Väitös: Varhaisen nivelreuman hoito vaatii aktiivista otetta myös lääkäriltä
Aamuset08.01.2018
Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessaan LL Laura Kuusalo selvitti, mitkä tekijät tehokkaan lääkehoidon lisäksi vaikuttavat intensiivisesti hoidetun varhaisen nivelreuman hoitotuloksiin. Tutkimus osoitti, että esimerkiksi lääkäreiden tarkka hoitosuunnitelman
Suomalainen Brother Christmas Etelä-Koreaan kantamaan olympiatulta –
Helsingin Uutiset07.01.2018
, se tullaan luultavasti kopioimaan muuallekin Suomeen. Toinen alkuvuoden iso projekti on vaatemalliston suunnittelu Turun yliopistollisen keskussairaalan lasten syöpäosastolle. Se toteutetaan yhdessä Vimma vaatebrändin kanssa. – Saimme paljon palautetta siitä, että sairaalanOppilaitospappi kuuntelee kirkkoon kuulumatontakin
Aamuset07.01.2018
Turun ammatillisten oppilaitosten ja ammattikorkeakoulun oppilaitospappina toimii Atte Airaksinen . Yliopiston sekä ruotsinkielisten korkeakoulujen pappeina ovat Tiina Hallikainen ja Mia Pusa . Yksi oppilaitospappien tarjoamista palveluista on mahdollisuus rippikoulun
Roosan tulevaisuus vaakalaudalla
Yle Aihe07.01.2018
Turkuun. Lasten ortopedian professori Ilkka Helenius operoi pahasti vinoon kasvaneen selkärangan. Roosaa pelottaa skolioosileikkauksesta toipuminen, hänen äitiään taas tyttären toiveammatin romuttuminen. Pystyykö Roosa enää nousemaan hevosen selkään ja jatkamaan hevoshoitajan
Nainen luuli menevänsä leikkaukseen rintasyövän vuoksi – hänet lähetettiinkin kotiin:
YLE.fi06.01.2018
poistaa. Pelkään, että muutos on päässyt kasvamaan ja leviämään. Näytteen laatu vaikuttaa tulokseen Turun yliopistollisen keskussairaalan syöpäklinikan erikoislääkäri, dosentti Riikka Huovinen sanoo, että syöpäepäilyksi tulkitun muutoksen katoaminen tai muuttuminen joksikin
Uusia lupaavia mahdollisuuksia munasarjasyöpäpotilaiden solunsalpaajahoidon vasteen arviointiin
Aamuset05.01.2018
Turun yliopistossa tarkastettavasta väitöskirjatutkimuksesta. Edennyt munasarjasyöpä on syöpähoitojen kehittymisestä huolimatta edelleen hyvin huonoennusteinen, ja taudin uusiutumisriski on suuri ensilinjan hoidon päättymisen jälkeen. On tavallista, että jo taudin
Sirkusopiskelijat sooloilevat tammikuussa Köysiteatterissa
Auran Aallot05.01.2018
Lupa sooloilla –festivaali kokoaa yhteen Turun ammattikorkeakoulun sirkuslinjan 2. ja 3. vuosikurssin opiskelijoiden sooloteokset. Opiskelijoiden itse itselleen ohjaamat sooloteokset esitetään Turun Taideakatemian Köysiteatterissa 10. 21.1.2018. Kahdessa eri kokonaisuudessa
Reijo Salonen DelSiTechin hallitukseen
Varsinais-Suomen Yrittäjä04.01.2018
Turku Science Parkissa toimiva lääkeannosteluteknologia ja lääkekehitysyritys DelSiTech Oy on nimittänyt Reijo Salosen uudeksi hallituksen jäseneksi. Reijo Salonen toimi vuosina 2006 2017 Orion Pharman tutkimuksesta ja tuotekehityksestä vastaavana johtajana sekä Orion konsernin
Orionin entinen tutkimus- ja tuotekehitysjohtaja Reijo Salonen DelSiTechin hallitukseen
Aamuset04.01.2018
Turku Science Parkissa toimiva lääkeannosteluteknologia ja lääkekehitysyritys DelSiTech Oy on nimittänyt Reijo Salosen uudeksi hallituksen jäseneksi. Salonen toimi 2006–17 Orion Pharman tutkimuksesta ja tuotekehityksestä vastaavana johtajana sekä Orion konsernin johtoryhmän
Orion aloittaa yt-neuvottelut – vähennystarve enimmillään 40 henkilöä
MTV.fi04.01.2018
Orionin mukaan mahdolliset irtisanomiset toteutetaan vuoden 2018 aikana. Orion ilmoitti tänään aloittavansa yt neuvottelut lääketuotannon, laatutoimintojen sekä tutkimuksen ja tuotekehityksen laboratoriotoiminnoissa Espoossa ja Turussa sekä Fermionin laboratorioissa Hangossa
Orion aloittaa yt-neuvottelut – vähennystarve enintään 40 henkeä
Taloussanomat04.01.2018
Orion ilmoittaa uudistavansa laboratoriotoimintojensa toimintamallia. Tähän liittyen aloitetaan yt neuvottelut, joissa vähennystarve on maksimissaan 40 työntekijää. Neuvottelut koskevat lääketuotannon, laatutoimintojen sekä tutkimuksen ja tuotekehityksen laboratoriotoimintoja
Lääkeyhtiö Orion aloittaa yt-neuvottelut, kymmenet työpaikat uhattuna
Helsingin Sanomat04.01.2018
Orion ilmoitti torstaina aloittavansa yt neuvottelut, jotka saattavat johtaa enimmillään 40 työntekijän vähennyksiin. Yt neuvottelut koskevat lääketuotannon, laatutoimintojen sekä tutkimuksen ja tuotekehityksen laboratoriotoiminnoissa Espoossa ja Turussa sekä Fermionin
Orion käynnisti yt-neuvottelut laboratoriotoiminnoissa
Kauppalehti04.01.2018
Orion on antanut laboratoriotoimintoja koskevan yt neuvotteluesityksen, joka voi johtaa enimmillään 40 henkilön vähennyksiin. Yhtiö arvioi toiminnallisten muutosten ja uudelleenjärjestelyiden aiheuttavan henkilöiden vastuualueiden muutoksia, siirtoja toisiin tehtäviin, siirtoja
Orion uudistaa laboratorioidensa toimintamallia - Osakesijoittaja.fi
Osakesijoittaja04.01.2018
Orion uudistaa laboratorioidensa toimintamallia ORION OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 4.1.2018 KLO 11.15 Orion uudistaa laboratorioidensa toimintamallia Orion kehittää laboratoriotoimintojensa kilpailukykyä uudistamalla niiden toimintamallia Suomessa. Tämän vuoksi yhtiö aloittaa yt
Yrkeshögskolan Novia aloittaa varainhankintakampanjan
Ammattikorkeakoulu Novia04.01.2018
on ruotsinkielinen ammattikorkeakoulu, jolla on vahvat juuret Pohjanmaalla ja Lounais Suomessa, ja joka toimii Vaasassa, Turussa, Raaseporissa ja Pietarsaaresssa. Ammattikorkeakoulu lisää osaamista ja koulutuspohjaa niillä alueilla, joilla se toimii. Yhteensä Novia
Entsyymin geenialueen muuntelu aiheuttaa alentunutta hedelmällisyyttä ja muutoksia...
Aamuset03.01.2018
Turun yliopiston biolääketieteen laitoksella tekemässään väitöskirjatutkimuksessa HSD17B1 entsyymin poiston vaikutusta paikalliseen sukupuolihormonien säätelyyn munasarjoissa ja rasvassa. Jokela osoitti tutkimuksessaan, että HSD17B1 entsyymi on välttämätön naaraiden
Turun yliopisto kutsuu Varsinais-Suomen matkailuteollisuuden vauhdittajat seminaariin
Aamuset03.01.2018
Turun yliopisto kutsuu Varsinais Suomen matkailualalla toimivat ja sen vauhdittamisesta kiinnostuneet yhteen miettimään yhteistyön mahdollisuuksia ja voimaa. Kutsun taustalla on havainto siitä, että meri , auto ja bioteollisuus ovat vetäneet Varsinais Suomen positiiviseen
Trainers' House Oyj
Kauppalehden pörssitiedotteet03.01.2018
Turkuun Espoo, 2018 01 03 10:10 CET (GLOBE NEWSWIRE) TRAINERS' HOUSE OYJ, PÖRSSITIEDOTE 3.1.2018 KLO 11:10 Trainers? House avaa toimipisteen Turkuun Muutosyhtiö Trainers? House perustaa Ignis palveluita toteuttavan yksikön Turkuun ja palkkaa noin 30 työntekijää. Rekrytoitavat
Trainers´House perustaa toimipaikan Turkuun
Kauppalehti03.01.2018
’ House perustaa toimipaikan Turkuun ja rekrytoi noin 30 työntekijää, pääasiassa vastavalmistuneita ja korkeakouluopiskelijoita. Maaliskuussa aloittava Turun toimipiste keskittyy uusasiakashankintaan. Viime vuonna Trainers’ House toimi Turussa yrittäjäkumppanin edustamana
Kilpirauhasen lieväkin toimintahäiriö saattaa olla haitallinen
Aamuset03.01.2018
Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessaan vähäisen yhteyden kilpirauhasen liika ja vajaatoiminnan ja suurentuneen kokonaiskuolleisuuden välillä. Lisäksi jo subkliinisellä vajaatoiminnalla oli hienoinen yhteys suurentuneen sydänperäisen äkkikuoleman riskin
Trainers’ House avaa toimipisteen Turkuun ja palkkaa noin 30 työntekijää
Aamuset03.01.2018
Turkuun ja palkkaa noin 30 työntekijää. Rekrytoitavat ihmiset ovat pääasiassa vastavalmistuneita ja korkeakouluopiskelijoita. Toiminta on tarkoitus käynnistää Minna Canthin päivänä 19. maaliskuuta. Trainers’ House on toiminut Turussa vuoden 2017 ajan yrittäjäkumppanin
Trainers’ House avaa toimipisteen Turkuun - Osakesijoittaja.fi
Osakesijoittaja03.01.2018
Turkuun Espoo, 2018 01 03 10:10 CET (GLOBE NEWSWIRE) — TRAINERS’ HOUSE OYJ, PÖRSSITIEDOTE 3.1.2018 KLO 11:10 Trainers’ House avaa toimipisteen Turkuun Muutosyhtiö Trainers’ House perustaa Ignis palveluita toteuttavan yksikön Turkuun ja palkkaa noin 30 työntekijää
Metsäkurjenpolvessa harvinaisia tanniineja
Aamuset02.01.2018
Turun yliopistossa väittelevä Anu Tuominen osoittaa väitöstutkimuksessaan, että puolustusyhdisteiden kasvinsisäisen jakaantumisen ja kasvukauden aikaisen pitoisuuden tunteminen on tärkeää, jotta kasvia voidaan hyödyntää luontaistuotteissa tai arvioida yhdisteiden roolia
Pääkirjoitus: Etelän kaupungeissa tervein väestö
Aamuset01.01.2018
sekä tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Turku sijoittuu indeksissä paremmalle puolelle (96,4). Syöpäindeksi on selvästi punaisella (108,5), mielenterveysindeksi ja aivoverisuonitauti-indeksi keskiarvossa. Parhaan vertausluvun Turku saa tuki- ja liikuntaelinsairausindeksistä (83
Tuomas tekee insinööriopintoja Balilla: ”Täällä pärjää 200 eurolla / kk – mutta hyvin saa menemään...
Me Naiset01.01.2018
vaihtoni niin, etten joudu laskemaan rahojani joka hetki. Korkeakoulustaan hän sai koko ajalle 600 euron tuen. Tuomas opiskelee Turun ammattikorkeakoulussa energia ja ympäristötekniikkaa. Menossa on kolmas vuosi opintoja. Suomeen paluun jälkeen keväällä Tuomaksella on vielä"Meillä olisi venäläisiltä paljon opittavaa" Venäjän kaupan konkari harmittelee ennakkoluuloista...
Etelä-Suomen Sanomat31.12.2017
syntyi kielen kautta. Markula opiskeli lukiossa venäjää ja rakastui samalla maan kulttuuriin. Lukion jälkeen Markula pääsi Turun kauppakorkeakouluun opiskelemaan idänkauppaa. Siihen aikaan maa oli vielä Neuvostoliitto, jonka kanssa tehtiin tavaranvaihtosopimuksia. Ne toivat
Venäjän-konkari pöllyttää ennakkoluuloja: Itänaapuri on maa muiden joukossa
Keskisuomalainen - Online31.12.2017
kauppaa itänaapurissa. Markula opiskeli lukiossa venäjää ja rakastui samalla maan kulttuuriin. Lukion jälkeen Markula pääsi Turun kauppakorkeakouluun opiskelemaan idänkauppaa. Siihen aikaan maa oli vielä Neuvostoliitto, jonka kanssa tehtiin tavaranvaihtosopimuksia. Ne toivat
Viikon kuvat: Vuoden kuvia meiltä ja koko maakunnasta
Kunnallislehti29.12.2017
Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat. TS Yhtymän lehtien Viikon kuvat sarja täyttää samalla yhden vuoden. KILOMETREJÄ HARJUREITILLÄ. Vaikka viime talvi oli vähäluminen, se ei estänyt hirvikoskelaisia Raimo ja Marja Liisa Nordmania hiihtämästä yli 200 kilometriä
Viikon kuvat: Vuoden kuvia meiltä ja koko maakunnasta
Turun Sanomat29.12.2017
Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat. TS Yhtymän lehtien Viikon kuvat sarja täyttää samalla yhden vuoden. Näet sarjan aikaisemmat osat klikkaamalla Viikon kuvat painiketta jutun alla. Marko Mattila, Salon Seudun Sanomat VAIN HETKI TALVEA. Talvesta on tulossa vähäluminen ja
Korkeasti koulutettujen muuttoliike ulkomaille on kiihtynyt
Aamuset29.12.2017
Turun seudulla on monia vetovoimatekijöitä, joiden ansiosta kaupunkiin on tullut kokoonsa nähden runsaasti ulkomaalaisia korkeasti koulutettuja henkilöitä. – Turussa on korkeakouluja, lääketeollisuutta ja iso telakka, jotka kaikki ovat isoja työllistäjiä. Turkuun on
J@RGONIA - ELEKTRONINEN JULKAISU ISSN 1459-305X Julkaisija: Helan tutkijat ry. © Silja Pitkänen 30/2
J@rgonia29.12.2017
Wallace Lambert edusti. Uuden näkemyksen mukaan kaksikielisyys itse asiassa edistää lasten kielellistä kehitystä, ja on voimavara, ei taakka. Aikaisemmat siirtolaiset olivat kasvaneet ilmapiirissä, jossa amerikkalaistuminen oli tärkeää. Oma kulttuuritausta oli syytä pitää taka
Musiikkioppilaitosten yhtiöittämiseen lisää oppijalähtöisyyttä
Turun Sanomat -Mielipidesivut29.12.2017
Turku on yhtiöittämässä musiikkiopetusta. Kaupungin selvitys koski musiikin kolmen koulutusasteen jatkumon yhtiöittämistä: taiteen perusopetus (puhekielellä musiikkiopisto), ammatillinen koulutus ja korkea asteen musiikkipedagogikoulutus. Koulutusjatkumoa on nyt kolmessa eri
Katso nimet: Yli 20 opiskelijaa ilahdutettiin 750 euron stipendeillä — Savonlinnan Rotaryklubilta...
Itä-Savo28.12.2017
AMK Ella Honkanen, liiketalous, Jyväskylän AMK Ville Herttuainen, sotatiede, Maanpuolustuskorkeakoulu Peppi Turunen, yhteisöpedagokiikka, Humak Opri Laamanen, matkailu, Satakunnan AMK Lassi Ruutiainen, kulttuurihistoria, Turun yliopisto Hilla Ruuskanen, grafiikka, Aalto
Turun ammattikorkeakoulu vahvistaa osaamisannilla alueen osaamista ja kehittymistä
Turun Sanomat -Mielipidesivut28.12.2017
Turun ammattikorkeakoulun juuret juontuvat yli 200 vuoden takaa. Vuonna 1816 alkoi kätilökoulutus, joka edelleen kuuluu AMK:n osaamispalettiin. Ammattikorkeakoulu ja sen edeltäjät ovat aina olleet Turun ja koko Varsinais Suomen alueen merkittävä kehittäjä ja osaamisen
Pääkirjoitus: Koulujärjestelmän uudistukset vaikuttavat vuosikymmenten päähän
Helsingin Sanomat28.12.2017
oli 1950 ja 1970 luvuilla. Helposti unohtuu, kuinka dramaattinen muutos aikoinaan oli. Aiemmin korkeakoulupaikat keskittyivät Suomessa Helsingin ja Turun seuduille. Tosiasialliset erot opiskelumahdollisuuksissa vaihtelivat jyrkästi Suomen eri osissa. Yksi kiinnostava
SAMK:n uudessa koulurakennuksessa oleva aistiesteetön huone kätkee yllätyksen - Satakunnan Kansa
Satakunnan Kansa27.12.2017
ammattikorkeakouluun sekä Satakunnan keskussairaalaan. Tiloihin tulee myös normaalipintaisia huonekaluja verrokkitutkimuksen saamiseksi. SAMK ja Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikkö ovat laajan yritysverkoston kanssa tutkineet sisätilan hygieniaa parantavia
Etsitkö uutta salia? Katso tästä paikkakuntasi parhaat kuntosalit
Idealista27.12.2017
Turku Länsikeskus , mukava henkilökunta, infrapunasauna, höyrysauna.” – Kikkaliini, 59 ” MM Kuntotalo Kalevantie Turussa. Sali on iso, josta löytyy toiminnallinen puoli, paljon käsipainoja ja tankoja sekä laitteita. Lämmittelyyn löytyy paljon erilaisia juoksumattoja
Pluskokoinen ballerina saa valtavasti vihapostia: ”Tanssimiseni ei ole keneltäkään pois”
Iltalehti26.12.2017
turkulaismies kärähti aattona ratista tuhdissa humalassa Kotimaan uutiset 25.12. 15:36 Nuori nainen pahoinpideltiin Torniossa poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja Kotimaan uutiset 25.12. 15:28 Harvinaisen onnistunut vuosipäivälahja: ”Toivottavasti saatte olla yhdessä
Tässä ovat Suomen kannattavimmat yritykset - "Sijoitetun pääoman tuotto 505 prosenttia"
Kauppalehti26.12.2017
Bayer. Toimialoista vahvimmin listalla ovat edustettuna asianajotoimistot sekä ohjelmistoyhtiöt. Uusina listalle nousevat muun muassa Naval Interior Team sekä Smartly.io Solutions. NIT tekee laivojen sisustuksia esimerkiksi Meyerin Turun telakalla. Smartly puolestaan tekee hyvää
ejbo EJBO Electronic Journal of Business Ethics and Organization Studies Vol. 22, No. 2 (2017) El
EJBO - Electronic Journal of Business Ethics and Organization Studies26.12.2017
Turku School of Economics Anna Maija Lämsä Pori University Consortium Professor Pori, Finland University of Jyväskylä Jyväskylä, Finland Tarja Ketola Ph.D, Adjunct Professor Ari Paloviita University of Turku Ph.D., Senior Assistant Turku, Finland University of Jyväskylä
Turun ammattikorkeakoululle 720 000 euroa älykkään rakentamisen muuntokoulutukseen
Aamuset25.12.2017
muuntokoulutushanketta, joissa koulutetaan lähes 700 opiskelijaa. Hallitus kohdensi tarvittavan määrärahan vuoden kolmannessa lisätalousarviossa. Turun ammattikorkeakoulu saa 720 000 euroa älykkään rakentamisen koulutukseen rakennus ja yhdyskuntatekniikan aloilla 45
Brother Christmas: ”Jokaisen lähellä asuu joku, joka tarvitsee apua”
Iltalehti23.12.2017
1 300 kysymystä koskien joulua. On mukavaa, että nykyään ihmiset ehdottavat kohteita ja autettavia henkilöitä. Olen käynyt esimerkiksi Turussa lasten syöpäosastolla tapaamassa potilaita. Tärkeintä on kokeilla, mikä toimii ja mikä ei. Vain niin näemme, mikä vie eteenpäin. Lasten
Vilppaan lahjalista: toppatakki, shampoota, säärisuojat ja luontodokumentteja
Salon Seudun Sanomat23.12.2017
peliä tänne Saloon. Seuraava peli on jo torstaina.Nähdään siellä!Miikka LuosmaaKirjoittaja on 23 vuotias karkkilalaislähtöinen koripalloilija ja opiskelija Turun kauppakorkeakoulussa. Hän pelaa ensimmäistä kauttaan Vilppaassa. ') } else {
Nolla tapaturmaa ei ole utopiaa – työturvallisuuttaan parantaneet yritykset saivat tunnustusta...
Turvallisuusuutiset.fi22.12.2017
Turku Oy ja Arkea Oy millä keinoin he ovat onnistuneet parantamaan työturvallisuuttaan. Seminaarissa keskustellaan myös siitä, miten Nolla periaate olisi sovellettavissa työpaikkakiusaamiseen. Työturvallisuuden tasoluokituksen saivat seuraavat työpaikat TASO I Maailman
Teknologiateollisuuden yrityksiä palkittiin työturvallisuudesta - Turvallisuusuutiset.fi
Turvallisuusuutiset.fi22.12.2017
Sulzer Pumps Finland Oy, Karhulan pumput Elektroniikka ja sähköteollisuus ABB Oy, Medium Voltage Products, Vaasa Metallien jalostus Ulefos Oy, Harjavalta Tietotekniikan palveluala Triuvare Oy, Tampere Oppilaitokset Turun ammattikorkeakoulu, Lemminkäisenkatu
Osaavan työvoiman saatavuutta turvataan uusilla 10 miljoonan euron muuntokoulutuksilla
Valtioneuvosto22.12.2017
muuntokoulutus. 30 opiskelijaa. Savonia ammattikorkeakoulu: Valmistavan teollisuuden digiteknologian osaamiskokonaisuus, 25 opiskelijaa Turun ammattikorkeakoulu: Älykkään rakentamisen koulutus, rakennus ja yhdyskuntatekniikka, 45 opiskelijaa Satakunnan ammattikorkeakoulu:
Muuntokoulutus tuo Turkuun älykkään rakentamisen koulutusta
Turun Sanomat22.12.2017
rakennemuutoksen alueilla ja kasvavilla toimialoilla. Rahoitusta saa kymmenen korkeakoulujen muuntokoulutushanketta, joissa koulutetaan lähes 700 opiskelijaa. Turun ammattikorkeakoulu saa älykkään rakentamisen koulutukseen sekä rakennus ja yhdyskuntatekniikkaan yhteensä 45
Lidl tekee poikkeuksellisen isoa liikettä - kaappaako urheilutalli vallan?
Iltalehti22.12.2017
huippu urheilijaa ja kahdeksan urheilun huippunimeä. Nuoria lahjakkuuksia saatetaan ottaa lisää jo ensi vuonna. Saksalaisjuuret Turun ammattikorkeakoulun liiketalouden lehtori Jaakko Haltia on tutustunut Saksan sponsorimarkkinoihin urheilujohtamisen ohjelmassa, jossa oli mukana
Rento joulu ilman hössötystä! Ulla Giusti yllättyi ensimmäisellä jouluristeilyllään
ET-lehti22.12.2017
tätä, Helena nauraa ja nyökkää ikkunaan päin. Hyinen tuuli ravistelee saariston puita. Helena kertoo asuneensa Australiassa, mutta palanneensa syöpäleikkaukseen Turkuun. Siitä on nyt vuosi. – Varasin risteilyn heti, kun näin mainoksen siitä. Seuraavaksi ostan Ford Focuksen jaTurkulainen lääkekehityksen ja diagnostiikan osaaminen kerättiin portaaliin
Turun yliopisto21.12.2017
Turussa tehtävää tutkimusta ja tutkimusryhmiä. Sivustolle on koottu maailmanluokan tutkimusryhmiä, huipputason tutkimuspalveluita, korkealaatuisia koulutusmahdollisuuksia sekä tutkimuksen tuottamia innovaatioita lisensoitavaksi. – On hienoa, että olemme voineet kehittää