MEDIAKATSAUS
MEDIA REVIEW

Meyerin Turun telakka laajentaa yt-neuvottelujaan – 450 työntekijää voi saada potkut

Karjalainen28.04.2020

Turun telakka laajentaa yt neuvottelujaan. Lähtökohtana on irtisanoa 450 työntekijää, yhtiö kertoo tiedotteessa. Lisäksi 900 työntekijää on muiden toimien kuten erilaisten työaikajärjestelyjen, lomautusten ja osa aikaistamisten kohteena. Maaliskuun puolivälissä Meyer Turku
Image

Tavio: Telakat autettava vaikean ajan yli - Suomen Uutiset

Suomen Uutiset28.04.2020

Turkulainen kansanedustaja ja perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio katsoo, että suomalainen laivanrakennusteollisuus tulee auttaa tulevien vaikeiden vuosien yli. Risteilybisnes kärsii uudesta koronaviruksesta kovasti, eikä uusien risteilyalusten tarvetta
Image

Meyer Turku aloittaa yt:t 450 työntekijän irtisanomiseksi – ”Muuttuneeseen tulevaisuuteen on nyt...

Tekniikka&Talous28.04.2020

Meyer Turku aloitti yhteistoimintaneuvottelut määräaikaisista lomautuksista maaliskuun puolivälissä Telakan asiakkaiden markkinatilanne on kuitenkin nyt muuttunut niin paljon, että Meyer Turku aloittaa aikaisempaa laajemmat yhteistoimintaneuvottelut. Neuvotteluiden lähtökohtana
Image

Koronakriisi pakottaa Meyer Turun aloittamaan irtisanomisneuvottelut - Navigator Magazine

Navigator International28.04.2020

Turun toimitusjohtaja Jan Meyer toteaa. ”Tähän saakka olemme kehittäneet telakkaa tulevaisuutta ja tehokkaampaa tuotantoa varten. Nyt yllättäen tulevaisuus on muuttunut ja meidän on mukauduttava uuteen tulevaisuuteen. Tavoittena oli kasvattaa kapasiteettia vuoteen 2023 mennessä
Image

Mayerin telakka irtisanoo ja lomauttaa Riikka Purra "Hallitus havainnoi todellisuutta, jota me...

MV-Lehti28.04.2020

Turun telakalla on pitkä ja kunniakas historia ensiluokkaisten loistoristeilijöiden rakentajana. Risteilyalusten rakentamisessa tarvittava asiantuntemus on huomattavasti monipuolisempaa kuin tavanomaissa laivanrakennuksessa tarvittava,” kirjoittaa Mayer Turku kotisivuillaan
Image

★ Ilmainen Rauman asunto on kesätyöntekijälle luksusta: "Parempaa motivaattoria muutolle on vaikea...

Länsi-Suomi26.04.2020

turkulainen, 24 vuotias Roope Ruohonen tunnelmoi Twitterissä ennen pääsiäistä. Iloinen julkaisu keräsi yli kaksisataa peukkua ja yksi onnittelijoista oli raumalainen kansanedustaja Matias Marttinen. Eikä ihme; Rauman seudun vetovoima ja pitovoima ovat olleet viime aikoina paljon
Image

Homeliuksen kohtalo naurattaa kollegaa – Paimion kaupunginjohtaja täyttää 60 vuotta

Salon Seudun Sanomat25.04.2020

Turun seudun kehittämiskeskuksen kehityspäällikkönä ennen kuin hänet valittiin Paimion kaupunginjohtajaksi vuoden 2005 alusta. Jussinmäki kehuu Paimion kehittyneen 2000 luvulla menetyksistään ja talousvaikeuksistaan huolimatta. Kaikkiaan kaupungista on hävinnyt peräti 700–800
Image

Silja Serenaden huolto aikaistuu - Osto&Logistiikka

Osto&Logistiikka22.04.2020

Turun korjaustelakalle Naantaliin, jossa laivalle on tehty teknisiä huoltotöitä 20.4. lähtien. Alkuperäisen suunnitelman mukaan aluksen telakointi oli tarkoitus tehdä syksyllä 2020, mutta vallitsevan koronavirustilanteen takia telakointi on aikaistettu. Silja Serenade on ollut
Image

"Kaikki suomalainen meritieto yhdessä paikassa" - Itämeri-sivusto avattiin

Länsi-Suomi21.04.2020

Meriklusteri työllistää noin 50 000 suomalaista. Monet viettävät mielellään vapaa aikaansa merellä. Kuva: Juha Närvä Eikö olisikin hienoa, jos yhdestä paikasta pääsisi käsiksi kaikkeen suomalaiseen meritietoon? Sellaista miettivät suomalaiset laitokset kuulemma muutama vuosi
Image

Silja Serenade telakalle Naantaliin

Vakka-Suomen Sanomat15.04.2020

Turun korjaustelakalle Naantaliin, jossa laivalle tehdään teknisiä huoltotöitä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan aluksen telakointi oli tarkoitus tehdä syksyllä 2020, mutta koronavirustilanteen takia telakointi on aikaistettu ensi viikolle 20.4. alkaen. Silja Serenade on tällä
Image

Turkulainen 3d-ohjelmistotalo kasvoi yli 40 % ja ylsi 28 miljoonan ennätykseen

Tivi15.04.2020

Cadmaticin liikevaihto kasvoi viime vuonna noin 28 miljoonaan euroon eli yli 40 prosenttia vuoteen 2018 nähden, kertoo lehdistötiedote . Tulos on yhtiön paras tähän asti. Cadmatic valmistaa 3d suunnittelun ja tiedonhallinnan ohjelmistoja laivanrakennus ja prosessiteollisuuteen
Image

Tallink hyödyntää poikkeustilannetta Silja Serenaden telakoinnissa – laiva Turun korjaustelakalle...

Turun Sanomat15.04.2020

Turun korjaustelakalla Naantalissa huhtikuussa. Laivalle tehdään teknisiä huoltotöitä 20. 30. huhtikuuta. Alkuperäisen suunnitelman mukaan aluksen telakointi oli tarkoitus tehdä vasta syksyllä, mutta vallitsevan koronavirustilanteen takia telakointia aikaistettiin. Tällä
Image

Silja Serenade aikaistetusti telakalle Naantaliin 20.-30.4.2020 - MATKAVIIKKO

Matkaviikko15.04.2020

Turun korjaustelakalle Naantaliin, jossa laivalle tehdään teknisiä huoltotöitä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan aluksen telakointi oli tarkoitus tehdä syksyllä 2020, mutta vallitsevan koronavirustilanteen takia telakointi on aikaistettu ensi viikolle 20.4. alkaen. Silja
Image

Silja Serenade seilaa

Matka2415.04.2020

Turun korjaustelakalla 20. 30.4.2020 ja telakoinnin aikana alukselle tehdään teknisiä huoltotöitä, kuten pohjan ja putkistonhuoltoa sekä sähkötöitä. Matkustustilojen uudistusta ei ollut syksyn alkuperäiselle telakoinnille suunniteltu eikä niitä tehdä myöskään tämän telakoinnin
Image

★ Viikon varrelta: Panijapoika palasi Laitilan Kukko-tehtaalle

Länsi-Suomi12.04.2020

Turun telakan työtilanteen johdosta kirjoituksessa toivottiin, että USA:n, Britannian ja Saksan seniorikansalaiset uskaltautuisivat taas ostamaan pitkiä laivareissuja, lukija kirjoitti. Tuoppi pöydälle ja käsi pystyyn virheen merkiksi. Myönnän tuon pääkirjoituksen naputelleeni
Image

Korona iski heti varustamoihin: Telakat ovat päässeet vähemmällä – sopeutumisaikaa muutama vuosi

Aamulehti08.04.2020

Turun telakan noin kuuden miljardin euron arvoinen tilauskanta tarjoaa työtä aina vuoteen 2025 asti. SARITA PIIPPONEN Royal Caribbean kertoi viime viikon lopulla varmistaneensa varustamolle lähes 3,2 miljardin euron rahoituksen. Pari päivää aiemmin maailman suurin varustamo
Image

Korona iski heti varustamoihin – telakoihin tälli tulee viiveellä

Kauppalehti08.04.2020

Turun telakan kahteen tärkeimpään asiakkaaseen. Telakan tilauskirjat ovat täynnä, ja noin kuuden miljardin euron arvoinen tilauskanta tarjoaa työtä vuoteen 2025. Tai tarjoaa, jos varustamot pitävät kiinni alustilauksistaan. Royal Caribbean kertoi jo muutama viikko sitten
Image

Teollisuusrakennus vaurioitui tulipalossa Turun Pansiossa

YLE.fi08.04.2020

Turun Pansiossa Palo sai alkunsa katolla sijaitsevasta ilmastointijärjestelmän konehuoneesta. Turun Pansion kaupunginosassa sijaitsevan teollisuusrakennuksen kattorakenteita on vaurioitunut tulipalossa. Pelastuslaitos kertoi keskiviikkona hieman ennen kello 18 saaneensa palon
Image

Korona iskee rajusti risteilyvarustamoihin – miten vaikuttaa telakoihin?

Tekniikka&Talous08.04.2020

Turun telakan kahteen tärkeimpään asiakkaaseen. Telakan tilauskirjat ovat täynnä, ja noin kuuden miljardin euron arvoinen tilauskanta tarjoaa työtä vuoteen 2025. Tai tarjoaa, jos varustamot pitävät kiinni alustilauksistaan. Royal Caribbean kertoi jo muutama viikko sitten
Image

Europörssi s. 193

Europörssi03.04.2020

Kuopio p. 044 088 1931 TURKU Sepänmäentie 1, 21250 Masku p. 020 734 7442 OULU Graniittitie 2, 90620 Oulu p. 020 734 7444LEMPÄÄLÄ RealParlcinkatu 9, 37570 Lempäälä p. 020 734 7444KERAVA Huhtimontie 10 12, 04200 Kerava p. 010 841 2600JÄRVENPÄÄ Wärtsilänkatu 99, 04440 JÄRVENPÄÄ p
Image

Financial Times: Carnival Corporation pyrkii hankkimaan miljardien rahoituksen koronakriisissä –...

YLE.fi01.04.2020

Turussa rakenteilla kaksi tytäryhtiöiden laivaa Koronavirus on vaikuttanut yhtiön liiketoimintaan tuntuvasti. Yhtiö on suomalaisittain tärkeä, sillä Meyer Turku rakentaa tällä hetkellä laivoja Carnival Corporationin tytäryhtiöille. Pisimmällä rakenteilla on Mardi Gras niminen
Image

Uusimmat tiedot koronaviruksesta Varsinais-Suomessa

YLE.fi23.03.2020

Turun Taideyhdistys auttaa kuvataiteilijoita ylimääräisillä apurahoilla Apurahat on suunnattu turkulaisille ammattikuvataiteilijoille, joiden työskentelymahdollisuudet ovat vähentyneet tai toimeentulo vaarantunut koronavirusepidemian vaikutuksia. 23.3.2020 klo 08.02 Työllisyyden
Image

Taloudellinen tsunami

Vakka-Suomen Sanomat19.03.2020

isot toimijat. Yt neuvotteluiden käynnistämisestä ovat ilmoittaneet jo muun muassa Valmet Automotiven autotehdas, telakkayhtiö Meyer Turku ja Turun Osuuskauppa. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju sanoo, että korona iskee sekä kotimaiseen
Image

Meyer Turku suunnittelee lomautuksia | Ammattiliitto Pro

Ammattiliitto Pro18.03.2020

Turun telakka aloittaa yhteistoimintaneuvottelut ja suunnittelee mahdollisia lomautuksia. Pro Uutiset Saksalaisen telakkayhtiö Meyer Turku antoi tiistaina 17. maaliskuuta neuvottelukutsun yhteistoimintaneuvotteluihin, jotka koskevat koko henkilöstöä. Telakalla työskentelee noin
Image

Suuriakin veneitä myydään yhä – Vielä

Vene13.03.2020

Turun vesillä on kohtuullisen runsas keskittymä. Näyttelyn Sunseekerien kokoisia veneitä myydään aina silloin tällöin, ja myös brittiläiset Princess veneet ovat hyvin edustettuina. Sunseekerin maahantuoja, Helsingissä ja Turussa toimiva Marinepalvelu Oy, on profiloitunut
Image

Kerrostalon kokoinen ufoa muistuttava alumiinipallo kohoaa turkulaisyrityksen hallissa – päätyy...

Turun Sanomat12.03.2020

Mobimarin hallin nurkassa komeilee erikoinen, melkein ufoa muistuttava pyöreä metallinen kerrostalon kokoinen pallo. Alumiininen rakennelma ei kuitenkaan edusta avaruusteknologiaa, vaan se viihdyttää tulevaisuudessa asiakkaita Odysseys of the Seas risteilijän ylimmällä
Image

Meyer kumppaniksi Turun yliopiston kanssa – Aallon kanssa vastaava sopimus kuukausi sitten

Tekniikka&Talous10.03.2020

Turun yliopisto ja Meyer Turku Oy ovat allekirjoittaneet strategisen kumppanuussopimuksen, jonka tavoitteena on kehittää ja vahvistaa tekniikan koulutusta ja tutkimusta. Yhteistyösopimus tulee juuri sopivaan saumaan, sillä turun yliopiston diplomi insinöörien koulutusmäärä
Image

Turun yliopiston DI professuureihin oli tunkua – Kati Miettunen sai paikan, josta oli kiinnostunut...

Turun Sanomat07.03.2020

Turun yliopiston kone ja materiaalitekniikan professoreiksi. Miettunen vastaa materiaalitekniikasta. Muut valitut olivat Antti Salminen ja Jussi Kantola . Miettusen mukaan Turun yliopisto oli erittäin houkutteleva paikka hakea töihin. – Tämä on erittäin korkeatasoinen yliopisto
Image

Piikkiön hyttitehtaan työntekijät lakossa keskiviikkoon asti

Turun Sanomat06.03.2020

Piikkiö Worksin hyttitehtaan työntekijät aloittivat perjantaina työtaistelutoimet. Turun Teollisuustyöntekijät ry:n työntekijät ovat tyytymättömiä työnantajan soveltamiseen Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden sopimasta palkkojen yleiskorotuksesta. Ammattiosaston mukaan
Image

Piikkiö Worksin työntekijät aloittivat lakon palkkakiistan takia

YLE.fi06.03.2020

Piikkiö Worksin työntekijät aloittivat lakon palkkakiistan takia Lakko jatkuu ensi viikon keskiviikkoon asti. Kaarinassa sijaitsevan Piikkio Worksin työntekijät marssivat perjantaina ulos työpaikaltaan. Mielenilmaus johtuu työehtosopimuskiistasta. Turun Teollisuustyöntekijät
Image

Kauppakamarin vuoden ICT-teko on Cadmatic Oy:n suunnitteluohjelmisto

STT Info05.03.2020

Turun kauppakamari Turussa on pitkä historia meriteollisuudessa , ja meriteollisuusklusteri alihankkijoineen on Varsinais Suomen suurin työllistäjä . Meriteollisuus on korkean teknologian toimiala, joka on usein edelläkävijä uusien teknologioiden käyttöönotossa , kuten ä
Image

Meriverkostot kokoontuvat Naantalissa 21.4.2020

STT Info05.03.2020

meriklusterin toimijoita. Ilmoittautuminen tapahtuman näytteilleasettajaksi on käynnissä, ja jo yli 70 prosenttia näytteilleasettajapaikoista on varattu. – Tapahtuman painopisteenä on edesauttaa yritysyhteistyön kasvattamista. Meriverkostojen suosio perustuu siihen, että tässä
Image

Rauman telakka elää voimakasta kasvua - koko meriteollisuus ennätyslukuihin - Navigator Magazine

Navigator International05.03.2020

meriklusterin kehittämiselle etenkin innovaatioiden suhteen”, Suistio sanoo. Suomen ja Ruotsin yhteinen jäänmurtajahanke herätti keskustelua RMC:n sidosryhmilleen järjestemässä ajankohtaisseminaarissa alkuviikolla Helsingissä. Jäänmurtajat voitaisiin uusia yhteistyössä Ruotsin
Image

Tiedotteet

Oulun uutiset05.03.2020

Turun kauppakamarin ICT-valiokunta on päättänyt myöntää vuoden 2019 ICT-teko-palkinnon Cadmatic Oy:lle. Cadmatic Oy on turkulainen ohjelmistoyritys, joka on...
Image

Luovuus syntyy rönsyistä ja ammattitaidosta – Turun ammattikorkeakoulu

Turun ammattikorkeakoulu04.03.2020

Turun AMK:n järjestämässä Luovuuden tuottavuus tapahtumassa pureuduttiin siihen, kuinka pitää luovuus hengissä tuottavuuden paineissa. Pääpuhujana oli tutkimuspäällikkö Milla Wirén Turun yliopistosta. − Jos luovuus on alisteinen tuottavuudelle, asetelma on jo lähtökohtaisesti
Image

Voisiko Suomen meriklusteri tuplata kokonsa? – Kyllä vain, ympäristöteknologian ja toimivan...

Mustread04.03.2020

Meriklusteri. ”Meriklusterin tavoitteena on, että suomalainen meriala toimii maailmanlaajuisesti suunnannäyttäjänä ympäristöteknologiassa ja digitalisaatiossa”, linjaa toimitusjohtaja Tiina Tuurnala Suomen Varustamot ry:stä avauspuheenvuorossaan. Suunnannäyttöön on hyvät
Image

Meriteollisuus veti Turkua kasvuun - Osto&Logistiikka

Osto&Logistiikka03.03.2020

Turun talousalueen selvästi muuta Suomea nopeampaan talouskasvuun. Talous kasvoi seutukunnassa vuoden 2019 kolmannella neljänneksellä 6,8 prosenttia, kun koko maan kasvu oli 3,9 prosenttia. Turun talousalueen kasvuprosenttiin on vaikuttanut erityisesti meriteollisuuden peräti
Image

Kaarinalainen väitöstyö kyseenalaistaa suomalaisen innovaatiokilpailukyvyn

Kaarina-lehti27.02.2020

Turun yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta. Patenttilakimiehenä Nokian Salon toimipaikassa ja sittemmin turkulaisen perheyhtiön teknologiayrityksessä työskennellyt Lummevuo uskoo, että monikansallisen yrityksen työsuhdekeksintö ja patenttilainsäädäntöjen vyyhtiä
Image

Costa Toscana työnalle Turussa - Osto&Logistiikka

Osto&Logistiikka27.02.2020

Turun telakalla on aloitettu 180 000 bruttovetoisuustonnin LNG risteilyaluksen, Costa Toscanan rungon koonti perinteisellä kolikkoseremonialla. Costa Toscana luovutetaan telakalta kesällä 2021. Toscana on tällä hetkellä Välimerellä seilaavan Costa Smeraldan sisarlaiva. Costa
Image

Mediainbjudan: 2020-talet vänder ett nytt blad inom teknisk högskoleutbildning - ePressi

EPressi.com26.02.2020

ett presstillfälle i samma utrymme om Meyer Turkus och Åbo universitets strategiska partnerskap. Med tanke på serveringen bör anmälningar göras senast tisdag 3.3 kl. 15 på adressen: https://www.lyyti.in/Teknologiakampus Turun Mediaaamiainen Varmt välkommen! Teknologicampus Åbo
Image

Turku haluaa uuden tutkimusyksikön - Osto&Logistiikka

Osto&Logistiikka26.02.2020

Turkuun. Tutkimusyksikkö palvelisi Turun alueen teknologiateollisuutta. Yhteistyöstä neuvotellaan kahden Fraunhoferin tutkimusinstituutin kanssa: valmistavaan teknologiateollisuuteen erikoistuneen berliiniläisen Fraunhofer IPK:n kanssa sekä merenkulun logistiikkaan erikoistuneen
Image

Meripolitiikan toimenpideohjelman valmistelu alkaa

Aamuset21.02.2020

meriklusteri sekä toimiva että turvallinen ja ympäristövastuullinen logistiikka. Toimenpideohjelman laatimisessa kuullaan laajasti Suomen meripolitiikan keskeisimpiä sidosryhmiä. Työn lähtölaukaus järjestetään Helsingin Marina Congress Centerissä torstaina 2. huhtikuuta, jolloin
Image

Turun seutukunnan yritysten liikevaihto nopeassa kasvussa - ePressi

EPressi.com21.02.2020

Turun seutukunnassa vuoden 2019 kolmannella neljänneksellä 6,8 prosenttia vuodentakaisesta. Kasvuprosenttiin on vaikuttanut erityisesti meriteollisuuden myönteinen kehitys. Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu tuottaa neljännesvuosittain päivittyvää tietoa Turun
Image

Turun telakka haluaa näkyä Otaniemessä

Tekniikka&Talous21.02.2020

Aalto-yliopisto ja Meyer Turku syventävät meritekniikan tutkimuksen ja opetuksen yhteistyötään. Yhteistyöllä pyritään lisäämään muun muassa opiskelijaprojekteja,
Image

Kuinka ekologisia ovat laivaristeilyt? | Mondo

Apu19.02.2020

tehdä menomatkan Turun kautta Viking Gracella. Vaikka ajomatkaa (etanolia käyttävällä hybridiautolla) kertyy Helsingistä Turkuun, on laivamatka Tukholmaan lyhyempi – ja vähäpäästöisempi. Lisäksi Grace on Suomen ympäristöystävällisin risteilyalus. Se kulkee LNG:llä, ja
Image

Telakan tilauskirja kivijalkana

Aamuset19.02.2020

Meyer Turku, siis Pernon telakka, on Varsinais Suomen neljänneksi suurin työnantaja Turun kaupungin, Turun yliopiston ja Valmet Automotiven jälkeen. Telakka on toiseksi suurin teollisuustyönantaja. Telakka työllistää suoraan noin 4 100 työntekijää ja välillisesti 4 000 henkilöä
Image

Turun telakan menestysheijastuu koko maahan - Osto&Logistiikka

Osto&Logistiikka18.02.2020

Meyer Turku Oy:n Turun telakan aluetaloudelliset vaikutukset ulottuvat Varsinais Suomen ohella lähes koko maahan. Peräti kolme neljäsosaa telakan suorista toimittajayrityksistä on kotimaisia. Telakan ja sen suorien toimittajayritysten telakan tuotantoon liittyvä yhteenlaskettu
Image

Lisäävän valmistuksen täydennyskoulutusta suunnittelijoille ja yritysjohdolle

Aamuset15.02.2020

Turussa kevään aikana koulutusta, joka on suunnattu kokeneille suunnittelijoille. Viisipäiväisen koulutuksen lisäksi järjestetään toinen, kahdesta koulutuspäivästä muodostuva suppeampi kokonaisuus yritysjohdon edustajille. Ilmoittautumisaika koulutuksiin päättyy runsaan viikon
Image

Turun yliopisto mukana DIMECCin uudessa Sea for Value -ohjelmassa

Turun Kauppakorkeakoulu14.02.2020

Meyer Turku ja Tieto. Tutkimusta toteuttavat Aalto yliopisto, Novian ammattikorkeakoulu, Tampereen yliopisto, Jyväskylän yliopisto ja Turun yliopisto. Lisäksi mukana ovat Liikenne ja viestintävirasto Traficom, Väylävirasto, Suomen rajavartiolaitos, ESL Shipping, Neste
Image

S4V-ohjelma luotaa robottilaivojen aikaan - Osto&Logistiikka

Osto&Logistiikka13.02.2020

Turun tutkimuksesta ja tuotekehityksestä vastaava Kari Sillanpää . Ala on selvässä kasvussa Älykkään autonomisen meriliikenteen teknologiamarkkinat kasvavat ja synnyttävät työpaikkoja Suomeen. DIMECC Sea for value ohjelmassa luodaan älykkäitä ja autonomisia tuotteita ja
Image
Seuraava sivu 24/38