Mediakatsaus
Media Review

Husin asiantuntija Sanna Marinin koronalausunnosta: ”Ehkä on ilahduttavaakin, että pääministeri...

Ilta-Sanomat14.02.2021

Turun Sanomissa uskovansa, että rajoituksia voidaan purkaa jo ennen kuin Suomen rokotekattavuus on 70 prosenttia väestöstä. Pääministerin mukaan rokotusten edistyminen ja varsinkin riskiryhmien rokotukset purkavat painetta terveydenhuollon kuormittumisesta. Pääministeri Sanna
Image

Varhaiskasvatuksen ammattilaiset saavat koulutusta auringolta suojautumisesta

Aamuset13.02.2021

. Toimintahetkiä on suunnitelmissa toteuttaa 26 päiväkodissa ja leikkipuistossa. Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijat työstivät syksyllä yhteistyössä Lounais Suomen Syöpäyhdistyksen kanssa opintoihinsa liittyvänä projektityönään Aurinkoagentti vapaaehtoisten
Image

Koronavirus | Hus alueella testataan nyt kaikki positiiviset koronavirusnäytteet virusmuunnosten...

Helsingin Sanomat12.02.2021

Turussa on kuitenkin jo aloitettu sekvensointi, ja Savolainen Kopran mukaan siellä pystytään lähiaikoina sekvensoimaan alueen omat näytteet. Myös Fimlab Tampereella on aloittamassa sekvensointia. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus) on tutkittu 4. helmikuuta lähtien
Image

CO2-vapaa lämpölaitos on uusi normaali | Calefa Oy

STT Info12.02.2021

modulaarisuus on etu. Suur-Savon Sähkö tuottaa Puumalassa kaukolämmön AmbiHeatilla ilman ja auringon energiasta. Orionin Turun tehtaalla aletaan hyödyntämään tuotannon hukkalämpöjä ja ulkoilman energiaa neljän hehtaarin tehdaskiinteistöjen lämmittämisessä. - Ympäristön ei
Image

Faron Pharmaceuticals Oy: Results of Placing and Issue Price

Inderes pörssitiedotteet12.02.2021

Faron Pharmaceuticals Oy ("Faron" or the "Company") Results of Placing and Issue Price Capitalised terms used in this announcement have the meanings given to them in the announcement made on 11 February 2021 regarding the proposed issue and placing of new ordinary shares in the
Image

Lounaspaikka: Gaggui Kaffelassa käsin tehtyjä suolaisia ja makeita herkkuja

Turun Sanomat11.02.2021

Turussa Humalistonkadulla sijaitseva Gaggui Kaffela juhli kuluvan viikon maanantaina seitsemänvuotista taivaltaan. Kahvilan perustajan Jonna Sinkkosen mukaan paljon on ehtinyt tapahtua, mutta silti tuntuu kuin kahvilahaaveesta olisi tullut totta vasta äsken. – Perusajatus ei ole
Image

Faron Pharmaceuticals Oy: Proposed Issue and Placing of Shares

Inderes pörssitiedotteet11.02.2021

FARON PHARMACEUTICALS OY ("FARON") PURSUANT TO THE PROPOSED TRANSACTION REFERRED TO IN THIS ANNOUNCEMENT. THIS ANNOUNCEMENT IS THEREFORE DIRECTED ONLY AT, IN A MEMBER STATE OF THE EUROPEAN ECONOMIC AREA, PERSONS WHO ARE "QUALIFIED INVESTORS" AS DEFINED IN ARTICLE 2(E) OF THE EU
Image

PerkinElmer nappasi Turun vientipalkinnon - Osto&Logistiikka

Osto&Logistiikka11.02.2021

Turun kauppakamarin myöntämän vuoden 2020 Varsinais Suomen vientipalkinnon saa terveysteknologiayritys PerkinElmer Wallac Oy:lle. Turussa toimiva PerkinElmer Wallac Oy on yksi PerkinElmer konsernin suurimmista tuotekehitys ja valmistusyksiköistä, jossa kehitetään ja
Image

Bayerista Turun yliopiston toinen strateginen kumppani – yhteistyöalueita lääkekehitys, tekoäly ja...

Turun Sanomat10.02.2021

Bayer 2021. Turun yliopisto on solminut toisen strategisen kumppanuussopimuksen, nyt lääke ja kemianjätti Bayerin kanssa. Turussa sijaitsee Bayerin 26 lääketehtaasta kolmanneksi suurin, ja siellä tehdään myös tuotekehitystä. Tehdas on tunnettu ehkäisyvalmisteistaan. –
Image

Helsingin pörssi piristyi plussalle – Tulosjulkistaja Sanoma rajussa laskussa

Arvopaperi10.02.2021

Raisio , Sanoma ja Ahlstrom Munksjö . Vaihdetuimpien osakkeiden tusinassa näkyi tulosjulkistajia. Sanoma oli kovimpien laskijoiden ja vaihdetuimpien osakkeiden joukossa. Vaihdetuimpien listalle ylsivät myös esimerkiksi tiistaina tuloksensa julkistaneet Musti Group , Orion ja
Image

Turun yliopisto ja Bayer laaja-alaiseen yhteistyöhön tutkimuksessa ja koulutuksessa

Auran Aallot10.02.2021

Turun yliopisto ja Bayer ovat jo useita vuosia tehneet menestyksekästä tutkimusyhteistyötä Auria Biopankin kanssa. Mahdollisia uusia yhteistyöalueita tutkimuksessa ovat muun muassa lääkekehitystä tukevat uudet menetelmät, tekoälyn hyödyntäminen tutkimuksessa sekä
Image

Turun yliopisto ja Bayer laaja-alaiseen yhteistyöhön tutkimuksessa ja koulutuksessa

Turun yliopisto10.02.2021

Turun yliopisto ja Bayer ovat solmineet strategisen kumppanuussopimuksen, jonka tavoitteena on vahvistaa ja kehittää tutkimus ja koulutusyhteistyötä eri aloilla. Bayer Nordic alueen toimitusjohtaja Miriam Holstein ja rehtori Jukka Kola. Kuvaaja/Tekijä Hanna Oksanen
Image

Onkologian erikoistumisopinnot voi suorittaa kokonaisuudessaan Vaasan keskussairaalassa

YLE.fi10.02.2021

Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaanin päätöksellä Vaasan keskussairaalalle on myönnetty poikkeuslupa järjestää onkologian erikoislääkärikoulutuksen kaikki osa alueet Vaasassa. Lupa on voimassa kolmen vuoden määräajan 28.1.2021 – 27.1.2024. kahden vuoden
Image

Nordic Mentor Networkille jatkorahoitus Novo Nordisk -säätiöltä - ePressi

EPressi.com09.02.2021

Turku Science Park Oy ja Vertical. Tanskalainen Novo Nordisk Foundation jatkaa pohjoismaisen Nordic Mentor Networkin (NOME) rahoittajana myös kolme seuraavaa vuotta. Viisi vuotta sitten perustettu ohjelma on keskittynyt pohjoismaisten life science startupien mentorointiin. Novo
Image

Tiistain koronaluvut: Suomessa 438 uutta koronavirustartuntaa, Varsinais Suomessa uusia...

Turun Sanomat09.02.2021

Turussa uusia tartuntoja on 11. Kolme uutta tautitapausta todettiin sekä Maskussa että Raisiossa. Kaarinassa, Paimiossa ja Uudessakaupungissa uusia tautitapauksia on kaksi kussakin. Lisäksi Salossa on yksi uusi koronavirustartunta. TS kertoo myös koronarokotusten edistymisestä
Image

Keskiviikon koronaluvut: Suomessa 400 uutta tartuntaa – Varsinais-Suomessa tartunnoista 32

Turun Sanomat09.02.2021

Turun osuus Varsinais Suomen tartunnoista on 17. Yhteensä Turussa on varmistettu viime vuoden keväästä alkaen 2849 tartuntaa. Uutinen päivittyy.... TS kertoo myös koronarokotusten edistymisestä Varsinais Suomen kunnissa. Rokotustiedot sairaanhoitopiiristä ja yli 50 000 asukkaan
Image

Torstain koronaluvut: Varsinais-Suomessa 51 uutta tartuntaa – Turussa tartunnoista 22, Paimiossa 10

Turun Sanomat09.02.2021

Turussa. Uusia tartuntoja kaupungissa on 22. Yhteensä tartuntoja on nyt ollut koko korona aikana 2871. Koko Varsinais Suomessa tartuntoja on ollut korona aikana 4654, joista uusia on 51. Paimiossa uusia tartuntoja on kymmenen ja Paraisilla seitsemän. Lisäksi Salossa on todettu
Image

Perjantain koronaluvut: Suomessa 407 uutta koronatartuntaa – Varsinais-Suomessa tartunnoista 28

Turun Sanomat09.02.2021

Turussa Varsinais Suomeen nyt kirjatuista tartunnoista on 15. Yhteensä Turussa on ollut 2 886 varmistettua koronatartuntaa. Turun lisäksi tartuntoja on varmistettu Paimiossa neljä. Sekä Salossa että Uudessakaupungissa uusia tartuntoja on kaksi. Lisäksi yksi tartunta on kirjattu
Image

Lauantain koronaluvut: Suomessa 435 uutta koronatartuntaa – Varsinais-Suomessa tartunnoista 27

Turun Sanomat09.02.2021

Turkuun. Yhteensä Varsinais Suomessa on tartuntoja nyt 4 709. Turussa on yhteensä nyt 2 900 tartuntaa. Lisäksi uusia tartuntoja on todettu kolme Paimiossa ja Raisiossa, kaksi Laitilassa ja Salossa sekä yksi Kaarinassa, Paraisilla ja Pyhätannassa. Lue myös: Katso, miten
Image

Keltainen kenno kertoo, paljonko yksi annos koronarokotta tuotti vasta aineita – professorin mukaan...

Turun Sanomat08.02.2021

Turun tyksiläiseltä ja 150 Helsingin husilaisilta. Näiden yhteensä 300 henkilön immunivasteen muuttumista seurataan usean vuoden ajan. – Heiltä otetaan näyte ennen rokotusta ja kolme viikkoa ensimmäisen rokotuksen jälkeen. Sitten he saavat toisen rokoteannoksen, ja siitä kolmen
Image

Kauppakamarin vientipalkinto PerkinElmer Wallac Oy:lle

Aamuset08.02.2021

Turun kauppakamarin kansainvälistymisvaliokunta on myöntänyt vuoden 2020 Varsinais Suomen vientipalkinnon terveysteknologiayritys PerkinElmer Wallac Oy:lle. Palkinto luovutettiin maanantaina yrityksen toimitusjohtaja Petri Kalliolle . Turussa toimiva PerkinElmer Wallac Oy on
Image

Väitös: Selkäydintilaan annettava kipulääkekandidaatti tehokas eikä aiheuta merkittäviä...

Aamuset08.02.2021

Orion Oyj:n kehittämä fadolmidiini on vaikutusmekanismiltaan α2 adrenoseptoriagonisti, joita käytetään yleisesti kipua lievittävinä ja rauhoittavina aineina. MSc Tiina Leinon Turun yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoitti, että fadolmidiini toimii koe eläimillä hyvin
Image

Tuloskausi ryskää eteenpäin – Tällä viikolla suurin jännitys kohdistuu Sampoon

Kauppalehti08.02.2021

Orion ja Rapala , joka nosti ohjeistustaan marraskuussa. Keskiviikkona saadaan muun muassa Raision ja F Securen luvut. Tulosviikon superpäivä on jälleen torstai, jolloin yhteensä 15 Helsingin pörssiin listattua yhtiötä julkaisee tuloslukunsa. Odotetuimpiin torstain
Image

Kauppakamarin vientipalkinto PerkinElmer Wallac Oy:lle | Turun kauppakamari

STT Info08.02.2021

Turun kauppakamari Turussa toimiva PerkinElmer Wallac Oy on yksi PerkinElmer konsernin suurimmista tuotekehitys ja valmistusyksiköistä, jossa kehitetään ja valmistetaan laitteita, reagensseja ja ohjelmistoja vastasyntyneiden lasten harvinaisten sairauksien seulontaan. Yrityksen
Image

Tutkijat aikovat nostaa Turun kansainvälisesti merkittäväksi immunologian keskukseksi – apuna 10...

Turun Sanomat06.02.2021

Turun yliopiston professorilla, akateemikko Sirpa Jalkasella on takana iso, onnistunut rutistus. Hänen johtamansa InFLAMES hanke ( Innovation Ecosystem Based on the Immune System ) sai myönteisen päätöksen Suomen Akatemian kolmannessa lippulaivahankkeiden rahoitushaussa. Se
Image

Satasairaala | Mitä ruumiinavauksessa tehdään – ja miksi?

Satakunnan Kansa06.02.2021

diagnostiikka ja esimerkiksi kuvantaminen ovat tarkentuneet siinä määrin, että kuolinsyyketju voidaan päätellä entistä tarkemmin jo pelkkien kliinisten tietojen pohjalta. Tällöin ei ole mitään tarvetta tehdä ruumiinavausta, Erkki kertoo. Vainajaa pidetään sairaalan osastolla 1–2
Image

THL pahasti ruuhkautunut – Varsinais-Suomen muuntovirustilanne edelleen epäselvä

Turun Sanomat05.02.2021

diagnostiikkaan. Yritämme päästä merkittävästi alle kahden viikon. Vielä on epäselvää, tutkitaanko kaikki näytteet vai osa näytteistä muunnoksen varalta. – Kansallisella tasolla on varmasti iso paine siihen, että kaikki tutkittaisiin. Se olisi kuitenkin aikamoinen urakka, sillä
Image

Perjantain koronaluvut: Suomessa 401 uutta tartuntaa – Varsinais-Suomessa tartunnoista 39

Turun Sanomat05.02.2021

Turkuun päivän tartunnoista kirjattiin 22. Kokonaisuudessaan Turussa on ollut 2776 tartuntaa. Turun lisäksi Varsinais Suomessa on todettu viisi tartuntaa Kaarinassa ja Paimiossa kolme. Pöytyällä, Raisiossa, Uudessakaupungissa ja Salossa tartuntoja on kaksi. Lisäksi yksittäinen
Image

Perjantain koronaluvut: Suomessa 401 uutta tartuntaa ja neljä kuolemaa – Varsinais Suomessa...

Turun Sanomat05.02.2021

Turun yliopistollisen keskussairaalan erityisvastuualueella, johon kuuluvat Varsinais Suomen lisäksi Satakunta, Vaasa ja Ahvenanmaa. Varsinais Suomessa uusista tartunnoista on 39. Alueella on tartuntoja ollut nyt yhteensä 4 481. Turkuun päivän tartunnoista kirjattiin 22
Image

Lauantain koronaluvut: Suomessa 368 uutta tartuntaa, joista 13 Turussa

Turun Sanomat05.02.2021

Turkuun. Yhteensä Varsinais Suomessa on tartuntoja nyt 4 499. Turussa on yhteensä nyt 2789 tartuntaa. Lisäksi tartuntoja todettiin Kaarinassa kaksi sekä Liedossa, Maskussa, Naantalissa, Paimiossa, ja Raisiossa yksi kussakin. Salon tilastoja THL korjasi vähentämällä sieltä kaksi
Image

Sunnuntain koronaluvut: Varsinais-Suomessa 27 uutta tartuntaa

Turun Sanomat05.02.2021

Turussa tartuntoja todettiin 17. Yhteensä Turkuun on kirjattu tartuntoja epidemian alusta alkaen 2806 kappaletta. Turun lisäksi uusia tartuntoja kirjattiin Raisiossa kolme, Salossa kaksi ja Kaarinassa, Maskussa, Mynämäessä ja Paimiossa yksi kussakin. TS kertoo nyt myös
Image

Uusi lääke hillitsee tulehdusta ja taudin aktiivisuutta MS-taudin eläinmallissa

Turun yliopisto04.02.2021

Turun Valtakunnallisen PET keskuksen, yhdysvaltalaisen Purdue University yliopiston ja lääkeyhtiö Novartiksen nykyään omistaman Endocyte Oy:n yhteistyönä. Multippeliskleroosi eli MS tauti on keskushermoston kroonisesti etenevä autoimmuunisairaus, joka johtaa neurologisiin
Image

Roosa nauha -keräys kokosi ennätyspotin – Rahalla tuetaan kaikkien syöpien tutkimusta

Mediuutiset03.02.2021

meidän tutkijoiden rinnalla työssä syöpää vastaan, sanoo yksi keräyksen kasvoista, Roosa nauha suurapurahalla rintasyöpää tutkiva professori Johanna Ivaska Turun yliopistosta. Roosa nauha keräyksen teemana oli syöpäalttiuden periytyvyys. Tietoisuuden lisääntyminen
Image

Roosa nauha keräsi yli 4,2 miljoonan ennätystuoton syöpätutkimukselle - ePressi

EPressi.com03.02.2021

meidän tutkijoiden rinnalla työssä syöpää vastaan, sanoo yksi keräyksen kasvoista, Roosa nauha suurapurahalla rintasyöpää tutkiva professori Johanna Ivaska Turun yliopistosta. Roosa nauha keräyksen teemana oli syöpäalttiuden periytyvyys. Tietoisuuden lisääntyminen
Image

Koivuallergiarokotetta tutkitaan nyt Turussa – kehittäjä haluaa siivun allergialääkkeiden...

Turun Sanomat03.02.2021

Turku eli CRST, ja rokotetta valmistaa turkulainen Biovian Oy. Ensimmäisessä ihmiskoevaiheessa testataan ennen kaikkea lääkeaineen turvallisuutta, mutta vähän jo immunologista tehoakin koivuallergisilla aikuisilla. – Kliininen tutkimus käynnistyi jo vuosi sitten, mutta se piti
Image

Merkittävä tutkimuslöytö: Rintasyövän vastustuskykyisiä aivoetäpesäkkeitä lisäävä mekanismi löytyi

Mediuutiset02.02.2021

Turun yliopiston tutkijat löysivät uuden mekanismin, joka lisää rintasyövän aivoetäpesäkkeiden kasvua ja tekee niistä vastustuskykyisiä syöpälääkkeelle. Turku Biosciencen uusi tutkimuslöytö liittyy SORLA nimiseen proteiiniin, jonka toimintaa on tutkittu aiemmin lähinnä aivoissa
Image

Tyksin naistenklinikalla hoidettaviin potilaisiin keskittyvälle EU hankkeelle mittava rahoitus, 15...

Aamuset02.02.2021

Turun yliopistolliselle keskussairaalalle (Tyks) on myönnetty miljoona euroa munasarjasyövän tutkimukseen Euroopan Unionin rahoitusohjelmasta. DECIDER tutkimuksen tavoitteena on kehittää munasarjasyövän diagnostiikkaa ja hoitoa tekoälyn avulla. Hankkeen saama tuki on yksi Suomen
Image

Tyksille miljoona euroa EU-rahoitusta munasarjasyövän tutkimukseen

Turun Sanomat02.02.2021

Turun yliopistollinen keskussairaala (Tyks) sai Euroopan unionin rahoitusohjelmasta miljoona euroa munasarjasyövän tutkimukseen. Viis vuotta kestävän, kansainvälisen DECIDER tutkimuksen tavoitteena on kehittää munasarjasyövän diagnostiikkaa ja hoitoa tekoälyn avulla
Image

Pertti, 88, sai maanantaina koronarokotteen – vetoaa epäröiviin suomalaisiin: ”Minusta se on...

Iltalehti01.02.2021

diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen pohti viime viikolla Talouselämän haastattelussa , että ”kylmän strategisesti” ajateltuna olisi järkevää rokottaa ensin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, koska epidemia on pahimmillaan nimenomaan Hus alueella. – Jos saisimme yksi tai
Image

Maanantain koronaluvut: Suomessa 244 uutta koronavirustartuntaa

Turun Sanomat01.02.2021

Turun osuus sunnuntain uusista tartunnoista on 14. Varsinais Suomessa uusia tartuntoja kirjattiin myös Raisioon neljä ja sekä Lietoon että Loimaalle kaksi. Yksittäisiä tartuntoja oli Kaarinassa, Maskussa, Naantalissa ja Uudessakaupungissa. Varsinais Suomeen on nyt korona aika
Image

Maanantain koronaluvut: Suomessa 244 uutta koronavirustartuntaa – Varsinais-Suomeen 30 uutta

Turun Sanomat01.02.2021

Turkuun 21. Maakunnassa on nyt todettu yhteensä 4 312 koronavirustartuntaa ja taudin ilmaantuvuus on yhä kasvussa. Tällä hetkellä maakunnan kahden viikon ilmaantuvuusluku on 116, kun vielä pari viikkoa sitten se oli 90. Kaarinassa uusia tartuntoja kirjattiin maanantaina neljä ja
Image

Maanantain koronaluvut: Suomessa 244 uutta koronavirustartuntaa ja kuusi uutta kuolemaa

Turun Sanomat01.02.2021

Turun yliopistollisen keskussairaalan alueella. Sairaalahoitoa saa tällä hetkellä 135 henkilöä. Suomessa on rokotettu helmikuun alkuun mennessä 145 557 henkilöä. Toisenkin rokoteannoksen on saanut 18 203 henkilöä. Uusista tartunnoista 30 kirjattiin Varsinais Suomeen, joista
Image

Tiistain koronaluvut: Suomessa 302 uutta koronavirustartuntaa

Turun Sanomat01.02.2021

Turussa, kuusi Kaarinassa ja kolme Loimaalla. Saloon uusia tapauksia kirjattiin kaksi sekä Lietoon ja Uuteenkaupunkiin yksi. Turussa on nyt todettu kaikkiaan 2 708 koronavirustartuntaa. Uutinen päivittyy. Koronarokotukset Suomessa ja maailmalla: Katso täältä lisää koronaviruksen
Image

Keskiviikon koronaluvut: Suomessa 265 uutta tartuntaa – Varsinais-Suomessa tartunnoista 44

Turun Sanomat01.02.2021

Turun osuus tämän päivän uusista tartunnoista on 20. Paimiossa on uusia tartuntoja kuusi, Uudessakaupungissa neljä ja Kaarinassa kolme. Sekä Liedosta, Naantalista että Paraisilta raportoitiin kaksi tartuntaa. Lisäksi yksittäisiä tartuntoja varmistettiin Koskella, Laitilassa
Image

Torstain koronaluvut: Suomessa 444 uutta tartuntaa – Varsinais-Suomessa 52

Turun Sanomat01.02.2021

Turussa uusia tartuntoja kirjattiin 26 ja Paimiossa seitsemän. Kaarinassa, Liedossa ja Pöytyällä todettiin kolme uutta tartuntaa ja Maskussa kaksi. Yksittäisiä uusia tartuntoja kirjattiin Aurassa, Kemiönsaaressa, Loimaalla, Marttilassa, Pyhärannassa, Salossa, Sauvossa ja
Image

Perjantain koronaluvut: Suomessa 401 uutta tartuntaa

Turun Sanomat01.02.2021

Turkuun päivän tartunnoista kirjattiin 22. Kokonaisuudessaan Turussa on ollut 2776 tartuntaa. Lue myös: Kaarinalaisessa koulussa koronatartunta Uutinen päivittyy... TS kertoo nyt myös koronarokotusten edistymisestä Varsinais Suomen kunnissa. Rokotustiedot sairaanhoitopiiristä ja
Image

Suomalaislaboratoriosta täsmälääkkeet syöpään ja koronaan? – ”Mahdollisuuksia on paljon”

Iltalehti30.01.2021

syöpäsolujen hyökkäykset. ADOBE STOCK / AOP Turussa lääkekehitysyhtiö Faronin laboratorioissa on kehitteillä kaksi lääkettä, jotka ovat herättäneet suurta mielenkiintoa maailmanlaajuisesti. Toinen lääke on syöpään, toinen koronaviruksen aiheuttamaan vaikeaan tautimuotoon
Image

Turkulaistutkijat löysivät uuden hoitomuodon rintasyövän vastustuskykyisiin etäpesäkkeisiin

Ilta-Sanomat30.01.2021

Turkulaistutkijat ovat löytäneet uuden mekanismin, joka lisää rintasyövän aivoetäpesäkkeiden kasvua ja tekee niistä vastustuskykyisiä syöpälääkkeelle. Löytö on mahdollistanut uuden hoitomuodon kehittämisen. Tutkimustulos on julkaistu arvostetussa Oncogene lehdessä . Turku
Image

Perjantain koronaluvut: Suomessa tänään 363 uutta tartuntaa – Varsinais-Suomessa 51

Turun Sanomat29.01.2021

Turkuun. Raisiossa uusia tapauksia todettiin kahdeksan ja Naantalissa neljä. Sekä Kaarinassa että Loimaalla uusia tapauksia kirjattiin kolme. Yksittäisiä uusia tartuntoja kirjattiin Laitilaan, Lietoon, Paimioon, Pyhärantaan, Saloon ja Uuteenkaupunkiin. Uutinen päivittyy
Image

Lauantain koronaluvut: Suomessa 469 uutta koronatartuntaa – Varsinais-Suomessa tartunnoista 34

Turun Sanomat29.01.2021

Turussa koko maan uusista tartunnoista on 19. Yhteensä Turkuu on kirjattu epidemian aikana 2652 tartuntaa. Varsinais Suomen alueelta raportoitiin myös neljä tartuntaa Raisiosta, kolme sekä Naantalista että Kaarinasta ja kaksi Laitilasta. Lisäksi yksittäiset tartunnat kirjattiin
Image
Seuraava sivu 61/111