Turun yliopiston syöpätutkijat mullistivat käsitystä pernasta
Turun Sanomat29.03.2019
Turun yliopiston syöpätutkijoiden tuoreet tutkimustulokset mullistavat käsitystä ihmisen suurimmasta imukudoksesta, pernasta. Akatemiatutkija Maija Hollménin ja akateemikko Sirpa Jalkasen johtamat ryhmät osoittivat tutkimuksissaan, että aiemmasta käsityksestä poiketen valkosolut
Turun yliopiston syöpätutkijat onnistuivat kumoamaan vuosikymmeniä kestäneen harhaluulon...
Aamuset29.03.2019
huolimatta ole pystytty tunnistamaan missään alan laboratoriossa. Akatemiatutkija Maija Hollménin ja akateemikko Sirpa Jalkasen johtamat Turun yliopiston tutkijaryhmät yhteistyökumppaneineen ovat nyt pystyneet osoittamaan, että aiemmasta käsityksestä poiketen valkosolut tulevat
Turun lumenkaatoalueiden ympäristöhaitat vähäisiä – törkyisten lumivuorien haittojen ehkäisemiseen...
Turun Sanomat28.03.2019
Turun Sanomiin yhteydessä ollut lukija oli huolissaan Orikedon valumavesistä, jotka vaikuttavat viereiseen Vähäjokeen ja sitä kautta myös Aurajokeen ja Itämereen. Turun ympäristönsuojelupäällikkö Olli Pekka Mäki vakuuttaa, että lumenkaatoalueet eivät yleensä aiheuta merkittäviä
Turun AMK:lle lähes miljoonan euron rahoitus Lisäävän valmistuksen osaamiskeskukseen – Turun...
Turun ammattikorkeakoulu27.03.2019
Turun ammattikorkeakoululle 960 000 euroa harkinnanvaraisena valtionrahoituksena tutkimus , kehittämis ja innovaatiotoimintaan (TKI). Ministeriö myönsi ammattikorkeakouluille kyseistä rahoitusta yhteensä 5 miljoonaa euroa. Turun AMK sai rahoitusta Lisäävän valmistuksen
Ura Basket mukana keräämässä varoja syöpätutkimukseen
Varsinais-Suomen Yrittäjä27.03.2019
Lauantaina 30.3.2019 pelataan Turussa, Kupittaan Palloiluhallissa Korisliigan ottelu Ura Basket Korihait. Ottelun väliajalla pelataan leikkimielinen vapaaheittokisa, johon osallistuvat yritykset lahjoittavat varoja Syöpäsäätiölle syövän vastaisen tutkimustyön rahoitukseen.
Turun AMK:lle lähes miljoonan rahoitus osaamiskeskukseen
Varsinais-Suomen Yrittäjä27.03.2019
Turun ammattikorkeakoululle 960 000 euroa harkinnanvaraisena valtionrahoituksena tutkimus , kehittämis ja innovaatiotoimintaan (TKI). Ministeriö myönsi ammattikorkeakouluille kyseistä rahoitusta yhteensä 5 miljoonaa euroa. Turun AMK sai rahoitusta Lisäävän valmistuksen
Turun ammattikorkeakoulu sai 960 000 euroa lisäävän valmistuksen kehittämiseen
Aamuset27.03.2019
Turun ammattikorkeakoululle 960 000 euroa harkinnanvaraisena valtionrahoituksena tutkimus , kehittämis ja innovaatiotoimintaan (TKI). Ministeriö myönsi ammattikorkeakouluille kyseistä rahoitusta yhteensä viisi miljoonaa euroa. Turun AMK sai rahoitusta Lisäävän valmistuksen
Turun Terveyskampukselle perustetaan lisäävän valmistuksen osaamiskeskus
Turun yliopisto27.03.2019
Turun ammattikorkeakoululle 960 000 euron harkinnanvaraisen valtionrahoituksen tutkimus , kehittämis ja innovaatiotoimintaan (TKI). Rahoituksen avulla perustetaan Lisäävän valmistuksen osaamiskeskus, joka yhdistää AMK:n teollisen valmistuksen, biomateriaali , suunnittelu ja
Oulu sai, Vaasa sai... Turku jäi ilman Nyt yliopisto rakentaa DI ekosysteemiä omalla...
Tekniikka&Talous27.03.2019
Turku haluaa nykyistä laajempaa diplomi insinöörikoulutusta kaupunkiin. Kaupunki ja yliopisto ovat kaikessa hiljaisuudessa aloittaneet DI koulutuksen kasvattamisen yliopistossa. ”Yliopisto on päättänyt omalla kustannuksellaan lisätä diplomi insinöörikoulutuksen sisäänottoa 40
Miesten ehkäisypilleriä pitää odottaa vielä vuosia – miksi lääketeollisuutta ei kiinnosta miesten...
YLE.fi27.03.2019
Turun yliopistollisesta keskussairaalasta kertoo sähköpostitse, että tutkimuksia tekevillä asiantuntijoilla on kuitenkin toisenlainen käsitys miesten mielenkiinnosta: – Ainakaan oma kokemuksemme ei tue ajatusta, etteivät miehet olisi halukkaita käyttämään hormonaalista ehkäisyä
Vesa Knuutilan maalauksia Aulagalleriassa huhtikuussa
Aamuset26.03.2019
Raision Kirjastotalon Aulagalleriaan näyttelyn Maalauksia . Knuutila on harrastanut kuvan tekemistä lähes koko ikänsä. Ideoita töihinsä hän saa metsissä samoilusta ja kalastusreissuiltaan. Kamera on ollut reissuilla mukana aina. Turun lintutieteellisen yhdistyksen jäsenenä
Lääkekehitys vahvistuu kivijalkana
Turun Sanomat26.03.2019
lääkekehityskeskukseen, jonka sijaintipaikaksi selvityshenkilö esittää Turkua. Vanhan siirtämisestä ei ainakaan Fimeasta eli lääkealan turvallisuus ja kehittämiskeskuksesta kannata ottaa mallia. Hallitus teki vuonna 2009 päätöksen Fimean edeltäjän Lääkelaitoksen
Kansallisen lääkekehityskeskuksen perustamisen valmistelu etenee
Juridiikan ja talouden uutiset25.03.2019
osakeyhtiömuotoisen oikeushenkilön perustamista kansallisen lääkekehityskeskuksen toiminnan organisoimiseksi. Keskuksen sijaintia koskevassa selvityksessään Liljeroos esittää keskuksen sijoittamista Turkuun. Linjauksen lääkekehityskeskuksen sijainnista ja oikeushenkilömuodosta
”Rockmusiikki on kärvistellyt alhossa jo pitkään, mutta tilanne tulee muuttumaan ennemmin tai...
Inferno24.03.2019
Turun Klubilla. Joku yritti ojentaa minulle kännykkäänsä kesken biisin ja tihrustelin siinä moshauksen lomassa, että mitä siellä lukee. Kappaleen päätyttyä aloin tosissani selvittää, että mikä hemmetti voi olla niin tärkeää sille moshpitissa riehuneelle nuorelle herralle… No
Center för läkemedelsutveckling kan placeras i Åbo universitetens intresse och kunnande väger...
Svenska YLE23.03.2019
lääkekehityskeskusta Turkuun. Samaa esitämme mekin! 👍Perusteet ovat vahvat. Noin puolet Suomen lääke ja diagnostiikkasektorin työpaikoista sijaitsee Turussa. https://t.co/fKdQnfrXvn #lääkekehityskeskus #turku Vid universitetscentralsjukhuset och högskolorna jobbar sammanlagt
Turun into lääkekehitykseen vakuutti selvitysmiehen
Turun Sanomat23.03.2019
Turkua lääkekehityskeskuksen sijaintipaikaksi muun muassa siksi, että Turku tahtoi keskusta voimakkaasti. Suomeen suunnitellaan kansallisen lääkekehityskeskuksen perustamista, jonka tavoitteena on alan toimintaedellytysten ja osaamisen vahvistaminen. Selvitykset
Syanobakteerit tuottamaan liuottimia, polttoaineita ja muovien raaka-aineita?
Aamuset22.03.2019
bioteknologian sovellusten kehittäminen vaatii tuotantosysteemiltä sekä tehokkuutta, säädeltävyyttä että geneettistä vakautta. Verónica Carbonell González selvitti Turun yliopistoon tekemässään väitöstutkimuksessa, miten haihtuvien hiilivety yhdisteiden tuottoa bakteerisoluissa
Poikkeusluvat ja kansallinen lääkekehityskeskus jäävät seuraavan hallituksen käsiteltäviksi
Lääkärilehti22.03.2019
lääkekehityskeskusta Turkuun Myös kansallisen lääkekehityskeskuksen linjaukset jäävät seuraavan hallituksen tehtäviksi. Selvityshenkilö Jyrki Liljeroos luovutti raportin asiasta tänään sosiaali ja terveysministeriölle. Lue myös Sote on mahdollinen ilman maakuntiakin Sote
Selvityshenkilö esittää osakeyhtiömuotoisen lääkekehityskeskuksen sijoittamista Turkuun
Aamuset22.03.2019
osakeyhtiömuotoisen oikeushenkilön perustamista kansallisen lääkekehityskeskuksen toiminnan organisoimiseksi. Keskuksen sijaintia koskevassa selvityksessään Liljeroos esittää keskuksen sijoittamista Turkuun. Linjauksen lääkekehityskeskuksen sijainnista ja oikeushenkilömuodosta
Kansallisen lääkekehityskeskuksen sijaintipaikaksi esitetään Turkua
YLE.fi22.03.2019
lääkekehityskeskuksesta luovutettiin tänään sosiaali- ja terveysministeriölle. Kansallisen lääkekehityskeskuksen sijaintipaikaksi ehdotetaan Turkua. Sosiaali- ja terveysministeriölle luovutettiin raportti tänään. Raportissa on selvitykset lääkekehityskeskuksen sijaintipaikasta ja
Kansallisen lääkekehityskeskuksen perustamisen valmistelu etenee – tavoitteena kilpailukykyisen...
Sosiaali- ja terveysministeriö22.03.2019
osakeyhtiömuotoisen oikeushenkilön perustamista kansallisen lääkekehityskeskuksen toiminnan organisoimiseksi. Keskuksen sijaintia koskevassa selvityksessään Liljeroos esittää keskuksen sijoittamista Turkuun. Linjauksen lääkekehityskeskuksen sijainnista ja oikeushenkilömuodosta
Kaarinalainen Minna Karvinen elää hunajaista elämää
Turun Sanomat21.03.2019
Bayerilla. Suurimman osan hänen vapaa ajastaan vie hunajainen yritys Mbee Oy. Lisäksi Karvinen pitää mehiläistarhauskursseja työväen ja kansalaisopistoilla Suomen Mehiläishoitajain Liiton kurssisuunnitelman mukaisesti. – Tarhaus oli hetken aikaa harrastukseni. Siinä kohtaa kun
Koiratutkimukselle lisärahoitusta atopian syiden ja ihmisen syövän varhaiseen löytämiseen
Aamuset20.03.2019
syöpäkeskuksen, Itä Suomen yliopiston, Turun yliopiston, Oulun yliopiston sekä yrityskumppaneiden kanssa. Koirien avulla voidaan saada lisätietoa ihmisten allergioista ja tunnistaa kasvaimet jo aikaisessa vaiheessa. Eläinlääketieteen dosentti Anna Hielm Björkman Helsingin
Turun Seudun Vammaisjärjestöt ry ja Lounais Suomen Syöpäyhdistys ry järjestävät...
Aamuset19.03.2019
Turun Seudun Vammaisjärjestöt ry ja Lounais Suomen Syöpäyhdistys ry järjestävät kaikille avoimen eduskuntavaalipaneelin 25. maaliskuuta. Paikkana on Meri Karina Seiskarinkadulla. Paneelin keskiöön on valikoitu kaksi aihetta. Ensimmäinen on yksi menneen ja ennen kaikkea tulevan
Martin Wallace sovussa, arkeologiaa Kiinassa > Lautapeliopas
Lautapeliopas.fi18.03.2019
Wallace sovussa Eagle Gryphonin kanssa Edellisessä uutiskatsauksessa mainittiin Age of Steamin Kickstarterin yhteydessä, että uusi laitos ei nauti suunnittelija Martin Wallacen hyväksyntää. Nyt Wallace on julkaissut BGG:ssä tehneensä sovinnon Eagle Gryphonin kanssa. Wallacen
Etenevän MS taudin lääkekehitykseen vauhtia Turusta – Laura Airaksen ryhmä otti avuksi PET...
Turun Sanomat16.03.2019
Turun yliopiston neuroimmunologian professori Laura Airas . Tauti etenee alkuvaiheessa aaltomaisesti: potilaalle tulee pahenemisvaiheissa neurologisia oireita, jotka vielä osin parantuvat. – Keskimäärin viidentoista vuoden kuluttua tauti muuttuu toissijaisesti tasaisesti
Ravivihje: Toto4 Jyväskylä 15.3.2019
Ilta-Sanomat15.03.2019
Orion mahtuvat vielä mukaan revitykseen. Pelijakauma: Hissun Turbon (15%) ja Hissun Feeniksin (4%) välinen ero on liian suuri. Jälkimmäinen kiinnostaa. Juoksunkulku: Kuun Obeliks avaa sisäradalle, jolta Hissun Feeniks hakenee johtopaikan. Malakki saattaa edetä johtopaikalle
Lääkekehityskeskuksesta tietoa viikon päästä
Turun Sanomat15.03.2019
Sosiaali ja terveysministeriö ei saanut perjantaiksi julkaisukuntoon selvityshenkilö Jyrki Liljeroosin raporttia lääkekehityskeskuksesta, jota Turku himoitsee. Perhe ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk) ennakoi alkuviikosta, että muun muassa sijoituspaikkaehdotuksen
Terveystalo avasi toimipaikan Lietoon - Turun Seutusanomat
Turun Seutusanomat15.03.2019
LIETO. Terveystalon verkosto jatkaa laajenemistaan Turun alueella, kun Lietoon avattiin maaliskuun alussa täysin uusi yksikkö. Liedon toimipaikassa on tarjolla työterveys , yleislääkäri , sairaanhoitaja sekä laboratoriopalveluita. Tämän lisäksi erikoislääkäri ja
Suolistosyöpä yleistyy 30–50-vuotiailla – Imatralla järjestetään yleisöluento aiheesta
Imatralainen14.03.2019
aiheesta, toiminnanjohtaja Niina Turunen Saimaan Syöpäyhdistyksestä kertoo. Luennolla halutaan muistuttaa varhaisesta hoitoon hakeutumisesta. – Luennolla gastrokirurgi Marja Hilska Eksotelta kertoo oireista, joiden takia tulee hakeutua lääkäriin, jatkaa Turunen. Avoin
6 x kevään leffafestarit: kauhua, Aasiaa, kotimaista ja eurooppalaisia helmiä
City.fi13.03.2019
Orion, Regina Aika: 14. 17.3.2019 Seitsemännen kerran järjestettävä Season Film Festival tarjoilee laatuelokuvia Rakkautta ja anarkiaa maustein. Paikka: Maxim, Bio Rex, Kinopalatsi Aika: 28. 31.3.2019 Night Vision keskittyy kauhu , fantasia ja kulttielokuviin. Festivaalilla
Aivoviikko: Aivovammat selviävät turkulaisyhtiön pikatestillä - Tulossa myös apteekkien käsikauppaan
Turun Sanomat13.03.2019
turkulainen Medicortex Finland Oy havittelee parhaillaan EU:n peräti 2,5 miljoonan euron Horizon 2020 apurahaa. Yhtiölle myönnettiin viime lokakuussa saman rahaston 50 000 euron arvoinen apuraha. – Se olisi käänteentekevä summa, koska sillä pystyisimme toteuttamaan
Auria – Viidessä vuodessa menestyväksi biopankiksi
Turun yliopisto12.03.2019
Turun yliopisto, Varsinais Suomen, Satakunnan ja Vaasan sairaanhoitopiirit perustivat Auria Biopankin vuonna 2012, mutta biopankin toiminta päästiin aloittamaan vasta vuonna 2014. Aurian historia kuitenkin juontaa juurensa tätä pidemmälle. Auria Biopankin perustamisessa alusta
Lääkekehityskeskukseen sijoituspaikkaan luvassa valoa perjantaina – ratkaisu ensi vaalikauteen
Turun Sanomat12.03.2019
Turkuun vai jonnekin muualle. Hallituksen eroaminen merkitsi sitä, että Turun himoitseman lääkekehityskeskuksen sijaintipaikasta ei tehdä päätöstä enää tällä vaalikaudella, vaikka sellaisesta eläteltiin toivoa. Perhe ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk) sanoo, että
Tavernan uusi osoite ja Memoirin uudet siivet > Lautapeliopas
Lautapeliopas.fi11.03.2019
Wallacen ja John Bohrerin välisiin riitoihin, on hyvä huomata, että pelin suunnittelija Wallace ei ole tätä julkaisua hyväksynyt, eikä saa senttiäkään tästä pelistä. Julkaisija on sitä mieltä, että Wallace on aikoinaan myynyt pelin kaikki oikeudet, Wallace on toista mieltä
Tiedepuiston tarina alkoi DataCitystä
Aamuset08.03.2019
Turun kaupungin laatima Turun Tiedepuiston Masterplan 2050 luo suuntaviivat seuraaville kolmelle vuosikymmenille. Tiedepuiston tarina alkoi DataCity kiinteistöstä, joka valmistuessaan vuonna 1986 oli Suomen suurin, 33 000 neliömetrin teknologiakeskus. Syksyllä 1988 perustettiin
Mirenan voittokulku tasaantui – tuoteperheen myynti kasvoi viime vuonna enää 1,5 prosenttia
Turun Sanomat07.03.2019
Jukka Vehmanen Lääkejätti Bayerin Turun tehtaan valmistaman Mirena-tuoteperheen myynti kasvoi viime vuonna totuttua hitaammin. Hormonikierukoista muodostuvan Mirena-tuoteperheen myynti on kasvanut Miren...
Lasten oma merimuseo on avattu Turkuun
Auran Aallot06.03.2019
nähdä aidot tähtikuviot, joiden avulla navigoidaan kohti huimia merimatkoja! Aikuistenkin saattaa olla hyvä välillä kerrata, miltä Orionin tähtikuvio näyttääkään. Puheputken välityksellä förstin komennot kiirivät laivan alemmille kansille, ja laivaseikkailun tuntua tuovat aito
Combining artificial intelligence with well being gathers leading international experts to Turku...
EPressi.com06.03.2019
TURKU, FINLAND 2019.03.06 The international Life Science Live event will gather medical and health care research communities and the business world to Finland in May. The cutting edge event will be arranged in the Turku Fair Center and keynote speakers include e.g. Karen
Turkulaislääke pyrkii Japaniin – aiemmin eturauhassyöpälääkkeen myyntilupahakemus jätetty...
Turun Sanomat06.03.2019
Jukka Vehmanen Lääkeyritykset Orion ja Bayer ovat jättäneet Turussa kehitetyn eturauhassyöpälääke darolutamidin myyntilupahakemuksen Japaniin. Darolutamidilla on tarkoitus hoitaa hormonaaliselle hoidol...
Näyttelyarvio: Hannaleena Heiska kysyy isoja kysymyksiä populaarikulttuurin kielellä: kuka on kone...
Turun Sanomat05.03.2019
Hannaleena Heiska Turun taidemuseossa 19.5. asti. ”Olen nähnyt asioita, joita te ihmiset ette uskoisi. Hyökkäysaluksia tulessa Orionin edustalla. Olen katsellut C-säteiden kimaltelua pimeässä lähellä ...
Yrittäjänä työskennellyt Pentti jäi lomalle ja jätti vastaajaan paluuviestin, joka ei koskaan...
Helsingin Uutiset03.03.2019
Turunen oli menossa leikkaukseen. Hän äänitti työpuhelimensa vastaajan viestin: "Olen kaksi viikkoa sairauslomalla. Palaan siis pian!" Se pian ei koskaan tullut. Turunen vammautui leikkauksessa pahoin, ja siitä kuntoutuminen on yhä kesken. Vain pari viikkoa ennen kohtalokasta
Syöpäpotilaat osallistuvat kliinisiin tutkimuksiin mielellään
Turun Sanomat02.03.2019
syöpätutkimuksiin nyt, kun Läntinen syöpäkeskus on aloittanut toimintansa. Varsinais Suomen, Satakunnan ja Vaasan sairaanhoitopiirit sekä Turun yliopisto solmivat Läntisen syöpäkeskuksen perustamissopimuksen vuoden 2017 lopulla. Keskuksen tavoite on edistää syövän ehkäisyä
Turussa kehitetty lääke tehokas eturauhassyövän hoidossa – myyntilupaa haettu Yhdysvalloista
Turun Sanomat02.03.2019
Liisa Enkvist Turussa toimivien lääkeyhtiöiden Orionin ja Bayerin yhdessä kehittämän eturauhassyöpälääkkeen darolutamidin myyntilupahakemus on jätetty Yhdysvaltain lääkeviranomaiselle FDA:lle. Orionin l... Orionin ja Bayerin kehittämän darolutamidin myyntilupahakemus on jätetty
Turun yliopisto maailman 500 parhaan joukkoon usealla eri alalla QS Rankingin tieteenalakohtaisessa...
Turun yliopisto01.03.2019
Turun yliopisto sijoittui maailman 500 parhaan yliopiston joukkoon neljällä laajalla aihealueella sekä 12 tieteenalalla vuoden 2019 QS World University Rankings by Subject yliopistovertailussa. QS Rankingin kansainvälinen tieteenalakohtainen vertailu listaa 500 maailman parasta
Kolumni: Uudet muumit eivät oikein kolahtaneet
Kainuun Sanomat01.03.2019
Turunen Tein maanantaina niin kuin 600 000 muuta suomalaista. Katsoin uuden englantilaissuomalaisen Muumilaakso sarjan ensimmäisen osan. Muista en tiedä, mutta minä petyin. En jaksanut innostua utuisista kuvista, joilla oli yritetty saada aikaan sadunomaisuutta jo valmiiseen
TT:n lista Q4 2018
Piksu28.02.2019
Orion B 31.41€ 0.35 (30.00€) (0.35) Elisa 36.89€ 0.35 (37.37€) (0.20) Wärtsilä 14.28€ 0.15 (15.52€) (0.00) Amersports 39.85€ 0.10 (33.55€) ( 0.40) Marimekko 25.70€ 0.00 (22.90€) ( 0.30) Fiskars 19.42€ 0.05 (16.12€) (0.00) Kemira 11.76€ 0.05 (10.64€) (0.00) Teleste 6.16€
Suolistosyövät yleistyvät, älä ohita näitä oireita – 5 asiaa lautasella, jotka voivat vaikuttaa...
Ilta-Sanomat28.02.2019
, dosentti Arto Rantala https://www.is.fi/haku/?query=arto+rantala Turun yliopistollisesta keskussairaalasta kertoi aiemmin https://www.is.fi/terveys/art 2000005872627.html . – Yleisin syöpätauti rintasyövän ja eturauhassyövän jälkeen on suolistosyöpä, ja se on yhä
Syöpähoidot ovat ottaneet jättiharppauksen – immunoterapia yksi lupaavimmista keinoista
Tehy27.02.2019
saattaa olla luvassa huimia edistysaskeleita, mutta hoitojen teho vaihtelee luultavasti edelleen eri potilailla. Lähteenä myös: Turun yliopiston syöpäbiologian professori Jukka Westermarck ja Docrates Syöpäsairaalan johtava ylilääkäri Tom Wiklund. Teksti Lauri Seppälä
Tiedotteet
Oulun uutiset27.02.2019
Life Science Live 15.–16.5.2019 kokoaa lääketieteen ja terveydenhoidon tutkimusyhteisöt ja yritysmaailman Turun Messukeskukseen. Kansainvälisen...