Turku sai kauan kaivatun jättipotin – Saksalaisomistajien huolet saadaan nyt karistettua Suomessa
Kauppalehti27.08.2024
risteilijävarustamon lempilapsi, kirjoittaa Matti Kankare. Isoja. Icon luokassa rakennetaan tällä hetkellä maailman suurimmat risteilijät. KUVA: Meyer Turku Hieno uutinen Meyerin Turun telakalle. Tänään tiistaina varmistui kauan odotettu jättikauppa uudesta loistoristeilijästä
Meyer Turku sai RCG:ltä tilauksen Icon-aluksesta - Osto&Logistiikka
Osto&Logistiikka27.08.2024
Meyer Turku rakentaa toista ja kolmatta Icon luokan jättiristeilijää. Ne luovutetaan Royal Caribbeanille vuosina 2025 ja 2026. Nyt vahvistetun tilauksen työllisyysvaikutuksen lasketaan olevan 13 000 henkilötyövuotta. ”Tämä on hieno uutinen Suomelle”, sanoo pääministeri Petteri
Näin telakan tilausuutinen otettiin vastaan Turussa
Kauppalehti27.08.2024
Meyer Turku julkisti sopineensa myös neljännen Icon luokan risteilijän valmistamisesta. Sopimuksessa on optio vielä kahteen lisää. Vesipuisto laivan kannella. Turun Mayerin telakalla rakennettiin Icon of The Seas risteilyalusta viime vuonna. Aluksen kannella kiertää valtavan
Ammattiliitto Pro: Turun telakan saama risteilijätilaus todistus suomalaisesta osaamisesta |...
STT Info27.08.2024
meriklusterille myös koko Suomelle. Tilauksen työllisyysvaikutuksen lasketaan olevan 13 000 henkilötyövuotta. Tilauksen työllistävä vaikutus meriklusterille on todella merkittävä, myös kansantalouden kannalta. Ympäröivään infrastruktuurin tulee yli 20 000 työpaikkaa. Nämä ovat
Meyer Turku sai sopimuksen neljännestä Icon-luokan aluksesta - Navigator Magazine
Navigator International27.08.2024
meriklusterimme vahvuudesta ja maailmanluokan telakoistamme.” – Icon of the Seas on saanut markkinoilta uskomattoman vastaanoton ja kysyntä vuonna 2025 valmistuvaa sisaralusta Star of the Seasiä kohtaan on niin vahvaa, että tilaamme nyt neljännen Iconin, sanoo Royal Caribbean
Turun laivatilaus lisää veronmaksajien riskejä – näkymä kuitenkin myönteisempi kuin aikoihin...
YLE.fi27.08.2024
Meyer Turku rakentaa toista ja kolmatta Icon luokan jättiristeilijää. Heinilä ei avaa yksittäisten telakoiden tai varustamojen lukuja, mutta Finnveran alus ja telakkavastuut ovat nyt kaikkiaan noin 12 miljardia euroa. Summasta pieni osa liittyy edellä kerrottuun telakoiden
Turun telakan saama risteilijätilaus todistus suomalaisesta osaamisesta | Ammattiliitto Pro
Ammattiliitto Pro27.08.2024
meriklusterille myös koko Suomelle. Nyt on huolehdittava alan osaamisesta, koulutuksesta ja innovaatioista. Turun telakka ja Royal Caribbean Cruises varustamo allekirjoittivat sopimuksen uudesta Icon luokan risteilyaluksesta. Sen on määrä valmistua vuonna 2027. Tilaus pitää
Itämeren kriittinen infrastruktuuri puheenaiheena Eurooppa-foorumissa
EPressi.com26.08.2024
toimii, jos satelliittipaikannus on häiritty. Turun AMK:ssa meneillään olevassa CSG hankkeessa on tekeillä meriklusterin kyberturvallisuuskäsikirja, joka laaditaan yhdessä Fintraffic alusliikennepalveluiden kanssa. Kyberturvallisuuskäsikirjan ohjeet liittyvät kaikkiin verkossa
Meriteollisuus | Pelastusoperaatio Saksassa voi olla onnenpotku Turun telakalle: Seuraamme...
Helsingin Sanomat24.08.2024
Turun telakan. Meriteollisuus | Meyer Werft vaappuu Saksassa vararikon partaalla. Siksi se aiotaan pelastaa julkisin varoin. Suomessa Meyerin perhe omistaa Turun telakan. Saksan liittokansleri Olaf Scholz vieraili torstaina Meyerin telakalla Papenburgissa. Kuva: Carmen Jaspersen
Saksalainen pelastusoperaatio jättää Meyerille vain Turun telakan – asiantuntija odottaa isoja...
YLE.fi23.08.2024
Meyer Turku rakentaa toista Icon luokan risteilyalusta Royal Caribbean varustamolle. Alus luovutetaan ensi vuonna. Kolmannen Icon luokan risteilijän rakennustyöt ovat myös käynnissä. Turun telakan on tiedetty käyvän neuvotteluita uudesta laivatilauksesta alkuvuoden aikana
Scholz lupasi valtion auttavan Meyerin suvun kriisitelakkaa Saksassa
Salon Seudun Sanomat22.08.2024
Meyer Turku. Heinilän mukaan Finnvera toivoo, että Meyer Werftin ongelmiin löytyisi selkeä ratkaisu, jolla yhtiö pystyisi uskottavasti jatkamaan toimintaansa. – Tämä on siinä mielessä tärkeää, että taustalla on samoja rahoittajia, ja näin ollen vaikutukset voivat heijastua myös
Meyerin suvun telakkayhtiö Saksassa on kaatumassa valtion syliin – suvulle jäisi vain Turun telakka
Taloussanomat22.08.2024
Meyer Turku. Heinilän mukaan Finnvera toivoo, että Meyer Werftin ongelmiin löytyisi selkeä ratkaisu, jolla yhtiö pystyisi uskottavasti jatkamaan toimintaansa. – Tämä on siinä mielessä tärkeää, että taustalla on samoja rahoittajia, ja näin ollen vaikutukset voivat heijastua myös
Kaatuuko Meyerin suvun telakkayhtiö Saksassa valtion syliin? Liittokansleri Scholz vierailee tänään...
Etelä-Saimaa22.08.2024
Meyer Turku. Heinilän mukaan Finnvera toivoo, että Meyer Werftin ongelmiin löytyisi selkeä ratkaisu, jolla yhtiö pystyisi uskottavasti jatkamaan toimintaansa. – Tämä on siinä mielessä tärkeää, että taustalla on samoja rahoittajia, ja näin ollen vaikutukset voivat heijastua myös
Saksan liittokansleri Scholz vierailee Turkuun kytkeytyvällä ongelmatelakalla – pelastuspaketista...
YLE.fi22.08.2024
Meyer Turku. Heinilän mukaan Finnvera toivoo, että Meyer Werftin ongelmiin löytyisi selkeä ratkaisu, jolla yhtiö pystyisi uskottavasti jatkamaan toimintaansa. – Tämä on siinä mielessä tärkeää, että taustalla on samoja rahoittajia, ja näin ollen vaikutukset voivat heijastua myös
Itämeren kriittinen infrastruktuuri puheenaiheena Eurooppa-foorumissa – Turun ammattikorkeakoulu
Turun ammattikorkeakoulu19.08.2024
toimii, jos satelliittipaikannus on häiritty. Turun AMK:ssa meneillään olevassa CSG hankkeessa on tekeillä meriklusterin kyberturvallisuuskäsikirja, joka laaditaan yhdessä Fintraffic alusliikennepalveluiden kanssa. Kyberturvallisuuskäsikirjan ohjeet liittyvät kaikkiin verkossa
Markkinaviikko | Korkoluisu, jättipalkka ja telakan pelastus – HS kertaa viikon tärkeimmät...
Helsingin Sanomat16.08.2024
kanssa. NDR uutisoi heinäkuun lopussa, että Meyer Werftin johto uskoo saavansa telakan takaisin raiteille ja kohti kasvua. Meyer Werft ja Meyer Turku ovat erillisiä yhtiöitä, mutta ne toimivat saman ryhmäjohdon alla ja niillä on samoja rahoittajia. Myös Turun telakan tulos on
Mandatum Oyj: Mandatum Asset Management Growth Equity II rahasto sijoittaa henkilöstö ja...
Kauppalehti - Lehdistötiedotteet16.08.2024
niiden kasvun ja kansainvälistymisen. Mandatumin Growth Equity tiimi on ollut mukana kehittämässä muun muassa Haltiania, Nostoa, Cadmaticia ja Oddlygoodia, ja viimeksi se sijoitti suomalaiseen HappySignalsiin. Lisätiedot: Mandatum Alexander Antas Pääomasijoitusjohtaja, Mandatum
Saksalaismediat: valtio voisi ottaa haltuunsa lähes koko Meyer Werftin
YLE.fi15.08.2024
Meyer Turkua. Yle kysyi heinäkuun alussa Meyer Turun rahoituksen taanneen Finnveran toimitusjohtaja Juuso Heinilältä, onko Turussa syytä huoleen. – Turun tilanne riippuu silti mielestäni enemmän siitä, millä tavalla sen oma liiketoiminta kehittyy. Ainakin risteilyjärjestäjien
Saksa | Viihdejätti tilasi Meyeriltä neljä uutta risteilijää – Näin suurtilausta kommentoidaan...
Helsingin Sanomat13.08.2024
Meyer Turku ovat erillisiä yhtiöitä, vaikka Meyerin suku omistaakin molemmat yhtiöt. Telakoiden omistus järjesteltiin vuonna 2016 perheen säätiöihin, joista toinen omistaa Turun telakan, toinen Meyerin Saksan toiminnot. Yhtiöillä on silti muun muassa yhteisiä rahoittajia ja
Ongelmissa ollut Turun telakan saksalainen sisaryhtiö sai jättitilauksen Disneyltä
YLE.fi13.08.2024
Meyer Turku ennakoi alkuvuonna julkaistussa tilinpäätöksessään, että telakka allekirjoittaisi sopimuksen uuden laivan rakentamisesta vielä kesän aikana . Toistaiseksi tietoa uudesta tilauksesta ei ole vielä kerrottu julkisuuteen. Kesäkuun alussa Meyer Turku luovutti Tui Cruises
Tilauskirjassa täytettä 11 miljardin edestä, töitä vuoteen 2031 asti – Tuore suurtilaus on Meyerin...
Kauppalehti13.08.2024
Meyer toimittaa neljä alusta Disney Cruise Linelle vuosina 2027–2031. Vuonna 2021. Meyer Turku luovutti Costa Toscana aluksen Costa Cruisesille vuonna 2021. Nyt Turun telakalle kaivataan lisää tilauksia. KUVA: Vesa Matti Väärä Saksalainen telakkayhtiö Meyer Werft hehkuttaa
Saksa | Vaikeuksissa ollut Meyerin telakka sai jättimäisen tilauksen Disneyltä
Helsingin Sanomat12.08.2024
Meyer Turku ovat erillisiä yhtiöitä, mutta ne toimivat saman ryhmäjohdon alla ja niillä on samoja rahoittajia. Myös Turun telakan tulos on ollut viime vuosina tappiolla, koska laivanrakennusalan kustannukset ovat nousseet rajusti Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Turun telakka
Pääkirjoitus | Suomalaisella puolustusteollisuudella on näytön paikka
Turun Sanomat07.08.2024
hankinnat työllistävät suomalaisyrityksiä. Rauma Marine Constructions telakka rakentaa parhaillaan monitoimikorvetteja Puolustusvoimille ja Meyer Turku toimittaa Rajavartiolaitokselle kaksi uutta ulkovartiolaivaa. Telakkayhtiö vastaa niiden rakennuttamisesta Uudessakaupungissa
Meyer tekee ison yritysjärjestelyn Saksassa – kriisitelakka Meyer Werft yhdistetään muihin...
YLE.fi01.08.2024
Meyer Turkuun yritysjärjestely ei nykytietojen valossa vaikuta. Suomessa asiasta uutisoi ensimmäisenä Turun Sanomat . Syvissä taloudellisissa ongelmissa ollut saksalainen telakkayhtiö ja Meyer Turun sisaryhtiö Meyer Werft muuttaa organisaatiorakennettaan, kertoo Pohjois Saksan
Meriteollisuus | Meyerin tilanne herättää kysymyksiä Turun telakan tulevaisuudesta
Helsingin Sanomat24.07.2024
Meriteollisuus | HS:n soittokierroksen perusteella Meyer Werftin talousahdinko Saksassa puhuttaa Turun telakan alihankkijoiden ja työntekijöiden joukossa. Turun telakka on merkittävä työllistäjä. Kuva on kesältä 2023 Kuva: Katri Heinämäki / HS Meyer Werftin telakka Saksassa
Tuore raportti tuo toivon kipinän Meyerin kriisitelakalle – voidaan vielä pelastaa
Talouselämä24.07.2024
raportin mukaan yhtiö on luottokelpoinen. Telakalla. Mein Schiff 7 risteilijä Turun telakalla. Kuvituskuva. KUVA: Mediascope/Meyer Turku Alustava raportti saksalaisen Meyerin Werftin tilanteesta julkaistiin viime viikon lopussa. Tilintarkastusyhtiö Deloitte näkee telakkayhtiön
Yrttiaho: Hallituksen varauduttava turvaamaan Turun telakan työpaikat
Aamuset20.07.2024
osalta. Meyerin Turun telakka alihankkijoineen työllistää jopa 10 000 ihmistä. – Hallitus on käynnistänyt teollisuuspoliittisen strategian laadinnan, mutta onko meriteollisuus huomioitu siinä riittävällä painolla, Yrttiaho kysyy tiedotteessa. Yrttiaho on jättänyt Turun telakan
Meyerin telakkayhtiö voidaan vielä pelastaa – Tuore raportti tuo toivon kipinän kriisitelakalle
Tekniikka&Talous19.07.2024
raportin mukaan yhtiö on luottokelpoinen. Telakalla. Mein Schiff 7 risteilijä Turun telakalla. Kuvituskuva. KUVA: Mediascope/Meyer Turku Alustava raportti saksalaisen Meyerin Werftin tilanteesta julkaistiin viime viikon lopussa. Tilintarkastusyhtiö Deloitte näkee telakkayhtiön
Meyer Werftille tilaus neljännestä Wish-luokan risteilijästä - Navigator Magazine
Navigator International14.07.2024
”Disney Treasure” ja ”Disney Destiny” ovat parhaillaan rakenteilla Papenburgissa ja ne on tarkoitus toimittaa vuonna 2024 ja 2025. Meyer Turku on ilmoittanut, että Saksassa käynnissä olevat järjestelyt eivät vaikuta Turun telakan toimintaan, joka on itsenäinen yhtiö Suomessa
Kaatuvatko alihankkijat mukana, jos Meyer Turku menee nurin? – Tuskin, vakuuttaa yhtiöiden edustaja
Talouselämä13.07.2024
Meyer Groupilla on paljon tehostettavaa liiketoiminnassaan, sanoo alihankkijoiden Yardmate yhteenliittymän toimitusjohtaja Kari Härkönen. Hän toivoo, että telakkakonserni ottaisi mallia vaikkapa ohjelmistotekniikan ketteristä kehitysmenetelmistä. Tuhansia tavarantoimittajia
Suomalainen tekoälyfirma myytiin jättikaupassa – Kysyimme, mitä Silo AI:n ostaja haluaa
YLE.fi11.07.2024
Rolls Royce ja Unilever. Suomessa Silo AI on saanut huomiota siksi, että on kehittänyt suomenkielisiä kielimalleja yhteistyössä Turun yliopiston TurkuNLP tutkimusryhmän kanssa. Monet tekoälyratkaisut perustuvat kielimalleihin. Startup yhtiöihin pitkään sijoittanut Timo Ahopelto
Telakkajätti Meyerin rahoituskriisin heijastus Turkuun epäselvä
Kauppalehti10.07.2024
Meyer Turku teki yllättäen tappiota TUI varustamolle kesäkuussa luovutetun Mein Schiff 7:n rakentamisessa. Saksalaisen risteilijätelakkajätin Meyer Werftin rahoituskriisin vaikutus Meyerin Turun telakkayhtiöön on vielä erittäin epäselvä. Saksalaisen talouslehden Handelsblattin
Päivän kuva: Star of the Seas kohoaa korkeuksiin Turun telakalla
Moottori09.07.2024
Meyer Turku asentaa siis nyt jo toisen kerran . Jänneväliltään 55 metrinen ja hurrikaaninkestävä kupoli on itse asiassa jo koottuna laivan takana, joten asennus koittanee lähitulevaisuudessa. Seuraavaksi Star of the Seas siirtyy varustelulaituriin, jossa alkaa nimen mukaisesti
Suuren meriteollisuusyrityksen konkurssi jätti luun käteen Meyer Turulle ja muille velkojille –...
Tekniikka&Talous09.07.2024
Virolaisomisteinen Krivest kääri jättitappiot FCR Finlandin konkurssissa. Myös Meyerilla on muhkeat saamiset konkurssipesältä. Rahaa puuttuu. Meyer Turku on yksi FCR Finlandin konkurssipesän velkojista. KUVA: Vesa-Matti Väärä Tämä on lyhennelmä. Tekniikka&Talouden tilaajille
Kaatuvatko alihankkijat hautaan, jos Meyer Turku menee nurin? – Tuskinpa, yhtiöiden edustaja...
Tekniikka&Talous09.07.2024
Meyer Groupilla on paljon tehostettavaa liiketoiminnassaan, sanoo alihankkijoiden Yardmate yhteenliittymän toimitusjohtaja Kari Härkönen. Hän toivoo, että telakkakonserni ottaisi mallia vaikkapa ohjelmistotekniikan ketteristä kehitysmenetelmistä. Tuhansia tavarantoimittajia
Moottoritehtaassa työskenneltiin ympäri vuorokauden – entisellä Wärtsilän duunarilla on paikka...
Turun Sanomat08.07.2024
Turun Sanomat Wärtsilän tehtaalla moottoreita rakentanut Veikko Rinne on tyytyväinen, että W6L64-moottori on saatu Turkuun näytille. Moottori seisoo Telakkarannassa muistona kaupungin historiasta merkittävänä moott...
Finnveran Heinilä: Laivat pyrittäisiin rakentamaan Turussa valmiiksi, vaikka Meyer menisi nurin
YLE.fi05.07.2024
Meyer Turku on erillinen yhtiö. Ettekö siis ole huolissanne? – Totta kai seuraamme tarkkaan, mitä tapahtuu Turussa ja Saksassa. Meyerin Turun telakalla ja alihankintaketjussa on 10000 työpaikkaa. Kotimainen arvonlisä miljardin euron hintaisesta laivasta on yli 600 miljoonaa. –
Yritykset | Turun telakan omistaja anelee rahoitusapua Saksan valtiota – Suomen valtiolla telakassa...
Helsingin Sanomat05.07.2024
Meyer Turku ei ole tiedottanut Saksan sisaryhtiön tilanteesta toistaiseksi mitään. Turun telakan viestinnästä kerrottiin HS:lle torstaina, ettei yhtiöllä ole asiasta mitään uutta kerrottavaa. Meyer Werftiltä Saksasta puolestaan kerrottiin, ettei Saksan keskusteluilla ole ”mitään
Meyerin telakkayhtiön kriisi paisuu: Tim ja Jan Meyer syrjään ylimmästä johdosta – Valtio mukaan...
Talouselämä04.07.2024
joten nyt neuvotteluihin on otettu mukaan Saksan talousministeriö. Tilauskirjoista valmiiksi. Mein Schiff 7 Turun telakalla toukokuussa 2024. KUVA: Mediascope/Meyer Turku Turun telakan omistava Meyer yhtiö on järjestellyt yhtiön ylintä johtoa Saksassa. Veljekset Tim Meyer ja Jan
Meyerin telakkayhtiöstä uhkaa tulla ”miljardihauta”? Kriisiyhtiön johdossa isoja muutoksia
Kauppalehti02.07.2024
Meyer Turku Turun telakan omistava Meyer yhtiö on järjestellyt yhtiön ylintä johtoa Saksassa. Veljekset Tim Meyer ja Jan Meyer ovat lopettaneet yhtiön johdossa, Tarjousjakson jälkeen 35,90 € / kk. Tilauksen voi katkaista milloin tahansa maksetun kauden loppuun. Turun telakan
Meyerin telakkayhtiön kriisi paisuu: Tim ja Jan Meyer syrjään ylimmästä johdosta – Valtio mukaan...
Tekniikka&Talous28.06.2024
joten nyt neuvotteluihin on otettu mukaan Saksan talousministeriö. Tilauskirjoista valmiiksi. Mein Schiff 7 Turun telakalla toukokuussa 2024. KUVA: Mediascope/Meyer Turku Turun telakan omistava Meyer yhtiö on järjestellyt yhtiön ylintä johtoa Saksassa. Veljekset Tim Meyer ja Jan
Maamerkit | Suuri sininen möhkäle hämmentää kaupungin näköalapaikalla: ”Ei tässä ole mitään järkeä”
Helsingin Sanomat20.06.2024
Turku tähtäsi siihen, että moottorin paljastamisen päivä koittaisi The Tall Ships Races tapahtumaan mennessä. Aurajoelle saapuu silloin suuria purjelaivoja ja yleisöä. Havainnekuva Wärtsilän jättimoottorista. Kuva: Wärtsilä Telakkarannassa asustava Päivi Hirvikangas kertoo jo
Kaivosuodattimet puhdistivat hulevesiä Jaaninojan alueella 100 miljoonan juomalasillisen verran
EPressi.com19.06.2024
kuormitusta. On ollut ilo huomata, että myös alueen isot vastuulliset toimijat, kuten mm. Turun Osuuskauppa ja Meyer Turku ovat lähteneet kaupungin esimerkkiä seuraten mukaan vesiensuojeluun kaivosuodattimilla, hän lisää. Lisätietoja: Turun kaupunki: Erityisasiantuntija Anna
Meyer Turku luovutti Mein Schiff 7 -risteilylaivan
Kauppalehti11.06.2024
Meyer Turku Telakkayhtiö Meyer Turku luovutti maanantaina Mein Schiff 7 aluksen tilaajalleen Tui Cruises varustamolle. Mein Schiff 7 on Mein Schiff sarjan seitsemäs alus, joka on rakennettu Turun telakalla. Se on sarjan ensimmäinen alus, jota käytetään yksinomaan
Turkulaistelakan 316-metrinen risteilijäjätti luovutettiin
Ilta-Sanomat10.06.2024
Meyer Turku on luovuttanut Mein Schiff 7 aluksen Tui Cruisesille. Mein Schiff 7. Kuva:Mediascope/Meyer Turku Turkulaistelakka Meyer Turku on luovuttanut Mein Schiff 7 aluksen tilaajalle maanantaina 10. kesäkuuta. 316 metrisen aluksen tilasi Tui Cruises varustamo. Mein Schiff
Saksalainen varustamo haluaa lisää laivoja Turusta – nyt luovutettu risteilyalus on seitsemäs...
YLE.fi10.06.2024
Meyer Turku rakentaa laivoja rajavartiolaitokselle. Kuva: Helmi Soininvaara / Yle Sekä Mein Schiff 7 että marraskuussa luovutettu maailman suurin risteilyalus Icon of the Seas tuottivat telakalle tappiota. Laivojen rakentamissopimukset on neuvoteltu vuosia sitten, minkä jälkeen
Viimeinen Mein Shiff -alus luovutettiin Turun telakalta – lisätilauksia ei luvata, ainakaan heti
Turun Sanomat10.06.2024
Liisa Enkvist TS Turku Tunnelma on jännittynyt Mein Schiff 7 -aluksen toiseksi ylimmällä kannella. Viimein mustekynä rahisee papereissa. TUI Cruisesin toimitusjohtaja Wybcke Meier ja Meyer Turku Oy:n toimitusjohtaja Tim Mey...
316 metriä pitkä Mein Schiff 7 -risteilylaiva luovutettiin Meyerin Turun telakalta
Tekniikka&Talous09.06.2024
Aluksen tuotanto aloitettiin kesäkuussa 2022. Risteilylaiva. Kuvassa Mein Schiff 7 Turun telakalla. KUVA: Mediascope/Meyer Turku Telakkayhtiö Meyer Turku luovutti maanantaina Mein Schiff 7 aluksen tilaajalleen Tui Cruises varustamolle. Mein Schiff 7 on Mein Schiff
ÅU: Viking Line tankkaa nyt kaasua Turussa – Tukholman satama kieltäytyi jakelemasta LNG:tä, sillä...
Turun Sanomat05.06.2024
Liisa Enkvist TS Turku Varustamo Viking Line tankkaa nestemäistä maakaasua eli LNG:tä Viking Glory- ja Viking Grace -aluksiin nyt Turussa. Aikaisemmin alukset on tankattu Tukholmassa, mutta Tukholman satama on nyt lopettanu...
Stera siirtyy Itäharjulta Naantalin ja Kaarinaan
Turun Sanomat04.06.2024
Liisa Enkvist TS Turku Sopimusvalmistaja Stera Technologies Oy siirtää Turun Itäharjun tehtaan tuotannolliset toimintonsa Naantaliin ja Kaarinaan vuoden 2024 loppuun mennessä. Yritys on toiminut Itäharjun tehtaalla ensin Hi...