Sofokus Euroopan 2500 nopeimmin kasvavan yrityksen joukkoon
Varsinais-Suomen Yrittäjä28.02.2018
Sofokus nousi ensimmäistä kertaa Inc.5000 Europe 2018 listan sijalle 2473. Inc.5000 Europe listaa vuosittain Euroopan nopeimmin kasvavat yksityiset osakeyhtiöt. Olemme luonnollisesti innostuneita siitä, että meidät noteerattiin listalle, joka koostuu koko Euroopan
Turkulaisyritys pääsi Euroopan nopeimmin kasvavien yritysten joukkoon
Kauppalehti28.02.2018
Sofokus nousi nyt ensimmäistä kertaa tälle listalle sijalle 2473. "Olemme luonnollisesti innostuneita siitä, että meidät noteerattiin listalle, joka koostuu koko Euroopan kasvuyrityskannasta. Kansainvälistyminen on meille ajankohtaista, ja saamme tästä lisää puhtia koneisiimme"
CGI:n tapa uudistua: Ensin heiluu kenkä 200:lle - sitten kerrotaan aikomus palkata 1 000 uutta
Tekniikka&Talous27.02.2018
Affecton liki sadalla miljoonalla eurolla. Kyseessä on yksi Suomen viime vuosien suurimmista it alan yrityskaupoista. Kaupassa CGI sai tuhat uutta työntekijää ja vahvisti asemaansa Suomen lisäksi muualla Pohjoismaissa, Baltiassa ja Puolassa. CGI on linjannut, että puolet
Miksi CGI ensin potki ja sitten palkkasi?
Tivi26.02.2018
Affecton liki sadalla miljoonalla eurolla. Kyseessä on yksi Suomen viime vuosien suurimmista it alan yrityskaupoista. Kaupassa CGI sai tuhat uutta työntekijää ja vahvisti asemaansa Suomen lisäksi muualla Pohjoismaissa, Baltiassa ja Puolassa. CGI on linjannut, että puolet
Tiedotteet
Oulun uutiset26.02.2018
PayiQ Ticketsin käyttäjäkunta laajenee entisestään, kun palvelun ottavat käyttöön Joensuun ja Mikkelin joukkoliikenne. Uuden sukupolven mobiililippu on...
PayiQ Ticketsiin liittyy uusia kaupunkeja - ePressi
EPressi.com26.02.2018
PayiQ Tickets on uuden sukupolven mobiililippusovellus, jolla lippujen ostaminen on helppoa, nopeaa ja turvallista. Lippujen tilaaminen, maksaminen ja käyttäminen tapahtuvat kaikki kätevästi sovelluksen avulla. Kaupungeille ja liikennöitsijöille se tarjoaa kätevän tavan tarjota
Firma antaa ensin potkuja ja palkkaa pian tuhat uutta ”Kaikki eivät halua kouluttautua eivätkä...
Talouselämä26.02.2018
Affecton liki sadalla miljoonalla eurolla. Kyseessä on yksi Suomen viime vuosien suurimmista it alan yrityskaupoista. Kaupassa CGI sai tuhat uutta työntekijää ja vahvisti asemaansa Suomen lisäksi muualla Pohjoismaissa, Baltiassa ja Puolassa. Tekee: Tietotekniikan palveluyhtiö
Livahdetaanko Imatralla linja autoon liputta? – näin joukkoliikenteestä vastaava kaupungininsinööri...
Imatralainen23.02.2018
PayiQ:n sekä Reissun mobiililiput. Linja autosta voi edelleen ostaa käteisellä kertalippuja. Imatran kaupungilla paikallisliikenteen palveluntuottajana on Pohjolan Liikenne. Imatralla linja autoissa kelpaavat maksuvälineenä kaikki paikallisliikenteen lipputuotteet ja EteläPummilla matkustus ei Etelä-Karjalassa onnistu
Lappeenrannan Uutiset22.02.2018
PayiQ:n sekä Reissun mobiililiput. Linja autosta voi edelleen ostaa käteisellä kertalippuja. Imatran kaupungilla paikallisliikenteen palveluntuottajana on Pohjolan Liikenne. Imatralla linja autoissa kelpaavat maksuvälineenä kaikki paikallisliikenteen lipputuotteet ja EteläJoensuun seudun joukkoliikenteessä otetaan käyttöön toinen mobiililippu
Karjalainen22.02.2018
kasvoivat viime vuonnakin yli 6prosentilla, kaavoituspäällikkö Juha Pekka Vartiainen kertoo. Mobiililipun toimittaa IQ Payments Oy. Maksuttoman PayiQ Tickets sovelluksen voi ladata Android ja iOs puhelimiin sovelluskaupasta Samalla sovelluksella voi hankkia mobiililippuja
Raision tuleva tunnelihanke saa keskustan yrittäjät mietteliääksi
Turkulainen22.02.2018
ne poistuvat, meidän täytyy lähteä muualle, hän kiteyttää. Tunneli tulee Raision keskustaa kuormittaa satamaliikenteen lisäksi Neste Oilin Naantalin öljynjalostamon ja Raision tehtaiden raskas liikenne. Lisäksi Meyerin telakan toiminnan laajeneminen kasvattaa alueenTiedotteet
Oulun uutiset21.02.2018
PayiQ on tehnyt uuden aluevaltauksen lisäämällä palveluvalikoimaansa mahdollisuuden maksaa harrastus- ja virkistysyhdistysten maksuja. PayiQ Ticketsillä voi...
PayiQ uusille urille - ePressi
EPressi.com21.02.2018
PayiQ on aloittanut uudenlaisen yhteistyön harrastusseurojen ja virkistysyhdistysten kanssa. Yhdistykset voivat PayiQ:n mobiilisovelluksen kautta tarjota jäsenilleen ja muille palveluidensa käyttäjille helpon tavan ostaa palveluita ja maksaa jäsenmaksuja. PayiQ Ticketsin
Mikkelin paikallisliikenteen ja Moppe-palveluliikenteen kertalippuja voi ostaa mobiilisovelluksella
Radio Mikkeli21.02.2018
Lataa ilmainen PayiQ Tickets mobiililippusovellus älypuhelimeesi omasta sovelluskaupastasi. Sovelluksella voi ostaa Mikkelin paikallisliikenteen sekä Moppe palveluliikenteen kertalippuja vyöhykkeillä A, B ja C. Mobiililipun voimassaolo alkaa lipun ostohetkestä. Kertalipuissa
Mikkelin paikallisbussilipun voi perjantaista alkaen ostaa myös sovelluksella - Länsi-Savo
Länsi-Savo21.02.2018
Avikainen Mikkelin paikallisliikenteen ja Moppe palveluliikenteen kertalippuja voi ostaa mobiilisovelluksella perjantaista 23.2. alkaen. PayiQ Tickets mobiililippusovelluksen voi ladata omaan älypuhelimeen ilmaiseksi sovelluskaupasta. Sovelluksella voi ostaa Mikkelin
Lukijalta: Monitoimitalo Turun linnan ja Aurajoen väliselle alueelle
Turun Sanomat -Mielipidesivut10.02.2018
. Turussa on ollut kolme tällaista paikkaa. Valitettavasti kaksi edullisinta vaihtoehtoa on jo menetetty. Menetetty mahdollisuus oli Wärtsilän telakkarakennus, jonka Turku olisi aikanaan saanut pilkkahintaan. Rakennuksessa olisi ollut valmiina muu infra kuten varasto , puku ja
HS selvitys: Suomalaisyritykset ovat saaneet ilmaisista päästöistä puolen miljardin euron piilotuet...
Helsingin Sanomat09.02.2018
eroja siinä, kuinka suuren osan päästöistä ilmaiset oikeudet kattavat. Esimerkiksi Neste on joutunut ostamaan markkinoilta vuosittain noin 20–25 prosenttia Porvoon ja Naantalin jalostamoiden tarvitsemista päästöoikeuksista. Monilla teollisuusyrityksillä osuudet ovat paljon
Tulosanalyysi: Nesteen viime vuoden supertulos voi vieläkin parantua
Kauppalehti08.02.2018
, ja kysyntä oli kovaa kasvavassa maailmantaloudessa. Nesteen perinteiset jalostamotkin ovat huippukunnossa. ”Me olemme investoineet valtavasti Porvoon ja Naantalin laitoksiin.” Porvoon ja Naantalin jalostamollakin Neste suunnittelee raaka ainepohjan monipuolistamista uusiutuvan
CGI hotkii kilpailijoita kamppailussa ict-palveluyhtiöiden herruudesta
Kauppalehti06.02.2018
Affecton vuonna 2017. Lisäksi CGI on perustanut yhteisyritykset LähiTapiolan ja OP:n kanssa. CGI:n edellinen pääjohtaja Michael Roach arvioi Kauppalehdelle huhtikuussa 2013, että maailmaan jää yrityskauppojen lopputuloksena vain viidestä kahdeksaan globaalia ict palveluyhtiötä
Wärtsilä on kiinnostunut ostamaan Rolls Roycen merenkulkuliiketoiminnan – arvo noin 800 miljoonaa...
Aamulehti31.01.2018
kiinnostaa molempia laivojen automaattiset operaatiot. Rolls Royce on äskettäin perustanut Turkuun etäohjattavien ja autonomisten laivojen tutkimus ja kehityskeskuksen. Teknologiayhtiö Wärtsilä puolestaan tarjoaa varustamoille teknologiaa, joka tukee automaattisia operaatioita
Wärtsilän Eskola vahvistaa: Kiinnostusta on ostaa Rolls-Roycen merenkulkuliiketoiminta - Lapin Kansa
Lapin Kansa Online31.01.2018
kiinnostaa molempia laivojen automaattiset operaatiot. Rolls Royce on äskettäin perustanut Turkuun etäohjattavien ja autonomisten laivojen tutkimus ja kehityskeskuksen. Teknologiayhtiö Wärtsilä puolestaan tarjoaa varustamoille teknologiaa, joka tukee automaattisia operaatioita
Wärtsilän konsernijohtaja kiinnostuksesta Rolls-Royce-ostoon: Ensin saatava lisätietoa
Taloussanomat31.01.2018
vuosina tehostettu. Rolls Royce Marine valmistaa potkurilaitteita Raumalla ja kertoi viime vuonna perustavansa uuden tutkimuskeskuksen Turkuun. Eskolan mukaan Wärtsilä haluaa ensin lisätietoja Rolls Roycen suunnitelmista. Hänen mukaansa Wärtsilällä ei kuitenkaan olisi
Kasvu tarttui kuntiin - Kuntatekniikan investoinnit kasvussa ympäri Suomea - Kuntatekniikka
Kuntatekniikan foorumi31.01.2018
16 ja maanhankintaa 17 miljoonaa euroa. –Infrapalvelujen merkittäviä investointikohteita vuonna 2018 ovat Kauppatori, Logomon silta, Blue Industry Park, Funikulaari ja Itäisen Rantakadun saneeraus sekä taloussuunnitelmakaudella mm. VR konepaja, Herttuankulma, Itä Skanssi ja
Tekniikan alan yhteistyöyliopisto FITech näyttää suuntaa uusille opiskelutavoille
Teknologiateollisuus ry30.01.2018
puheenjohtaja, vararehtori Eero Eloranta, Aalto yliopisto, puh. 050 432 3411 FITech Turun johtoryhmän puheenjohtaja, hallituksen pj. Olli Manner, Elomatic, puh. 040 052 4843 FITech (Finnish Institute of Technology) on tekniikan alan yliopistojen muodostama verkosto, joka
Ex-nokialaisten startupin tarina jatkuu CGI:n yksikkönä
Tivi25.01.2018
Affecto kaupan mukana osaksi CGI:tä siirtynyt pilvipalveluanalytiikkaan erikoistunut Bigdatapump on vaihtanut nimeä. CGI tiedotti torstaina, että yhtiö on nyt nimeltään CGI Advanced Analytics Solutions ja jatkaa toimintaansa omana liiketoimintayksikkönä. Bigdatapump on ollutPilvipalveluanalytiikkaan erikoistunut Bigdatapump Oy on nyt nimeltään CGI Advanced Analytics...
EPressi.com25.01.2018
ovat olleet osa CGI:tä siitä lähtien, kun CGI ja Affecto yhdistivät liiketoimintansa viime syksynä. Tätä ennen Bigdatapump toimi ensin viisi vuotta itsenäisenä startup-yhtiönä. Affecton tytäryhtiönä se tuplasi puolessa vuodessa henkilöstönsä ja liikevaihtonsa. Työntekijöitä CGI
Aurajokirannassa yhä kehitettävää
Turun Sanomat -Mielipidesivut24.01.2018
julkistettu Tiedepuisto suunnitelma yhdistäisi yliopistokampukset, Tyksin alueen, Kupittaan ja Itäharjun tiede , tutkimus ja asuinkokonaisuudeksi. Blue Industry Park puolestaan kokoaisi meriteollisuuteen liittyvää tuotantoa, tutkimusta ja logistiikkaa Pernon telakka alueen
Tiedotteet
Oulun uutiset23.01.2018
Suomen merimuseon kokoelmiin kuuluva jäänmurtaja Tarmo oli talvella 2017 Alfons Håkansin telakalla Suomenlinnassa, missä aluksen runko, tankit ja...
Naantalin jalostamolta voi tänään kuulua hälytysääniä – liittyvät järjestelmän testaukseen
Turun Sanomat23.01.2018
Nesteen jalostamolla Naantalissa testataan tänään tiistaina iltapäivällä kello 13.00-15.00 turvallisuus- ja hälytyskuulutusjärjestelmää. Jalostamo tiedottaa, että alueelta saattaa kuulua hälytysääni, ja että se liittyy harjoitukseen.
Naantalin jalostamolta kantautuvat hälytysäänet jälleen osa testausta
Turun Sanomat23.01.2018
Nesteen jalostamolla Naantalissa testataan tiistain aikana turvallisuus- ja hälytyskuulutusjärjestelmää. Jalostamo muistuttaa, että alueelta mahdollisesti kuuluvat hälytysäänet liittyvät harjoitukseen, joka alkaa päivällä kello yhdeltä. Testaukset jatkuvat kello kolmeen saakka.
”Ohi on” ‒ museojäänmurtaja Tarmon esineistö ja arkistoaineisto nyt selattavissa hakupalvelu...
EPressi.com23.01.2018
Suomen merimuseon kokoelmiin kuuluva jäänmurtaja Tarmo oli talvella 2017 Alfons Håkansin telakalla Suomenlinnassa, missä aluksen runko, tankit ja kansirakenteet sekä veneet kunnostettiin.Telakointihankkeen yhteydessä Tarmon arkistoaineisto ja näyttelytilojen esineistö on
Elomaticin liikevaihto nousi 72 miljoonaan euroon
Navigator International22.01.2018
Elomaticin muille toimialoille ja tytäryhtiöille vuosi 2017 oli tuloksellisesti ja työmäärällä mitattuna erinomainen. ”Monien haasteellisten vuosien jälkeen olemme päässeet liiketoiminnassa toivotulle tasolle. Tämä on saavutettu hyvällä omalla työllä, oikealla asenteella ja
Lähes sata diplomityötä yhden syksyn aikana
Varsinais-Suomen Yrittäjä22.01.2018
ja perustajayliopistojen edustajista koostuvan johtoryhmän tehtävänä on tukea ja sparrata innovaatioyhteisön toimintaa. Johtoryhmän puheenjohtajana toimii Elomatic Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olli Manner. Hankkeesta hyötyvät laiva ja autoteollisuuden lisäksi kaikki
Företaget Biovian i Åbo belönas med exportpris
Åbo Underrättelser19.01.2018
exportens andel av omsättningen och att företaget är en betydande aktör i sin bransch på den globala marknaden. Exportpriset delades ut för tionde gången. Företag som tidigare belönats med priset är Bayer, Vahterus, Treston, Trafotek, Ledil, Almaco Group, Elomatic, Teleste och
Uutiset: Lähes sata diplomityötä yhden syksyn aikana – uusin osaaminen vahvistaa Lounais Suomen...
Aalto-yliopisto19.01.2018
Elomatic Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olli Manner . ”Hankkeesta hyötyvät laiva ja autoteollisuuden lisäksi kaikki teollisuuden alat, jotka ovat kärsivät osaajapulasta”, hän sanoo. FITechin johtokunnan puheenjohtaja, Aalto yliopiston vararehtori Eero Eloranta on erityisen
Varsinais-Suomen Vientipalkinto Biovian Oy:lle
Varsinais-Suomen Yrittäjä19.01.2018
nyt kymmenettä kertaa. Aiemmin palkittuja yrityksiä ovat Bayer Oy, Vahterus Oy, Treston Oy, Trafotek Oy, Ledil Oy, Almaco Group sekä Elomatic Oy, Teleste Oy sekä Hytest Oy. Varsinais Suomen Yrittäjä lehden numerossa 2017/12 kerrottiin Biovianista laajemminkin. Alla oleva
Varsinais-Suomen vientipalkinto Biovian Oy:lle –
Turkulainen19.01.2018
puheenjohtaja Matti Löyttyniemi sanoo. Turun kauppakamari jakoi Varsinais-Suomen vientipalkinnon nyt kymmenettä kertaa. Aiemmin palkittuja yrityksiä ovat Bayer Oy, Vahterus Oy, Treston Oy, Trafotek Oy, Ledil Oy, Almaco Group sekä Elomatic Oy, Teleste Oy sekä Hytest Oy.Lounais-Suomen yrityksissä valmistui lähes sata diplomityötä syyskaudella
Aamuset19.01.2018
ja perustajayliopistojen edustajista koostuvan johtoryhmän tehtävänä on tukea ja sparrata innovaatioyhteisön toimintaa. Johtoryhmän puheenjohtajana toimii Elomatic Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olli Manner . – Hankkeesta hyötyvät laiva ja autoteollisuuden lisäksi kaikki
Injeqin kehittämä älyneula tunnistaa kudokset ja helpottaa leukemiahoitoja
Kauppalehti18.01.2018
tuotantolinja Hervannassa. Yhtiö valmistaa styletit itse ja huolehtii tuotteen loppukokoonpanosta. Yhtiön analysaattorien sopimusvalmistaja on turkulainen Mariachi Oy. Injeq keräsi viime vuoden lopussa joukkorahoituksella 1,65 miljoonaa euroa. ”Saimme yli 600 uutta
Åboföretaget Elomatic ökade omsättningen med över 30 procent
Åbo Underrättelser18.01.2018
Företaget omsatte 72 miljoner euro under fjolåret. Ja, jag vill läsa mer! Den här artikeln är exklusiv för ÅU:s betalande läsare. Våra nyhetspaket ger dig fri tillgång till alla Åbo Underrättelsers nyheter, reportage och artiklar på webben. Välj något av följande alternativ:
Jättimatkustajalaivan suunnittelu antoi potkua – Elomaticin liikevaihto nousi 72 miljoonaan euroon
Turkulainen18.01.2018
Elomatic Oy:n liikevaihto kasvoi vuonna 2017 yli 30 prosenttia ennätykselliseen 72 miljoonaan euroon. Henkilökunnan määrä nousi yli 850:een. Näkymät ovat yrityksen mukaan positiiviset. Yritys ennustaa kasvua myös vuodelle 2018. Merkittävin mutta ei ainoa tekijä erityisen vahvanElomaticin liikevaihto nousi 72 miljoonaan euroon
Aamuset18.01.2018
Elomatic Oy:n liikevaihto kasvoi vuonna 2017 yli 30 prosenttia ennätykselliseen 72 miljoonaan euroon. Henkilökunnan määrä nousi yli 850:een. Näkymät ovat positiiviset, ja yritys ennustaa kasvua myös vuodelle 2018. Merkittävin, mutta ei ainoa tekijä erityisen vahvan kasvun
Nesteellä on kesätöitä 300 nuorelle - haku alkaa nyt! - Osakesijoittaja.fi
Osakesijoittaja15.01.2018
verkkosivuilla hakuaikana, ja jokainen kesäharjoittelupaikka on kuvattu työpaikkailmoituksessa. Kesätyöntekijöitä palkataan pääasiassa Nesteen Espoon, Porvoon ja Naantalin toimipisteisiin, joissa on tarjolla erilaisia tehtäviä muun muassa tuotannossa, kunnossapidossa
"Kaikesta ammentaa aina jotakin, jos ei heti, niin kuukausien kuluttua" Update seminaari...
Aromi11.01.2018
take away ruokaa. Sodexon avainasiakaspäälliköllä Sirpa Salmella on hoidettavanaan seitsemän Neste asiakkuuteen liittyvää Sodexon ravintolaa. Nesteen Espoon pääkonttorilla ja Naantalissa sijaitsevien lisäksi viisi ravintolaa on Porvoossa. Ennakkotietojen perusteella Salmi
Naantalin jalostamon hälytysäänet eivät kerro vaarasta – osa harjoitusta
Turun Sanomat10.01.2018
Nesteen jalostamolla Naantalissa testataan aamukymmenen ja yhdentoista välillä turvallisuus- ja hälytyskuulutusjärjestelmiä. Jalostamo korostaa tiedotteessaan, että alueelta mahdollisesti kuuluva hälytysääni liittyy kyseiseen harjoitukseen.
Rahtilaivat pääsevät jo ensi talvena leveämpään ränniin Saimaalla — Jäätä murtaa moottoroidulla...
Etelä-Saimaa10.01.2018
merihinaajaksi vuonna 2002. Uuden irtokeulan on suunnitellut ja tilaa Liikennevirasto. Calypso kuuluu turkulaisen varustamon, Oy Alfons Håkans Ab:n laivastoon, ja alus löytyi aisapariksi viime kesän kilpailutuksessa. Ylitarkastaja Jukka Väisänen Liikenneviraston
Raision keskustan tunnelia aletaan rakentaa aikaisintaan 2021 - Turun Seutusanomat
Turun Seutusanomat05.01.2018
E18 ja E8 teiden liittymä, joka sijoittuu Raision keskustaan. Satamaliikenteen lisäksi taajaan asuttua keskustaa kuormittaa Neste Oilin Naantalin öljynjalostamon ja Raision tehtaiden raskas liikenne. Lisäksi Meyerin telakan toiminnan merkittävä laajeneminen kasvattaa
Elomaticin Patrik Rautaheimo aloittaa Meriteollisuus ry:n puheenjohtajana
Navigator International20.12.2017
Meriteollisuus ry:tä ansiokkaasti usean vuoden ajan luotsannut Juha Heikinheimo jättää yhdistyksen uusiin käsiin hyvillä mielin. ”Ryhtyessäni Meriteollisuus ry:n puheenjohtajaksi alan taloudellinen tilanne oli täysin toinen. Olen erittäin tyytyväinen siihen, että alan näkymät
Tiedotteet
Oulun uutiset19.12.2017
En konceptplan för Blue Industry Park (BIP) som ligger i närheten av Åbovarvet har färdigställts. För konceptplaneringen svarade Elomatic Oy på uppdrag av...
Tiedotteet
Oulun uutiset19.12.2017
Turun telakan alueen läheisyydessä olevan Blue Industry Parkin (BIP) konseptisuunnitelma on valmistunut. Konseptisuunnitelmatyöstä vastasi Elomatic Oy Turku...