Mediakatsaus
Media Review

Turku odottaa Karinakodin omistusjärjestelyjä – kiinteistö on siirtymässä Lounais Suomen...

Turun Sanomat03.09.2019

Turun kaupunginhallitus päätti kaksi viikkoa sitten, että kaupungin tulee välittömästi käynnistää neuvottelut Karinakodin henkilöstön siirtämisestä Turun kaupungin työntekijöiksi viimeistään vuoden 2020 alusta. Lisäksi neuvoteltaisiin Karinakodin vuokrauksesta siten, että tilat
Image

Tapahtumia tiistaina 3. syyskuuta

Helsingin Sanomat03.09.2019

orion tanssiorkesteri. Sellosali, lämpiö (Soittoniekanaukio 1, Espoo) klo 13.30–15.30. Vapaa pääsy. Keikat Kokko Quartet & Ilkka Arola: Ornamented. Jazz’n Jam Goes Etno. Malmitalo (Ala Malmin tori 1) klo 19. Liput 6 ja 10 e. Overhead, Astral Bazaar, Atom Works. On the Rocks
Image

Annika Forth eli lapsuutensa mielenterveysongelmista kärsivän äidin kanssa – nyt hän rakentaa omaa...

YLE.fi03.09.2019

turkulainen Annika Forth lapsuuttaan. Perheen äiti saattohoiti syöpäsairasta puolisoaan kotona. Samoihin aikoihin äidinäiti kuoli äkillisesti. Kaksi kuolemaa lyhyessä ajassa oli liikaa, ja kolmen lapsi äiti sairastui vaikeaan masennukseen. Äidin tilaa pahensivat pinnalle
Image

Tapahtumia maanantaina 2. syyskuuta

Helsingin Sanomat02.09.2019

Orion (Eerikinkatu 15) klo 17. Liput 10 e. Elävän mallin ja malliparin piirustusta. Piirrämme joka maanantai klo 17 ja 18.30 alkaen. Parillisin viikoin mallipari, parittomin yksi malli. Vapaa taidekoulu (Tallberginkatu 1 E) klo 17–21.15. Liput 7–15 e. Cooper testi. Cooperin
Image

BioCity får omfattande ansiktslyft – målas om från vitt till svart

Åbo Underrättelser31.08.2019

Turun Teknologiakiinteistöt i ett pressmeddelande. BioCity byggdes i början av 1990 talet. – Vi ville byta färg på BioCity, så att byggnaden skiljer sig mer från sina grannar. Det kommer att bli en snygg fasad. Färgen har också välsignats av byggnämnden och bygginspektionen
Image

Biocity muuttuu mustaksi – Tutkija: En ymmärrä miksi

Turun Sanomat31.08.2019

Turku rakennuksen ikkunat on huputettu ja julkisivuremontti on alkanut. Ensin uusitaan ikkunat ja lopuksi rakennuksen ulkoseinät maalataan uudelleen. Vaalea rakennus maalataan mustaksi. Biocity sijaitsee Tykistökadun ja Lemminkäisenkadun kulmassa. Biocitystä vastaavan Turun
Image

BioCityn julkisivu muuttuu valkoisesta mustaksi

Aamuset31.08.2019

, sanoo Teknologiakiinteistöjen toimitusjohtaja Mikko Lehtinen . Seitsemänkerroksisen BioCityn on suunnitellut turkulainen arkkitehti Benito Casagrande . Kiinteistö on pinta-alaltaan noin 22 000 neliömetriä ja siellä toimivat muun muassa Turun yliopisto, Åbo Akademi ja Biovian.
Image

Eurofoorumi ihmetteli poliittisen johtajuuden puutetta Britanniassa

Turun Sanomat30.08.2019

Turussa. Luennon pitänyt arvostettu brittiprofessori dame Helen Wallace joutui myöntämään, ettei hän itsekään oikein ymmärrä, mitä Britanniassa tällä hetkellä tapahtuu. – On paradoksi, kuinka asiat voidaan nähdä toisinpäin. Elettyään ensin ruotsalaisten ja sitten venäläisten
Image

Mikä on Eurooppa-neuvosto?

Turun Sanomat30.08.2019

Turun Sanomissa 6.9.1994 Loppukesästä virinneestä keskustelusta, kuka edustaisi Suomea EU:n huippukokouksissa eli Eurooppa neuvostossa, jos Suomi jäseneksi liittyy, paljastuu, että hyvin harvalla keskusteluun osallistujalla on minkäänlaista käsitystä siitä, mitä Eurooppa
Image

Työvoima saatava liikkeelle – Kulmuni haluaa pönkittää Varsinais-Suomen positiivista muutosta

Turun Sanomat30.08.2019

Turun yliopiston DI koulutuksen laajentamista, kansallisen lääkekehityskeskuksen tuloa Turkuun ja Tunnin junaa Turusta Helsinkiin. (TS 20.4.2018) Seuraaja Katri Kulmuni tunnustaa, että koko länsirannikko positiivisine rakennemuutoksineen tarvitsee tukea. Hän kehuu päätöstä DI
Image

Puheenjohtajuus teki Suomesta EU:n täysjäsenen

Turun Sanomat29.08.2019

Turun Sanomissa 31.12.1999 Suomen ensimmäisen EU puheenjohtajuuden pääteeksi. Suomen puheenjohtajuuskauden kestävin merkitys oli sen vaikutus isäntämaahan itseensä EU:n jäsenvaltiona. Suomi sosiaalistui EU:n jäseneksi ja oppi itse EU:sta paljon sellaista, joka aukenee
Image

Yhtenäinen kansa voi menestyä Euroopan unionissa

Turun Sanomat29.08.2019

Turun Sanomissa 18.10.1994 kaksi päivää EU kansanäänestyksen jälkeen. Suomi EU:n jäsenenä ei näkyvästi poikkea siitä Suomesta, jonka kansa juuri on neuvonut eduskuntaa hyväksymään liittymissopimuksen. Suurta dramatiikkaa on turha odottaa. Uudenlaista kansallista keskustelua ja
Image

Kaksitahoinen itsenäisyys

Turun Sanomat29.08.2019

Turun Sanomissa 6.12.1994 Suvereenille valtiolle voidaan asettaa neljä kriteeriä. Valtio on suvereeni, jos sillä on pysyvä asujaimisto, rajojen avulla määritelty alue, toimiva ja toimintakykyinen hallitus sekä kyky ylläpitää suhteita muihin suvereeneihin. Kenelläkään ei voi olla
Image

Kansanäänestys jo syyskuussa

Turun Sanomat29.08.2019

Turun Sanomissa 5.4.1994. Suomen ja Euroopan unionin välillä on nyt olemassa allekirjoitettu liittymissopimus, jota tosin ei vielä ole kirjallisessa muodossa. Hanke etenee nyt rinnakkain sekä Suomessa että unionissa. Noin kuukauden sisällä kummankin osapuolen on saatava aikaan
Image

Poistoa, Labrox ja Film Service Finland palkittiin Turussa

Turun Sanomat29.08.2019

Turku yrityspalkinnot. Tunnustukset jaettiin torstaina Turun Eurooppa foorumin avajaisissa. Lisäksi tunnustusta työstään Turun tiedepuiston hyväksi saivat myös Turun yliopiston ja Åbo Akademin kesällä eläkkeelle jääneet rehtorit Kalervo Väänänen ja Mikko Hupa . He ovat molemmat
Image

Poistoa, Labrox ja Film Service Finland palkittiin Entrepreneurial Spirit of Turku...

Aamuset29.08.2019

Turku palkitut yritykset. Turun Eurooppa foorumin avajaisten yhteydessä torstaina tunnustuksen työstään Turun Tiedepuiston hyväksi saivat myös Turun yliopiston ja Åbo Akademin kesällä eläkkeelle jääneet rehtorit Kalervo Väänänen ja Mikko Hupa . Entrepreneurial Spirit of Turku
Image

Turun Eurooppa-foorumin avajaisia vietettiin Tiedepuistossa

Turun yliopisto29.08.2019

Turku Science Park jakoi vuotuiset yrityspalkintonsa sekä uutena avauksena Tiedepuiston tähti kunniamaininnat. Avajaistilaisuuden ensimmäisen puheen piti Turun kaupunginjohtaja Minna Arve . Arve avasi puheessaan foorumin tämän vuoden antia. – Tänä vuonna ohjelma on entisestään
Image

Professori patistaa lääkäreitä keskustelemaan terveysväittämistä sosiaalisessa mediassa — ”Puheita...

Kouvolan Sanomat29.08.2019

Kuvantamiseen ja erityisesti sydänsairauksien diagnostiikkaan erikoistunut lääkäri. Toiminut sekä tutkijana että potilastyössä Turun yliopistollisessa keskussairaalassa (Tyks) liki 30 vuotta. Johtaja ja professori Valtakunnallisessa PET keskuksessa Turussa ja vastuualuejohtaja
Image

”Kätkänjoki on pitänyt pintansa” — Koulutalo 90- ja kyläyhdistys 70- vuotta

JPnews.fi28.08.2019

pitänyt hyvin pintansa. Kylä on onnistunut säilyttämään mallikaasti elinvoimansa”, totesi juhlapuheessaan kylästä lähtöisin oleva, Turun Yliopiston syöpätutkija professori Pirkko Härkönen . – Myöskin meille muualle lähteneille tämä kylä on aina tarjonnut vieraanvaraisuuttaan
Image

Esko Antola -luento Turun Eurooppa-foorumissa 30.8.2019

STT Info28.08.2019

Turun Eurooppa foorumin puheenvuorossaan Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn nosti esille professori Esko Antolan merkityksen suomalaisessa Eurooppa keskustelussa ja esitti hänen nimeään kantavan vuosittaisen luennon järjestämistä. Luento pidetään nyt ensimmäistä kertaa Suomen
Image

Esko Antola lecture at Europe Forum Turku on 30 August 2019

STT Info28.08.2019

Turku, Bank of Finland Governor Olli Rehn highlighted the importance of Professor Esko Antola for European discourse in Finland and proposed that an annual lecture be held in his honour. The lecture will now be given for the first time, co organised by the Bank of Finland and
Image

Nuuskan vastainen kampanja toteutetaan alueellisena yhteistyönä - Talk

Talk28.08.2019

Turun ammattikorkeakoulun YAMK tutkinnon opinnäytetyönä tuotettu kampanja tukee nuoria elintapavalinnoissa. Sarah Peltolan opinnäyte valmistui keväällä 2019. Nyt opinnäytetyön tuotos heräsi henkiin. Säkitön syyskuu kampanja käynnistyy Varsinais Suomessa syyskuun alussa
Image

Esko Antola -luento Turun Eurooppa-foorumissa 30.8.2019

Suomen Pankki28.08.2019

Turun Eurooppa foorumia perjantaina 30.8.2019 klo 12.00. Tilaisuuden pääpuhuja on professori Helen Wallace, joka puhuu otsikolla "European integration under test". Alustuspuheenvuoroa seuraavaan paneelikeskusteluun osallistuvat Juhana Aunesluoma, Olli Rehn, Nicolas Véron
Image

Salo IoT Parkin kasvu ylitti odotukset, puolet tiloista on käytössä

Salon Seudun Sanomat28.08.2019

Turun ammattikorkeakoulun muutosta Salo IoT Campukselle neuvoteltiin jo Vakulan aloittaessa. Siksi hän saattoi kertoa tulohaastattelussaan, että kiinteistön tiloista 20 000 neliötä on käytössä tai tulossa käyttöön. Tällöin kampuksen suurin asiakas oli vielä Turing Robotics
Image

Tunnista terveysväittämien huuhaa helpon stigma-säännön avulla

Etelä-Suomen Sanomat28.08.2019

. Kuvantamiseen ja erityisesti sydänsairauksien diagnostiikkaan erikoistunut lääkäri. Toiminut sekä tutkijana että potilastyössä Turun yliopistollisessa keskussairaalassa liki 30 vuotta. Johtaja ja professori Valtakunnallisessa PET keskuksessa Turussa ja vastuualuejohtaja
Image

Turkulainen Wallac aloittaa yt-neuvottelut – henkilöstön vähennystarpeesta ei tarkkaa tietoa

YLE.fi28.08.2019

Turkulainen Wallac aloittaa yhteistoimintaneuvottelut. Asian vahvistaa toimitusjohtaja Anna Godenhjelm. Hän ei halunnut tarkemmin kommentoida asiaa. Yle Turun saamien tietojen mukaan neuvottelut pitävät sisällään myös henkilöstövähennyksiä. Kyse olisi 35 henkilöstä. Perusteluna
Image

Työmarkkinatutkimus luotaa tulevaisuuteen

Hammaslääkärilehti27.08.2019

bioteknologiaan liittyvät innovaatiot, kuten kantasoluista tuotetut biomateriaalit, sylkidiagnostiikka ja suun mikrobiston muokkaaminen. Uusien teknologioiden käytössä on eroja niin hammaslääkärin työpaikan, sukupuolen kuin iän mukaan. – Sukupuolten väliltä löytyi
Image

Sukkulamatojen avulla uutta tutkimustietoa hajuaistin säätelystä

Aamuset26.08.2019

Turun yliopiston biologian laitokselta on aiemmin osoittanut PIM kinaasien edistävän syöpäsolujen liikkuvuutta ja hengissä säilymistä, mutta nyt ryhmä on havainnut niiden säätelevän myös hajuaistin toimintaa. Tuore tutkimustulos syntyi uusien työkalujen inspiroimana. Koskisen
Image

Biopankkilaki suojaa näytteenluovuttajien tietoturvaa, mutta kukaan ei tiedä mihin näytteitä...

Apu26.08.2019

KSSHP/Jyväskylä), biopankki@ksshp.fi, p. 014 269 1540 Tampereen Biopankki (PSHP/Tampere), biopankki@tays.fi, p. 03 311 65205 Auria Biopankki (VSSHP/Turku), auria.fi, p. 050 578 0815 Helsingin Biopankki (HUS, Kymsote, Eksote, PHHYKY/Helsinki), helsinginbiopankki.fi, p. 050 421
Image

Tapahtumia sunnuntaina 25. elokuuta

Helsingin Sanomat25.08.2019

Orion (Eerikinkatu 15) klo 16–19 Runodokkari spesiaali: Annikki & HPC. Annikin Runofestivaalin 15 vuotista taipaletta juhlistava Aimo Hyvärisen dokumenttielokuva Kotipihan kulttuurifestivaali sekä Helsinki Poetry Connectionin lavarunouskiertueelta taltioitu, Ilona Raivion
Image

Tapahtumia lauantaina 24. elokuuta

Helsingin Sanomat24.08.2019

Turunlinnantie 1) klo 12–15.30. Vapaa pääsy. Atomatons, The Shrieks & Daggerplay. Ravintola Cactus (Mäkelänkatu 91) klo 20. Liput 7 e. Gebardi. Rymy Eetu (Erottajankatu 15–17) klo 22. Liput 7 e. Klubit Discolauantai. Dj Juza. Storyville (Museokatu 8) klo 22–5. Vapaa pääsy
Image

Elias Tillandz palkinto syövän täsmähoitoa ja hiilineutraalia biopolttoainetta käsitteleville...

Aamuset22.08.2019

Turku organisaation tutkijoiden julkaisemalle tutkimusartikkelille jaettava Elias Tillandz palkinto on nimetty Turun Akatemian professori Elias Tillandzin (1640‒93) mukaan. Tillandz toi Turkuun kokemusperäisen tieteen ja julkaisi Turun ensimmäisen varsinaisen tieteellisen
Image

Elias Tillandz palkinto syövän täsmähoitoa ja hiilineutraalia biopolttoainetta käsitteleville...

Turun yliopisto22.08.2019

Turun tutkijoiden julkaisemalle tutkimusartikkelille. Tänä vuonna palkinto jaettiin kahden vuoden 2018 parhaan artikkelin kesken. Palkituissa artikkeleissa löydettiin uusia keinoja syövän täsmälääkkeiden vaikutuksen tehostamiseksi sekä auringon valoenergian muuttamiseksi
Image

Tapahtumia torstaina 22. elokuuta

Helsingin Sanomat22.08.2019

Orion – Sodankylän elokuvajuhlat Helsingissä. Klo 17.15 Kalninš: Four White Shirts , klo 19 Weber: Nice Girls Don’t Stay for Breakfast ja klo 20.45 Rohrwacher: Wonders . Orion (Eerikinkatu 15). Liput 8 ja 10 e. Sarjakortti 45 e. Historiakävely Katrinebergin kartanolla. Vantaan
Image

Koti-Karjala

Koti-Karjala21.08.2019

Bayer Elokuun alkupuolella maantiet tuntuvat täyttyvän moottoripyöräilijöistä. Sain vihjeen, että Ruokkeen lomakylässäkin Kesälahdella kokoontuu joukko Moto Guzzi harrastajia. Matkalla Kiteeltä kokoontumispaikkaan huomasin arviolta viidenkymmenen hengen moottoripyöräporukan
Image

Kaikille yhdenvertainen saattohoito

Vakka-Suomen Sanomat20.08.2019

Turun kaupungin ja Varsinais Suomen sairaanhoitopiirin tulisi nyt neuvotella ratkaisu, jolla turvataan riittävät vaativan saattohoidon sairaansijat turkulaisten lisäksi myös muille maakunnan asukkaille. Lisäksi sairaanhoitopiirin muiden jäsenkuntien sitoutuminen tarvitaan
Image

Esko Antola -luento Turun Eurooppa-foorumissa

Suomen Pankki20.08.2019

Järjestäjät: Schuman-seura, Suomen Pankki Pääpuhuja: Professor Helen Wallace Panelistit: Lisätietoja Turun Eurooppa-foorumista
Image

Tyhjennä 1(2) Lähetä ilmoitus osoitteeseen kirjaamo@fimea.fi Skicka anmälan till registratur@fimea.

Fimea19.08.2019

Authorisation Holder Bayer Oy, Pansiontie 47, 20210 Turku Myyntiluvan haltijan tai hänen edustajansa yhteystiedot yhteydenottoa varten • Kontaktuppgifter till innehavare av försäljningstillståndet • Contact details of Marketing Authorisation Holder or its Representative Bayer
Image

TT:n lista Q2 2019

Piksu19.08.2019

Orion B 32.54€ 0.35 (29.98€) (0.35) UPM 23.17€ 0.25 (22.88€) (0.25) Stora Enso R 9.636€ 0.20 (9.892€) (0.60) Elisa 44.94€ 0.20 (39.84€) (0.20) Fiskars 12.08€ 0.15 (19.22€) (0.25) Marimekko 29.70€ 0.05 (25.60€) (0.70) Kemira 12.25€ 0.05 (12.40€) ( 0.05) Wärtsilä 10.80€
Image

Yhdistelmäkuvantaminen helpottaa ahtauttavan sepelvaltimotaudin toteamista

Aamuset16.08.2019

Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassaan, että kahden kuvantamistutkimuksen yhdistelmä toimii ahtauttavan sepelvaltimotaudin diagnostiikassa paremmin kuin pelkkä sepelvaltimoiden tietokonekuvaus. Tutkimuksessa tutkittiin positroniemissiotomografian (PET) ja
Image

Singaporean talents explore working and living in Finland - ePressi

EPressi.com16.08.2019

TURKU, FINLAND Next week (19 24 Aug.), five international talents will visit Finland. The winners are from Singapore, Lithuania, Latvia, India and Albania and were selected from more than a thousand applicants. They will visit with their families and explore daily life, work
Image

Säkitön syyskuu haastaa nuoret nuuskattomuuteen – Turun ammattikorkeakoulu

Turun ammattikorkeakoulu15.08.2019

Turun ammattikorkeakoulun ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyönä tehdyssä osaprojektissa. Kampanjan päätarkoituksena on lisätä nuorten ja heidän lähiyhteisöjensä nuuskatietoisuutta, edistää nuuskattomuutta ja tukea kokonaisvaltaista hyvinvointia. Säkitön syyskuu
Image

Turkulaispari bloggaa japaniksi elämästään – suomalaisten parisuhteiden tasa arvoisuus kiinnostaa...

Turun Sanomat15.08.2019

Turussa. – Sarjakuvat perustuvat tositarinoihin, vaikka hahmot ovat hieman kärjistettyjä, Hayakawa kertoo englanniksi, joskin myös suomen kieli sujuu häneltä neljän Turun vuoden jälkeen. Japanilaisia lukijoita kiinnostaa etenkin suomalaisten parisuhteiden tasa arvoisuus, jota
Image

Eurooppa-foorumi nostaa unionin sisäisten asioiden rinnalla esille suhteet Afrikkaan

Turun yliopisto15.08.2019

Turun yliopistolaiset tuovat vahvan panoksen poliittisen syksyn avajaistapahtumaan Eurooppa foorumiin. Yliopistolaisten ohjelmaosuuksissa tuodaan esille muun muassa Afrikan mahdollisuudet, sananvapaus ja arvot. Tapahtuman aikana Turussa esiintyvät myös komission
Image

Roskasolu olikin tärkeä – Genomin pimeän puolen pitkät ei koodaavat RNA:t säätelevät ihon...

Mediuutiset14.08.2019

on kasvussa maailmanlaajuisesti. Pitkäaikainen altistuminen auringon ultraviolettisäteilylle on keskeisin riskitekijä tämän syöpätyypin kehittymiselle. Turun yliopistossa elokuussa tarkastetussa väitöskirjassa FM Minna Piipponen selvitti ihon levyepiteelisyövässä
Image

Magneettitutkimus on tarkka menetelmä eturauhassyövän diagnosointiin

Turun yliopisto14.08.2019

Turun yliopistollisessa keskussairaalassa on tehty vuodesta 2011 alkaen systemaattista tutkimusta eturauhasen MRI kuvauksen optimoinnissa. Tutkimuksen seurauksena on kehitetty nopea ja tarkka kuvausmenetelmä, niin sanottu biparametrinen kuvaus, jossa nojaudutaan anatomiseen ja
Image

Aikuisurheilijat kahmivat SM mitaleita juosten, heittäen, hyppien ja loikkien – Sari Pikkarainen...

Aamuposti13.08.2019

Turussa. Kilpailuissa oli mukana noin tuhat urheilijaa. Hyvinkään Seudun Urheilijoita edusti kisoissa kahdeksan eri ikäsarjoissa kilpailevaa aikuisurheilijaa, jotka palasivat kotiin viiden SM mitalin kanssa. Janakkalan Janan aikuisurheilijat kävivät Turussa napsimassa peräti
Image

Turku-led study finds genetic link to Type 1 diabetes

Yle News08.08.2019

Turku. "Our findings provide a basis for identifying children at risk of developing Type 1 diabetes even before they become ill," explained Academy Professor Riitta Lahesmaa in a press release from the University of Turku. Children in Finland have the highest risk of Type 1
Image

Tapahtumia torstaina 8. elokuuta

Helsingin Sanomat08.08.2019

Orion (Eerikinkatu 15) klo 17–23.15. Liput 8 ja 10 e. Puistojumppaa 1920 luvun tyyliin. Jumpataan tyylinmukaisesti puettujen komentajien ja esivoimistelijoiden johdolla. Jumppahetket perustuvat 1920 luvun kenttävoimisteluohjelmaan taivutuksineen ja venytyksineen, leikkeineen ja
Image

Sampo piristi tunnelmia - Helsinki nuupahti silti

Arvopaperi07.08.2019

Raisio paransi juoksuaan ja kirvoitti vajaan neljän prosentin kurssinousun. Porauksen kulutusosia valmistava Robit kertoi sekin lievästä tulosparannuksesta. Robitin tulos oli edelleen tappiolla, mutta tehostamisohjelma etenee. Markkina arvonsa parissa vuodessa romauttanut
Image
Seuraava sivu 85/111