Mediakatsaus
Media Review

Kansainvälistä tanssin päivää juhlitaan 29.4. vilkkaasti kaikkialla Suomessa – katso tapahtumat

Circus & Dance17.04.2024

lavalla kolme teatteriryhmää Linnunrata, Lyyra ja Pegasus, sekä työpaja: KYLLÄ ja EI. Sunnuntaina esiintyvät Dancehearts, Otava ja Orion ja sen jälkeen Liikkeessä-jatkot, joissa Liikkuva Laboratorio -oppilastyönäyttely, nonstop-työpaja, DJ ja poppareita! Lisätiedot ja
Image

Syöpäjärjestöt: Järjestöjen toimintaedellytykset heikkenevät | Syöpäjärjestöt

STT Info16.04.2024

syöpäyhdistysten kanssa, kommentoi Syöpäjärjestöjen pääsihteeri Juha Pekka Turunen . Syöpäjärjestöillä tarkoitetaan Suomen Syöpäyhdistyksen ja Syöpäsäätiön muodostamaa kokonaisuutta. Suomen Syöpäyhdistykseen kuuluu 12 alueellista syöpäyhdistystä ja viisi valtakunnallista
Image

Helsingin pörssi avasi loivasti plussalle Iranin iskettyä Israeliin

Arvopaperi15.04.2024

. Elisan kurssi oli kolme prosenttia miinuksella, kun taas Aspo oli painunut 1,6 prosenttia. Lääkekehitysyhtiö Faron Pharmaceuticals (+1,4 %) kertoi nimittäneensä Yrjö Wichmannin yhtiön väliaikaiseksi talousjohtajaksi maanantaista 15. huhtikuuta lähtien, yhtiöstä kerrotaan
Image

Järjestöt kauhuissaan hallituksen aikeista aikaistaa leikkauksia

Lääkärilehti15.04.2024

Syöpäjärjestöjen pääsihteeri Juha Pekka Turunen tiedotteessa . Syöpäjärjestöt muistuttaa, ettei vapaaehtoistoimintakaan toteudu itsestään, vaan vapaaehtoiset tarvitsevat ammattimaista koulutusta ja koordinointia. Allergia , iho ja astmaliitto, IBD ja muut suolistosairaudet ry
Image

Työturvallisuuden tasoluokitukset myönnetty – kiinnostus kasvaa teemapäivien ja kumppanuuksien...

STT Info15.04.2024

työpaikka Taso I Maailman kärjessä (59 työpaikkaa) Ahlstrom Glassfibre Oy Karhulan tehdas* Ahlstrom Tampere Oy* Asennus N&H Service Oy* Bakelite Oy* Bayer Oy* Bosch Rexroth Oy* CABB Oy* Caruna* Cimcorp Oy* Danisco Sweeteners Oy* Digita Oy Elenia Verkko Oyj* Forchem Oyj* Gasum
Image

Johanna Ivaska etsii uudella ERC-rahoituksella keinoja edenneen syövän suitsimiseen

Kemiamedia14.04.2024

tutkimusympäristössä voi tehdä pitkäjänteistä maailmanluokan biolääketieteellistä tutkimusta.” Aiheesta aiemmin: Turkulaistutkijat palkittiin – uusi havainto syöpäsolujen liikkeistä voi auttaa kasvaimen suitsimisessa Yllättävä suomalaislöytö – rinnan rasvasolut eivät
Image

Väsymys töiden jälkeen on yhteydessä vähäisempään liikuntaan

Turun yliopisto12.04.2024

vertaisarvioidussa Scientific Reports julkaisusarjassa. Lisätietoa: Jooa Norha MSc (health sciences), PT väitöskirjatutkija, kuvantaminen ja kliininen diagnostiikka väitöskirjatutkija, PET keskus jooa.norha@utu.fi Lue alkuperäinen tutkimusartikkeli: Tiredness after work
Image

Syöpäjärjestöt: Haluaako hallitus syöpäsairaat päivystyksiin? | Syöpäjärjestöt

STT Info12.04.2024

selviämään arjesta, eivätkä he silloin kuormita sotepalveluja tai ruuhkauta päivystyksiä, toteaa Syöpäjärjestöjen pääsihteeri Juha Pekka Turunen . Syöpäjärjestöissä sairastuneita tukevat sekä ammattilaiset että vapaaehtoiset. Vapaaehtoistoiminta ei toteudu itsekseen vaan
Image

Johanna Ivaskalle ja Lauri Nummenmaalle 2,5 miljoonan euron EU rahoitukset syöpätutkimukseen ja...

Turun yliopisto11.04.2024

Turun yliopistosta. Syövän leviämismekanismien tunteminen edesauttaa lääkekehitystä Turun yliopiston molekulaarisen solubiologian ja Suomen Syöpäinstituutin K. Albin Johansson professori ja Turun biotiedekeskuksen ja InFLAMES lippulaivan ryhmänjohtaja Johanna Ivaska sai
Image

Vuoden 2024 Kongressikipinä -palkinto EuGMS-kongressille

Kauppalehti - Lehdistötiedotteet10.04.2024

Esa Jämsen, puh. 050 439 8174, esa.jamsen@helsinki.fi Valitsijaraadin edustaja: Pääsihteeri Juha Pekka Turunen, Syöpäsäätiö, puh. 050 571 4577, juhapekka.turunen@cancer.fi Kongressikipinä palkinto: Varapuheenjohtaja Kaiju Pitkänen, Congress Network Finland ry, puh. 040 358
Image

Turun yliopisto maailman parhaiden joukossa 12 tieteenalalla QS:n alakohtaisessa vertailussa

Turun yliopisto10.04.2024

sijalle 36 ja kasvatustieteet, joka nousi sijalle 70. Molemmat tieteenalat paransivat sijoitustaan viime vuodesta. Turun yliopiston kansainväliset sijoitukset vertailussa: Arts and Humanities 356 Life Sciences and Medicine 267 Biological sciences 301 350 Medicine 301 350
Image

Faronin toimitusjohtaja Markku Jalkanen jää eläkkeelle – rekrytointiyritys valitsi johtoon...

Turun Sanomat08.04.2024

Turkulaisen lääkekehitysyhtiö Faronin perustaja Markku Jalkanen jättää toimitusjohtajan tehtävänsä yrityksessä toisen vuosineljänneksen aikana. Tänä vuonna 70 vuotta täyttävän Jalkasen seuraajaksi on ... Jenni Honkanen TS Turku Turkulaisen lääkekehitysyhtiö Faronin perustaja
Image

Tutkijat kehittivät keinon sydämen vajaatoiminnan havaitsemiseen älypuhelinsovelluksen avulla

Turun yliopisto08.04.2024

sairastaa sitä. Sydämen vajaatoiminnan toteaminen on tärkeää, koska sen oireita on mahdollista lievittää tehokkaalla hoidolla. Tarkka diagnostiikka ja oikea aikainen hoitoon hakeutuminen voi myös pienentää terveydenhuollon kuluja, joita kasvattaa erityisesti sairauden
Image

Muistokirjoitus | Anna Maria Seppäläinen 1934– 2024

Helsingin Sanomat07.04.2024

selvittämällä työperäisen kemiallisille ja fysikaalisille tekijöille altistumisen vaikutusta hermostoon ja sen kliinis neurofysiologista diagnostiikkaa. Esimerkkeinä tärinä moottorisahan käyttäjillä ja liuotinaineiden ja lyijyn vaikutukset hermostoon. Seppäläisen tutkimustyö
Image

Kunnari ja Esko tekivät ensimmäiset valintansa miesten lentopallomaajoukkueeseen – Mukana kuusi...

Aamulehti06.04.2024

, Israel (45), Tomi Saarinen Raision Loimu (0), Santeri Välimaa Hurrikaani Loimaa (8). Hakkurit: Joonas Jokela Savo Volley (70), Samuli Kaislasalo Orion, Hollanti (56), Veikka Lindqvist Maaseik, Belgia (0), Aaro Nikula Arcada Galati, Romania (46). Liberot: Niklas Breilin Giesen
Image

Lentopallomaajoukkue nimetty kesän Kultaiseen liigan leiritykseen

YLE Urheilu06.04.2024

, Israel (45), Tomi Saarinen Raision Loimu (0), Santeri Välimaa Hurrikaani Loimaa (8). Hakkurit: Joonas Jokela Savo Volley (70), Samuli Kaislasalo Orion, Hollanti (56), Veikka Lindqvist Maaseik, Belgia (0), Aaro Nikula Arcada Galati, Romania (46). Liberot: Niklas Breilin Giesen
Image

Kansanterveysjärjestöt: nyt on terveysperustaisen veron aika - Syöpäjärjestöt

Syöpäjärjestöt05.04.2024

Hengitysliitto Marjaana Lahti-Koski , pääsihteeri, Sydänliitto Mika Pyykkö , toiminnanjohtaja, Aivoliitto Juha Pekka Turunen , pääsihteeri, Syöpäjärjestöt Tuula Vasankari , pääsihteeri, professori, Filha Juha Viertola , toiminnanjohtaja, Diabetesliitto Syöpäjärjestöt ylläpitää
Image

Kansanterveyden kriisi vaatii kaikkia keinoja – terveysperusteisen verotuksen aika on nyt

MyNewsdesk05.04.2024

, Hengitysliitto Marjaana Lahti Koski , pääsihteeri, Sydänliitto Mika Pyykkö , toiminnanjohtaja, Aivoliitto Juha Pekka Turunen , pääsihteeri, Syöpäjärjestöt Tuula Vasankari , pääsihteeri, professori, Filha Juha Viertola , toiminnanjohtaja, Diabetesliitto Lisätiedot: Marjaana
Image

Nordnet: Yksityissijoittajien osakekauppa maaliskuussa Nestettä pohjaongittiin, ulkomaiset...

Kauppalehti - Lehdistötiedotteet04.04.2024

(EUR) Neste 11 644 569 Konecranes 4 475 520 Fortum 9 985 109 Nokia 4 256 028 Tietoevry 4 628 283 Metso 3 858 145 Nordea 4 094 131 Kone 2 696 975 Orion B 3 142 523 Puuilo 2 403 680 Kesko B 2 382 031 Wärtsilä 2 351 512 Raisio 2 066 368 Harvia 2 217 622 Valmet 1 304 632 Qt
Image

Turun yliopistolle 0,7 miljoonan euron rahoitus syöpälääkekehitykseen

Turun yliopisto04.04.2024

syöpälääkekehitykseen. Rahoituksella vauhditetaan lääkehoitojen kehitystä useisiin sellaisiin syöpiin, joihin ei vielä tunneta hoitokeinoja. Turun yliopiston biolääketieteen laitoksen professori, InFLAMES lippulaivan ryhmänjohtaja Olli Pentikäinen ja dosentti Ulla Pentikäinen
Image

Suomalaisyhtiö keksi testin, jolla voi pelastaa kymmeniä tuhansia henkiä salakavalalta sairaudelta

Taloussanomat03.04.2024

Turkulainen terveysteknologiayhtiö Uniogen kehittää lupaavaa syöpätestiä. Kuva: Vesa Matti Väärä Suomessa 500 naista sairastuu vuosittain munasarjasyöpään. Heistä noin 425 ei ole elossa enää viiden vuoden kuluttua. Turkulainen terveysteknologiayritys Uniogen arvioi, että 500
Image

Mekaanisen puunjalostuksen jätepöly on arvomateriaali – voi korvata kemianteollisuuden fossiilisia...

Uusiouutiset02.04.2024

? Vastuullisuuteen ja päästöjen vähentämiseen tähtäävä hiomatuotevalmistaja Mirka on käynnistänyt… Kemianyritys Kiilto ja materiaaliteknologiayritys Betolar ovat aloittaneet yhteistyön, jolla tavoitellaan uusia, vähähiilisiä lattiatasoitteita. Kumppanusten päämääränä on
Image

Uusi yhdistelmätesti tekee koronan pikatestauksesta entistä tarkemman menetelmän

Kemiamedia02.04.2024

ArcDian kehittämä pikatestiuutuus kertoo koronatartunnasta aiempaa tarkempaa tietoa. Antigeenitestaukseen keskittyneen yhtiön uusi yhdistelmätesti tarkentaa covid 19 taudin vaiheen ja taudinkantajan tartuttavuuden arviointia. Antigeenitesti etsii nenänielunäytteestä viruksen
Image

Harvinaissairauksien salat aukeavat biopankkitutkimuksen avulla - Avain-lehti

Avain02.04.2024

Tutkimushankkeessa tekoälyn algoritmi seuloo biopankkiaineistoa etsien tiettyä neljää harvinaissairautta. ‒ Menetelmä tuo erittäin lupaavia mahdollisuuksia varhaisempaan diagnostiikkaan, Hautalahti sanoi. Innostusta herättää myös tuore Suomen Akatemian AKA RARE 2024–2028 hanke
Image

Mitä ADHD-buumista tulisi ajatella?

Duodecim-lehti01.04.2024

diagnostiikkakaan ei tarjoa tähän helppoa ratkaisua, koska omien oireiden tarkkailu saattaa tiedostamattakin johtaa oireiden liialliseen raportointiin. Kirjallisuutta Hari J. Kadonnut keskittymiskyky. Helsinki: Bazar Kustannus 2023. Buschmann TJ, Miller EK. Top down versus
Image

Lähetä ajoissa, konsultoi herkästi - sikiö- ja alkiodiagnostiikan menetelmät tehokkaaseen käyttöön

Duodecim-lehti30.03.2024

diagnostiikka voi joissakin tapauksissa olla vaihtoehto. Tutkimusmahdollisuuksien täysimääräinen hyödyntäminen edellyttää kuitenkin odottajan ohjaamista jatkotutkimuksiin riittävän varhaisessa raskauden vaiheessa. Toisaalta myös keskeytyneessä raskaudessa olisi tärkeää tehdä
Image

Suomessa annettu hoito ei enää tehonnut Emilian isän syöpään – Sitten ventovieraat ihmiset tekivät...

Iltalehti29.03.2024

syöpä kehittyy oireitta: Turkulaiskeksintö voi pelastaa hengenYksi hoitokerta 3 900 euroaHoitoihin kuuluu tyypillisesti kolme hoitokertaa. Syövästä riippuen hoitoja voi olla useampikin. Ensimmäinen kerta on takana ja Emilian isän vointi on vakaa. Suomessa julkisen puolen hoidot
Image

Muistokirjoitus | Antti Pihkala 1954–2024

Helsingin Sanomat29.03.2024

Arkkitehti, tekniikan tohtori Arkkitehti, tekniikan tohtori Antti Pihkala Tekniikan tohtori , arkkitehti Antti Pihkala kuoli nopeasti edenneeseen syöpään Turussa 13. helmikuuta 2024. Hän oli 69 vuotias, syntynyt Lahdessa 22. syyskuuta 1954. Koko hänen uransa sai suunnan, kun
Image

Isoissa rahavaikeuksissa oleva turkulainen lääkeyhtiö Faron tehnyt uusia järjestelyä välttyäkseen...

Turun Sanomat28.03.2024

Faron Pharmaceuticals ilmoitti torstaina, että se on edistynyt velkojiensa kanssa maksujärjestelyistä, joilla mahdollinen vararikko vältetään. Far... Pekka Hakanen TS Turku Talousahdingossa painiva turkulainen lääkekehitysyhtiö Faron Pharmaceuticals ilmoitti torstaina, että se
Image

Tekstaripalsta: Jäähallia ei tarvita, kun vanhukset ovat ilman apua

Salon Seudun Sanomat28.03.2024

(nyk. kaupunginosien) palvelut Salon keskustaan ja nyt maakuntakeskukseen Turkuun. Kukaan ei tunnu vastustavan, eivät edes salolaiset kansanedustajat. Salon kaupunginosalainen Asuin Lapissa kymmeniä vuosia. Ystäväni sairastui syöpään, ja alkoi sädehoito. Neljän viikon ajan hän
Image

ChemBio Finland avautuu 10. huhtikuuta – Helsingin Messukeskuksesta jälleen kemian hermokeskus

Kemiamedia28.03.2024

kemian hermokeskus, kun kaksipäiväinen ChemBio Finland 2024 avaa ovensa 10. huhtikuuta . Pohjoismaiden suurimman kemian ja bioteknologian ammattitapahtuman kattauksessa on lähes sadan näytteilleasettajan näyttely ja laaja seminaariohjelma. Avauspäivä huipentuu tälläkin kertaa
Image

Svenska kulturfondenilta apurahoja Turun yliopiston tutkijoille

Turun yliopisto25.03.2024

Johanna Hjerling, logopedia, How non linguistic cognitive abilities affect language recovery after stroke, 18000 e Niklas Jäntti, bioteknologian laitos, Integrinförmedlad adhesion, cellmigration och receptortrafikering i trippelnegativ bröstcancer, 30000 e Svenska kulturfonden
Image

TT:n lista Q4 2023

Piksu25.03.2024

16.94€ -0.30 (16.28€) (-0.40) 4.1% Raisio V 1.946€ -0.40 (1.99€) (0.30) -2.2 % Metsä Board B 7.46€ -0.50 (7.22€) (0.55) 3.3% Orion B 34.80€ -0.50 (37.63€) (0.10) -7.5 % Lassila&Tikanoja 8.71€ -0.50 (9.73€) (-0.10) -10.5 % Wärtsilä 14.35€ -0.55 (11.885€) (-1.60) 20.7% Aspo
Image

Talouselämä

Talouselämä24.03.2024

Orionin , Sammon , TietoEvryn , UPM Kymmenen , Vaisalan ja Valmetin menestyksestä”, Sinkko kertoo. ”Valtion omistus on suorastaan takuu kelpo osingolle. Eritoten Fortumin siivellä pienomistajatkin hyötyvät. Valtion rahapula on krooninen”, hän selventää näkemystään. Sinkon
Image

Prinsessa Catherine sairastaa syöpää

Turun Sanomat22.03.2024

Syöpä havaittiin tammikuussa tehdyn vatsan alueen leikkauksen jälkeisissä tutkimuksissa. Antti Kauppinen TS Turku/Lontoo Walesin prinsessa Catherinella, 42, on todettu syöpä, kertovat useat mediat kuten Reuters ja Daily Mail. Prinsessa kertoo saavansa kemoterapiaa ja
Image

Orionin muutosneuvottelut päättyivät Kuopiossa: tarjoaa 40:lle töitä muista yksiköistä

Turun Sanomat22.03.2024

Orionin Kuopion tehdasta koskeneet muutosneuvottelut ovat päättyneet. Kaikille neuvottelujen piirissä olleille noin 40 henkilölle tarjotaan vastaavan tasoista työtä Orionin muilta tuotantopaikkakunnilt... Turun Sanomat Turku Orionin Kuopion tehdasta koskeneet muutosneuvottelut
Image

Turulle tunnustusta ilmastotyöstä

Aamuset22.03.2024

jo 22 Turun alueen toimijaa. Turun ilmastosopimuksen toteuttajina ja allekirjoittajina ovat muun muassa alueen korkeakoulut, alueen yrityksiä kuten Bayer Turku ja Meyer Turku sekä muita kumppaneita kuten Varsinais Suomen hyvinvointialue Varha ja Turun ja Kaarinan
Image

Antti Hakasesta vuoden dosentti

Aamuset22.03.2024

tammikuussa 2020 eli jo ennen kuin virus saapui Suomeen. Koska pandemian puhjetessa valmiita diagnostisia testejä ei ollut saatavilla, oma diagnostiikka oli kullan arvoinen. Tyks Laboratorioiden ja Turun yliopiston yhteistyön johdosta Turku on ollut Covid diagnostiikan
Image

Erkki Sinkko iloitsee avoimesti osingoista ja nimeää yllättäjän – ”Omien osakkeiden osto pitäisi...

Kauppalehti22.03.2024

Orionin , Sammon , TietoEvryn , UPM Kymmenen , Vaisalan ja Valmetin menestyksestä”, Sinkko kertoo. ”Valtion omistus on suorastaan takuu kelpo osingolle. Eritoten Fortumin siivellä pienomistajatkin hyötyvät. Valtion rahapula on krooninen”, hän selventää näkemystään. Sinkon
Image

Turun yliopistojen Akateemisessa päivässä palkittiin vuoden dosenttina lääketieteellisen...

Turun yliopisto22.03.2024

tammikuussa 2020 eli jo ennen kuin virus saapui Suomeen. Koska pandemian puhjetessa valmiita diagnostisia testejä ei ollut saatavilla, oma diagnostiikka oli kullan arvoinen. Tyks Laboratorioiden ja Turun yliopiston yhteistyön johdosta Turku on ollut COVID diagnostiikan
Image

The change negotiations concerning Orion’s Kuopio plant have been concluded – the company has...

Kauppalehti - Lehdistötiedotteet22.03.2024

ORION CORPORATION PRESS RELEASE 22 March 2024 at 12.00 EET The change negotiations concerning Orion’s Kuopio plant have been concluded – the company has decided to continue to explore the outsourcing of production at the plant Orion Corporation announced on 19 February 2024 that
Image

Orionin Kuopion tehdasta koskeneet yhteistoimintalain mukaiset muutosneuvottelut ovat päättyneet –...

Kauppalehti - Lehdistötiedotteet22.03.2024

ORION OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 22.3.2024 KLO 12.00 Orionin Kuopion tehdasta koskeneet yhteistoimintalain mukaiset muutosneuvottelut ovat päättyneet – yhtiö on päättänyt jatkaa tehtaan tuotannon ulkoistuksen selvittämistä Orion Oyj ilmoitti 19.2.2024 arvioivansa Global Operations
Image

Turku receives recognition for climate work among European cities aiming for carbon neutrality...

EPressi.com21.03.2024

signed up. The implementing parties and signatories of the Turku Climate City Contract include local higher education institutions, local companies, such as Bayer Turku and Meyer Turku, and other partners, such as the Wellbeing Services County of Southwest Finland (Varha) and
Image

Åbo får erkännande för klimatarbete bland städer som eftersträvar kolneutralitet i Europa - ePressi

EPressi.com21.03.2024

Åboregionen har redan 22 aktörer anmält sig. Åbos klimatkontrakt genomförs och undertecknas av bland annat regionens högskolor, regionens företag såsom Bayer Turku och Meyer Turku samt andra samarbetspartner såsom Egentliga Finlands välfärdsområde Varha och Åbo och S:t Karins
Image

Turku saa tunnustusta ilmastotyöstä Euroopan hiilineutraaliutta tavoittelevien kaupunkien joukossa...

EPressi.com21.03.2024

jo 22 Turun alueen toimijaa. Turun ilmastosopimuksen toteuttajina ja allekirjoittajina ovat muun muassa alueen korkeakoulut, alueen yrityksiä kuten Bayer Turku ja Meyer Turku sekä muita kumppaneita kuten Varsinais Suomen hyvinvointialue Varha ja Turun ja Kaarinan
Image

Uutta tehdasta Itäharjulle rakentava lääkeyhtiö joutuu lomauttamaan puolet väestään, sillä...

Turun Sanomat21.03.2024

Biovian lomauttaa 134 ihmistä eli noin puolet väestään Turussa. Lomautukset ovat eri mittaisia, mutta enintään 90 päivää. Yhtiön toimitusjohtaja Antti Niem... Jenni Honkanen TS Turku Turkulainen biologisten lääkkeiden kehittäjä Biovian lomauttaa 134 ihmistä eli noin puolet
Image

Turkulainen lääkeyhtiö Biovian lomauttaa työntekijöitään – taustalla heikentynyt markkina ja...

YLE.fi21.03.2024

Biovian rakentaa tällä hetkellä noin 50 miljoonan euron lääketehdasta Turun Itäharjulle. Turkulainen biolääkevalmistaja Biovian on saanut koko henkilöstöään koskeneet muutosneuvottelut päätökseen. Varatoimitusjohtaja Antti Nieminen kertoo Ylelle, että neuvottelujen tuloksena
Image

Japanilaisrobotit vaeltavat Lietoon – automaatiofirmalla kasvu on kovaa, sillä tylsät ja raskaat...

Turun Sanomat20.03.2024

Orionille päätyvä kahden teollisuusrobotin ympärille ra... Liisa Enkvist TS Lieto Valtteri Pausio ja Kari Pulkkinen testaavat keskittyneesti miehen kokoisen sinisen robotin toimintaa ja pienen pieniä yksityiskohtia. Lääkeyhtiö Orionille päätyvä kahden teollisuusrobotin ympärille
Image

Elimistön syöjäsolujen tutkimisesta tuli Alexander Mildnerin intohimo

Aurora20.03.2024

. Se tähtää uusien lääkekehityskohteiden tunnistamiseen ja lääkekehitykseen yhdessä biotekniikka- ja lääkeyritysten kanssa. Lippulaiva edistää myös diagnostiikkaa, jolla potilaille voidaan räätälöidä sopivat täsmähoidot.InFLAMES on osa Suomen Akatemian lippulaivaohjelmaa.
Image

Vihdoin luvassa hoito vaikeaan leukemiaan – suomalaisen Faronin kehittämä uutuuslääke toimii...

Kemiamedia19.03.2024

Faron Pharmaceuticalsin julkaisemat uudet tutkimustulokset osoittavat yhtiön lääkekandidaatin toimivan leukemiapotilailla erittäin hyvin. Faronin kehittämä kokeellinen lääke beksmarilimabi perustuu täsmäimmunoterapiaan, eli se valjastaa ihmisen oman puolustusjärjestelmän
Image
Seuraava sivu 1/96