäisi kussakin murroksen vaiheessa toimia ja mitä ottaa huomioon. Vastaväittäjänä toimi professori Reima Suomi (Turun yliopiston kauppakorkeakoulu) ja tilaisuuden kustoksena professori Matti Rossi. Lisätietoja ja haastattelut: Riitta Bekkhus, p. +358 400
Tervetuloa Tulevaisuusmessuille ke 13.12. Lue lisää messuista uusimmasta Futuurista 4/2017
Turun Kauppakorkeakoulu18.12.2017
Sivun sisältö Juhlistamme 25 vuotiasta Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskusta järjestämällä Tulevaisuusmessut keskiviikkona 13. joulukuuta 2017 klo 13–18 Turun kauppakorkeakoulun Mercatorilla . Toivotamme tervetulleiksi messuille kaikki yhteistyökumppanimme niin
Kauppalehti listasi Suomen 100 parasta yritystä pääministeri Juha Sipilän perustama firma...
Talouselämä17.12.2017
Bayer. Bayerin Suomen tytäryhtiö on kiistaton menestystarina. Yhtiöllä on Turussa yksi konsernin globaaleista lääkealan tuotantolaitoksista. Sen tunnetuin tuote on hormonikierukka Mirena, joka rikkoi viime vuonna myyntiennätykset ja ylsi
Kauppalehti listasi Suomen sata parasta yritystä: ne ovat pieniä ja satumaisen kannattavia
Kauppalehti16.12.2017
Bayer. Bayerin Suomen tytäryhtiö on kiistaton menestystarina. Yhtiöllä on Turussa yksi konsernin globaaleista lääkealan tuotantolaitoksista. Sen tunnetuin tuote on hormonikierukka Mirena, joka rikkoi viime vuonna myyntiennätykset ja ylsi ensimmäisenä suomalaisena
Hinnoittelu kaikki kaikessa: tili pitää tehdä 100 päivässä - Y-Studio
Y-Studio16.12.2017
, oli Teemu Hiltunen innolla mukana. Hän on harrastanut järvikalastusta yli 20 vuotta ja kouluttautunut Turun ammattikorkeakoulussa iktyonomiksi eli kalatalouden asiantuntijaksi. Aluksi Hiltunen oli mukana projektissa neuvonantajana, mutta innostui yrittäjyydestä, vaikka
Sirpa Jalkaselle yli miljoonan euron rahoitus syöpätutkimukseen
Turun yliopisto15.12.2017
miljoonaa euroa suomalaiselle huippututkimukselle ja kulttuurille. Jalkanen on Turun yliopiston immunologian professori, joka keskittyy tutkimuksessaan siihen, kuinka syöpäsolut vaikuttavat immuunipuolustusjärjestelmäämme. – Tutkimme, kuinka syöpäsolut muuttavat
Centria verkko-opintojen tarjoajien kärkijoukoissa
Centria ammattikorkeakoulu15.12.2017
kesällä 2017. Centria ammattikorkeakoulu sijoittuu kolmen kärkeen kesäopintoportaalissa suoritetuissa opinnoissa, ilmenee Turun ammattikorkeakoulun selvityksestä. Muista ammattikorkeakouluista vastaanotettujen opiskelijoiden suorittamissa opintopisteissä selkeästi ensimmäisellä
Turun Kuninkaanlaaksoon lisää senioriasuntoja
Varsinais-Suomen Yrittäjä15.12.2017
palveluiden tuottajat saavat vahvaa näkyvyyttä. Kohteen ja palveluiden kehittämisessä on mukana useita tahoja kuten Turun Ammattikorkeakoulu. Tällaiset kokonaisuudet jotka yhdistävät toisiaan täydentäviä asumismalleja ja mahdollistavat samalla useiden toimijoiden yhteistyön
Koulutetuilla miehillä pienempi riski kuolla eturauhassyöpään - Syöpäjärjestöt
Syöpäjärjestöt15.12.2017
hyvä, Seikkula selittää. Tutkimus toteutettiin rekisteritutkimuksena Suomen Syöpärekisterin ja Tilastokeskuksen tiedoista. Heikki Seikkula väittelee lääketieteen tohtoriksi Turun yliopistossa 15.12.2017. Syöpäjärjestöt ylläpitää useita, eri kohderyhmille tarkoitettuja
Kauppakorkeakoulun Porin yksikkö vetämään yli 2 miljoonan euron kansainvälistä hygieenisen...
Satakunnan Kansa15.12.2017
Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikkö koordinoi hanketta, jolle myönnettiin 2 miljoonan euron rahoitus. Maaliskuussa 2018 käynnistyvässä IHMEC-hankkeessa kolmesta Itämeren maasta tähdätään Lähi-idän rakennusmarkkinoille. Suomesta mukana on sisätilan…
OPISKELE AMMATILLISEKSI OPETTAJAKSI, PÄTEVÖIDY AMMATILLISEKSI ERITYISOPETTAJAKSI TAI OPINTO...
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu15.12.2017
osaamisesi ja työkokemuksesi – hae opiskelemaan opettajaksi. Voit opiskella työn ohessa henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaisesti Helsingissä, Turussa tai Porvoossa. Hakuaika ammatilliseen opettajakorkeakouluun on 10.1. 30.1.2018 We provide pedagogical education for
Kasvatustieteiden laitosta juhlittiin 60-vuotisjuhlaseminaarissa
Turun yliopisto15.12.2017
Turun yliopiston entisen rehtorin Turun yliopiston entisen rehtorin Osmo Järven lukukauden avajaispuhetta laitoksen perustamisvuodelta 1957 sekä senaattorin, myöhemmin Turun yliopiston kanslerin, E. N. Setälän puhetta Turun yliopiston perustamisjuhlasta: – Olkoon se
Varsinais-Suomen Yrittäjäuutiset 14.12.2017
Auran Aallot14.12.2017
Turun ammattikorkeakoulu yhdessä Turun yliopiston, Läntisen syöpäkeskuksen ja Työterveyslaitoksen kanssa käynnistivät syyskuussa Tulevaisuuden vetovoimainen syöpäkeskus (VETÄVÄ) – hankkeen, jossa kehitetään Läntiseen syöpäkeskukseen kuuluvia yksikköjä vetovoimaisena
Meriroskis kahmi roskia Aurajoessa - Kuntatekniikka
Kuntatekniikan foorumi14.12.2017
Turun ammattikorkeakoulun opiskelijat yhdessä vierasvenesataman henkilökunnan kanssa. Wärtsilän lahjoittaman Seabin laitteen toimintaperiaatteena on imeä veden pinnalla kelluvia roskia suodatinpussiin. Suodatinpussi vaihdettiin päivittäin ja tulokset kirjattiin ylös. Kuluneen
Huumeruiskuja, nuuskapusseja ja tennispalloja – meriroskis poimi 10 kiloa ihmisten roskaa Aurajoesta
Turkulainen14.12.2017
ihmisiltä. Roskiksesta löytyi muun muassa tupakantumppeja, tennispalloja, nuuskapusseja ja huumeruiskuja. Keräyksestä huolehtivat Turun ammattikorkeakoulun opiskelijat yhdessä vierasvenesataman henkilökunnan kanssa. Wärtsilän lahjoittaman Seabin laitteen toimintaperiaatteena
Turun AMK ja yliopisto mukana kehittämässä syöpäpotilaiden hoitajia
Turun Sanomat14.12.2017
Turun ammattikorkeakoulu ja Turun yliopisto ovat yhdessä Läntisen syöpäkeskuksen ja Työterveyslaitoksen kanssa mukana hankkeessa, jossa tutkitaan ja kehitetään työntekijöiden ammatillista voimaantumista syövän hoitoa toteuttavissa yksiköissä. Syöpäpotilaiden määrä lisääntyy
Syöpäsairauksien lisääntyminen kiristää kilpailua syöpäpotilaan hoidon ammattilaisista - ePressi
EPressi.com14.12.2017
Turun ammattikorkeakoulu yhdessä Turun yliopiston, Läntisen syöpäkeskuksen ja Työterveyslaitoksen kanssa käynnistivät syyskuussa Tulevaisuuden vetovoimainen syöpäkeskus (VETÄVÄ) – hankkeen, jossa kehitetään Läntiseen syöpäkeskukseen kuuluvia yksikköjä vetovoimaisena
Kolmelle urheiluampujalle opiskeluapurahaa
Suomen Ampumaurheiluliitto ry14.12.2017
. Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön opiskeluapurahat 2017 18 Ampumaurheilu 3000 euroa Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura): Maanpuolustuskorkeakoulu, Turun seudun urheiluakatemia Tommi Takanen (Lahden Ampumaseura): Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Etelä Karjalan
Moikoisten Syöväntutkimussäätiö tukee alueellista syöpätutkimusta 80 000 eurolla
Aamuset14.12.2017
14. joulukuuta. Syöväntorjuntapäivää vietettiin Meri-Karinan hyvinvointikeskuksessa Turussa jo 40. kerran. Lounaissuomalaisen Syöväntorjuntapäivän tilaisuudessa on perinteisesti kuultu Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen perustajajäsenen, professori Osmo Järven mukaan nimetty
Porissakin tuttu omaperäinen taiteilija ja yliopisto opettaja Irma Optimisti pitää performanssia...
Satakunnan Kansa13.12.2017
Luhta on omaperäinen performanssitaitelija ja matematiikan yliopisto opettaja. Moni porilainenkin tuntee hänet joko performanssitapahtumista tai yliopistokeskuksesta Turun kauppakorkeakoulun luennoilta. Hän on opettanut matematiikkaa jo kuuden vuoden ajan myös Porissa. Hän on
Vuoden yritysjohtaja: "Työ seuraa vuoden jokaisena päivänä ja tuntina"
Kauppalehti13.12.2017
TurkuToimitusjohtaja: Knut RingbomHenkilöstö: 63Liikevaihto: 10,2 milj. euroa (2016)Nettotulos: 3,1 milj. euroa (2016)Omistus: Viisi perustajaosakasta Työ seuraa vuoden jokaisena päivänä ja tuntina. Sen kanssa oppii elämään tai ei.” Knut RingbomToimitusjohtaja, Biovian
Matti Rihko: Turun yliopisto on taloudellisesti vahva monialainen sivistysyliopisto
Turun yliopisto13.12.2017
Turun yliopistolla on ensi vuonna käytössään 15 miljoonaa euroa vähemmän kuin Matti Rihkon vetämän hallituksen aloittaessa neljä vuotta sitten. Miten taloustilanteen muutos on vaikuttanut Turun yliopistoon? ‒ Olemme nähneet, miten leikkaukset ovat ajaneet monet yliopistot
Turkulaiset kiertotalousopetuksen verkostoon
Uusiouutiset13.12.2017
Turun ammattikorkeakoulu valittiin maailmanlaajuisen kiertotalousverkoston Ellen MacArthur Foundationin jäseneksi ensimmäisenä suomalaisena korkeakouluna. Piia Nurmi, Marketta Virta Opetuksella on suuri voima, kun halutaan muuttaa huomista. Turun ammattikorkeakoulussa
Seabin ahmi Aurajoesta liki 80 kiloa roskia
Aamuset13.12.2017
Turun ammattikorkeakoulun opiskelijat yhdessä vierasvenesataman henkilökunnan kanssa. Wärtsilän lahjoittaman Seabin laitteen toimintaperiaatteena on imeä veden pinnalla kelluvia roskia suodatinpussiin. Suodatinpussi vaihdettiin päivittäin ja tulokset kirjattiin ylös. Kuluneen
Seabin-meriroskis kahmi roskia Aurajoessa - ePressi
EPressi.com13.12.2017
Turun ammattikorkeakoulun opiskelijat yhdessä vierasvenesataman henkilökunnan kanssa. Wärtsilän lahjoittaman Seabin laitteen toimintaperiaatteena on imeä veden pinnalla kelluvia roskia suodatinpussiin. Suodatinpussi vaihdettiin päivittäin ja tulokset kirjattiin ylös. Kuluneen
Tohtoreiden tarve voi kasvaa tulevaisuudessa
Kainuun Sanomat13.12.2017
Sini Laari työllistyi pian valmistumisensa jälkeen Turun kauppakorkeakouluun. ★ Tilaajalle Kotimaa Julkaistu 13.12.2017 klo 12:00| 0 Tohtoreille on kysyntää tulevaisuudessakin, kertoo Sivistystyönantajat Tohtorien monet urat selvityksessä.
Kaksi webinaaria yhdistivät opiskelijat, asiantuntijat ja yritykset
Lapin ammattikorkeakoulu13.12.2017
ammattikorkeakoulun lisäksi mukana Turun ammattikorkeakoulu, Vaasan yliopisto ja Aalto yliopisto. PISKU hanketta voi seurata osoitteessa: www.iskussa.fi . Webinaarit järjestettiin 29.11.2017, ja yhtenä tavoitteena oli tehdä työn muotoilua tunnetuksi ja tuottaa tietoa PISKU
Sivistystyönantajat: Tohtorikoulutuksen kysyntä voi kasvaa tulevaisuudessa
Kaleva12.12.2017
tehdään tiettäväksi, minkälaisia mahdollisuuksia on, sanoo Holopainen. Sini Laari valmistui reilu vuosi sitten Turun kauppakorkeakoulun tohtoriohjelmasta. Laari työllistyi nopeasti valmistumisen jälkeen yliopistolle tutkijatohtoriksi. Osasyynä on kauppakorkeakoulun hyvä
Esa Saarinen pohtii robotiikan inhimillisyyttä VAMKissa - ePressi
EPressi.com12.12.2017
koko ohjelma on alla. Seminaari järjestetään osana Modernin robotiikan (MoRo) hanketta, joka on Vaasan, Tampereen ja Turun ammattikorkeakoulujen yhteinen. Sen tavoitteena on ollut nostaa nykyaikaisen robotiikan osaamistasoa oppilaitoksissa ja yrityksissä sekä madaltaa
Pohjoismainen seminaari Hanasaaressa 11.12.2017
Opetus- ja kulttuuriministeriö11.12.2017
suomeksi, esimerkiksi Arts Equal hankkeelta julkaisu Taide ja hyvinvointi katsauksia kansainväliseen tutkimukseen ja Turun ammattikorkeakoululta julkaisu Vaikuttavaa? Taiteen hyvinvointivaikutusten tarkastelua. Seminaarissa esitellään Suomesta mm. suunnitelmallista työtä